Korkeimman hallinto-oikeuden uusi ratkaisu (KHO 2015:122) muuttaa viikonloppukotimatkojen verotusta ja laajentaa työnantajan mahdollisuutta maksaa verovapaata kilometrikorvausta työkomennuksella oleville työntekijöille, kun he matkustavat viikonlopuksi kotiin.
Työntekijälle ei aikaisemmin voitu maksaa verovapaata kilometrikorvausta viikonlopun kotimatkoista, jos työnantaja oli järjestänyt majoituksen koko viikonlopun ajaksi.
‒ Aikaisemmassa oikeuskäytännössä katsottiin, että jos työnantaja oli järjestänyt työntekijälle majoituksen erityisellä työntekemispaikalla tai sen läheisyydessä viikonlopun ajaksi, oli työkomennuksen katsottu jatkuvan viikonlopun yli. Työnantaja ei tällöin voinut korvata viikonloppumatkasta työntekijälle aiheutuneita matkakustannuksia verovapaasti, MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen sanoo.
Jos taas työnantaja ei ollut järjestänyt viikonlopuksi majoitusta työkohteessa, työkomennuksen katsottiin katkenneen viikonlopun ajaksi. Tällöin työnantaja saattoi korvata viikonloppumatkan kustannukset työntekijälle verovapaasti eli maksamalla verovapaita kilometrikorvauksia.
Uusi päätös vaikuttaa käytäntöön viikonlopun yli kestävien työkomennusten matkakustannusten korvausten verotuksesta. Vaikka työnantajan tarjoama majoitus olisi työntekijän käytössä viikonlopun yli, ei komennuksen voida tulkita jatkuvan ainoastaan tämän perusteella.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että komennuksen voidaan katsoa joissain tilanteessa katkeavan viikonlopuksi, jolloin työnantaja voi korvata työntekijän matkakustannukset verovapaasti.
Myyntiammattilaisten kohdalla uudella käytännöllä on merkitystä esimerkiksi silloin, kun myyntiammattilainen on sopimuksen mukaisesti tai esimerkiksi organisaatiomuutosten seurauksena lähtenyt hoitamaan myyntialuetta eri puolelle Suomea kuin missä hänen vakituinen kotinsa ja työnsä sijaitsee ja jossa työnantaja tarjoaa majoituksen.
Häkkisen mukaan vanha tulkinta asetti työntekijät kaavamaisuudellaan erilaiseen asemaan vain sen perusteella, oliko tilapäinen majoitus käytössä viikonloppuna. Nyt asiaan tuli järkevä muutos.
‒ Viikonloppumatkojen verovapauden arvioinnissa on nyt otettava huomioon kunkin tapauksen todelliset olosuhteet eikä vain kaavamaisesti sitä, onko majoitus käytettävissä vai ei, toteaa Häkkinen.
Lue KHO:n vuosikirjapäätös asiasta