Poliittiset työtaistelutoimet eivät koske MMA:n jäseniä

MMA on tehnyt päätöksen, ettei se osallistu Akavan järjestämään poliittiseen työtaistelutoimeen. Tämä mielenilmaus samoin kuin muiden järjestöjen mielenilmaukset eivät siten koske MMA:n jäseniä.

Akavan lisäksi eri keskusjärjestöt ja useat eri liitot ovat päättäneet eri ajankohdille osuvista mielenilmauksista ja lakoista. MMA ei osallistu poliittisiin työtaistelutoimiin. Mielenilmaukset eivät siten koske MMA:n jäseniä. Tähän ei vaikuta se, missä työpaikassa MMA:n jäsen työskentelee tai esimerkiksi se, mitä työehtosopimusta työpaikalla noudatetaan.

MMA haluaa kuitenkin korostaa kannattavansa Akavan näkemyksiä ja vaatimuksia siitä, että Suomen hallituksen ei pidä toteuttaa suunnittelemiaan työelämämuutoksia yksipuolisesti ja tutkimatta heikennysten kokonaisvaikutuksia.

Akava ja MMA odottavat hallitukselta tasapainoisempaa työelämäuudistusten linjaa ja että hallitus ryhtyy toimiin ratkaistakseen tulehtuneen työmarkkinatilanteen. Ratkaisuja tulee etsiä nyt neuvotellen ja yhteistyöllä.

MMA ohjeistaa jäseniään tekemään mielenilmausten aikana omaa työtään. Koska MMA on tehnyt päätöksen, ettei se osallistu poliittiseen työtaistelutoimeen, ei jäsenillä välttämättä olisi mielenilmaukseen tai lakkoon osallistumiselle työoikeudellista turvaa.

Mielenilmaukseen osallistuvien työntekijöiden töitä ei MMA:n jäsenen tule kuitenkaan tehdä. Selvää on, että vapaa-ajalla MMA:n jäsenet voivat tietenkin mielenilmauksiin osallistua.

Lisätietoa

Lakipalvelumme työsuhdejuristit vastaavat mielellään, jos jäsenillämme on kysyttävää mielenilmauksista.

Lakipalvelumme yhteystiedot löydät täältä »