Auto talvikuntoon

Talveen ja ensimmäisiin pakkasaamuihin kannattaa varautua paitsi auton varustelulla myös ajotavan muutoksella.

Suomessa talven pimeys, lumi ja jäätyneet tienpinnat ovat perinteisesti yllättäneet autoilijan. Olosuhteisiin on kuitenkin mahdollista varautua, muutenkin kuin talvirenkailla. Keskeistä on tehdä asioita ajoissa, jo syksyllä, ennen pakkasten saapumista.

Syksyn ja loskakelien lähestyessä lasien puhtaanapito vaatii riittävästi lasinpesunestettä. Kesälasinpesunesteillä täytetty säiliö saattaa jäätyä jo ensimmäisissä yöpakkasissa.

– Itse aloitan pakkasta sietävien lasinpesunesteiden käyttämisen heti syyskuussa, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo. Näin lasinpesuneste kestää ensimmäiset pakkasaamut jäätymättä.

Kunnollisilla tarvikkeilla talveen

Autoja parkkeerataan usein lämpimiin halleihin, ja varsinkin Etelä-Suomessa lämpötila sahaa ulkonakin nollan molemmin puolin. Tällöin auton päälle satavat lumet sulavat ja jäätyvät jatkuvasti, mikä on omiaan jumittamaan ovien tiivisteitä ja muita liikkuvia osia.

Vesalainen kuitenkin varoittaa noudattamasta suin päin vanhaa ohjetta ovien kumitiivisteiden silikonikäsittelystä.

– Tiivisteitä voi käsitellä, jos auton ohjekirja antaa siihen luvan. Kaikkien autojen tiivistemateriaalit eivät välttämättä siedä jäätymistä ehkäiseviä aineita, Vesalainen pohtii.

Lumiharja ja jääraappa ovat ehkä käytetyimpiä autotarvikkeita talviaamuisin. Lumiharjaa ei kannata säilyttää auton jalkatiloissa. Likainen ja hiekkainen lumiharja naarmuttaa auton maalipintaa ja laseja.

Jääraappoja on saatavilla moneen lähtöön. Esimerkiksi pitkävartisella jääraapan ja harjan yhdistelmällä ylettää putsaamaan isommankin auton tuulilasin ja harjaamaan lumet sen katolta, samalla kun varresta saa voimaa jään rapsutteluun auton laseista. Kunnolliset työkalut maksavat nopeasti itsensä takaisin säästettynä aikana.

Ei riitä, että ikkunat saadaan esille lumen ja jään alta, lumet on poistettava auton päältä kauttaaltaan. Auton puhdistamiseen pitääkin varata oma aikansa aamusta, kymmenisen minuuttia.

Vaihda talvirenkaat ajoissa

Talvella ajetaan talvirenkailla. Nastarenkaat voivat olla autossa marraskuun alusta pääsiäiseen, ja talvirenkaita on käytettävä joulukuun alusta helmikuun loppuun. Kelin vaatiessa talvirenkaita voi käyttää muutenkin.

Talvirenkaisiin pätevät samat lähtökohdat kuin kesäkumeihinkin: oikeat rengaspaineet, renkaan ikä ja riittävät urasyvyydet ovat avain parhaiten toimivaan renkaaseen.

– Talvella rengaspaineita kannattaa laittaa noin 0,2 baria enemmän kuin auton ohjekirja neuvoo, Vesalainen kertoo. Näin kompensoidaan pientä paineen laskua, mikä tapahtuu, kun rengas jäähtyy ulkona kylmässä.

Kitkarenkaiden talviominaisuudet perustuvat paljolti renkaan lamelleihin ja riittävään urasyvyyteen, joten erityisesti niissä renkaan kunnolla on merkitystä. Nastarenkaissa vaikuttaa lisäksi nastojen kunto ja lukumäärä, se ei saa vaihdella 25 prosenttia enempää huonoimman ja parhaan renkaan välillä. Eli jos esimerkiksi parhaassa renkaassa on sata nastaa, pitää heikoimmassa renkaassa olla vähintään 75 nastaa.

Talvella ajo-olosuhteiden vaihtelu korostuu. Renkaat ja auto, jotka lähtiessä toimivat kuin kesäkeleillä, saattavat olla kohta toisenlaisia ajettavia, kun olosuhteet matkan varrella muuttuvat.

Talvi testaa auton laadun ja huollot

Rengastuksen ja erilaisten tarvikkeiden lisäksi myös konepellin alta löytyy talvitoimintoihin vaikuttavia yksityiskohtia. Kylmyys laittaa liikkuvien osien voitelun ja nesteet koville, mikä vaikuttaa suoraan moottorin ja auton akun toimintaan. Myös sähköautoissa ja pistokehybrideissä on tavallisesti perinteinen 12 voltin akku, joka kärsii kylmästä, kuten missä tahansa muussakin autossa.

Kylmän moottorin käynnistys vaatii enemmän energiaa kesäkeleihin verrattuna, samalla kun akun kyky antaa tehoa kylmässä heikkenee. Käyttöikänsä päähän tullut akku kannattaakin Vesalaisen mukaan vaihtaa hyvän sään aikana. Lämpimillä keleillä oireillut akku jättää auton käynnistymisen pakkasaamuna todennäköisesti haaveeksi.

Toinen haaste syntyy kaupunkioloissa tyypillisistä lyhyistä ajomatkoista. Jos moottori ei ehdi kunnolla lämmetä ja akku latautua ajon aikana, kuluu kone ajokilometreihin nähden paljon ja akun varaus ei ehkä lopulta riitä enää auton käynnistämiseen. Moderneissa autoissa laaja lisälaitevalikoima kuluttaa sekin oman osansa akusta.

Talvi on auton teknisen kunnon tulikoe. Uusilla, säännöllisesti huolletuilla autoilla tulee harvemmin ongelmia kuin vanhemmilla menopeleillä. Kylmä kone myös kuluttaa ja saastuttaa enemmän, eli moottorin esilämmitys joko lohkolämmittimellä tai polttoainekäyttöisellä lämmittimellä, kuten Webastolla, on paitsi ekoteko myös moottoria säästävä rutiini.

Tärkein varautuminen talvea vasten tapahtuu kuitenkin ratin ja kuljettajan istuimen välissä. Maltti, riittävä auton valmistelu ennen ajomatkoja, lepotauot ja turvavälit korostuvat huonossa säässä – erityisesti talvella. 

– Syksyn päätteeksi kuskin pitää päivittää oma ajotapansa taas talviajomoodiin, summaa Vesalainen.

 

Kirjoittajan nimi: Tuomas Sauliala

Kuva: Tuomas Sauliala