Työsuhdeautot on jaettu kolmeen veroryhmään A, B ja C. Ryhmään A kuuluvat tänä vuonna 2015 vuosina 2013‒2015 käyttöönotetut autot. Asiaa tarkastellaan verotuksessa kalenterivuosittain ja tämä johtaa siihen, että autoetuauto kannattaa vaihtaa uuteen autoon loppuvuodesta.
Rekisteröinti- eli käyttöönottovuotta seuraavana kolmantena vuotena työsuhdeauto muuttuu verotuksellisesti edullisemmaksi B-ikäryhmän autoksi, jonka edun arvo kuukaudessa on 1,2 prosenttia auton uushankintahinnasta lisättynä 300 eurolla vapaassa autoedussa tai 120 eurolla käyttöedussa.
Esimerkiksi joulukuussa 2015 rekisteröity uusi työsuhdeauto siirtyy B-ikäryhmään jo tammikuussa 2018. Kuukautta myöhemmin tammikuussa 2016 rekisteröidyn auton osalta näin tapahtuu vasta vuotta myöhemmin 2019.
Saman logiikan ja säännön mukaan myös edellisen vuoden puolella käyttöön otettu ja vähän käytetty auto voi olla verotuksellisesti edullisempi hankinta kuin vuoden alussa käyttöön otettu iskemätön ajopeli.
Vaihdatko työpaikkaa – onko vanhoja autoja tarjolla?
Vaihdatko työpaikkaa – jäikö edeltäjältäsi työsuhdeauto taloon? Tai onko muita käytettyjä autoja tarjolla?
Tarkan euron myyntinainen tai -mies voi säästää myös siinä, että ottaa käyttöönsä jo aikaisemmin rekisteröidyn auton. Jos auton tuliterä tuoreus ei ole se olennaisin asia.
Jos työsuhdeauto säilyy hyvässä kunnossa – varsinkin, jos siihen tulee vähän kilometrejä – sitä saattaa kannattaa pitää pitempään kuin kolme vuotta. Silloin säästät veroissa.
Halvimpaan C-ikäryhmään pääsee yli kuusi vuotta vanhalla, eli tänä vuonna 2009 tai sitä ennen käyttöön otetulla autolla.