Jos haluat hyödyntää vuorotteluvapaan mahdollisuutta, toimi nopeasti. Sopimus vuorotteluvapaasta tulee toimittaa työ- ja elinkeinotoimistolle viimeistään 31. heinäkuuta 2024. Viimeistään samana päivänä olisi oltava vuorotteluvapaan sijaisen työsopimuksen alkamispäivä. Sovi myös työnantajasi kanssa, kumpi teistä toimittaa sopimuksen TE-toimistoon.
Vuorotteluvapaan ehdot
Voit jäädä vuorotteluvapaalle, kun
- olet tehnyt työnantajasi kanssa sopimuksen vuorotteluvapaalle jäämisestä
- työhistoriasi on pituudeltaan vähintään 20 vuotta
- olet työskennellyt työnantajasi palveluksessa yhtäjaksoisesti vähintään 13 kuukautta ennen vapaalle jäämistä
- olet ollut työttömyyskassan jäsen vähintään 26 viikkoa ennen vapaan alkamista
- olet ollut työsuhteessa. Jos työ on ollut osa-aikaista, työajan on oltava vähintään 75 prosenttia kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta
- eläkeikääsi on vielä yli kolme vuotta aikaa.
Vuorotteluvapaakorvausten määrä on kasvanut
Vuorotteluvapaakorvauksia on maksettu tänä vuonna selvästi edellisvuotta enemmän. Helmikuussa 2024 työttömyyskassat maksoivat lähes 2,5 miljoonaa euroa vuorottelukorvauksia, kun samaan aikaan vuotta aiemmin luku oli noin 1,7 miljoonaa euroa. Luvut ovat nousujohteiset myös tämän vuoden osalta, sillä helmikuussa 2024 maksettujen vuorottelukorvausten määrä kasvoi 46 prosenttia tammikuusta.
Mikä vuorotteluvapaa?
Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä jää vapaalle korkeintaan puoleksi vuodeksi ja saa työttömyyskassasta vuorottelukorvausta. Työnantaja palkkaa vuorotteluvapaan ajalle työttömän työnhakijan. Vuorotteluvapaata käytetään usein esimerkiksi uudelleenkouluttautumiseen, harrastamiseen tai matkustamiseen. Vuorotteluvapaata voi pitää 100–180 vuorokautta. Vuorottelukorvauksen suuruus on 70 prosenttia siitä työttömyyspäivärahasta, johon olisi oikeus työttömänä.
Lisätietoa saat KOKO-kassan nettisivulta: