Kosmetiikka-alan myyntiedustaja Marja-Leena Korpi sai kuulla Myyntimiehet ry:n (nykyinen MMA) jäsenyyttä hakiessaan, ettei nainen pärjää kauppamatkustajana.
Elettiin 1960-luvun alkua. Myyntimiehissä ajateltiin, ettei nainen voi myydä kosmetiikkaa kemikaliokauppojen johtajille ja myyjättärille. Nainen ei olisi uskottava.
– Minulle ilmoitettiin kylmästi, ettei Myyntimiehet ry:n säännöissä tunneta naisedustajaa.
Marja-Leena suivaantui päätöksestä. Hän matkusti ympäri Suomea edustaen ranskalaista kosmetiikkasarjaa. Myyntimiesten jäsenet saivat alennusta junissa ja hotelleissa.
Vuonna 1967 Marja-Leena lähetti uuden, kipakan hakemuksen ja hänet hyväksyttiin ”herraseuraan” ensimmäisenä naisjäsenenä.
– Siitä ei tehty numeroa. Taisi mennä muutama vuosi ennen kuin Myyntimiehiin liittyi muitakin naisia.
Kentällä miesedustajat suhtautuivat Marja-Leenaan ystävällisesti. Hän tuli hyvin erilaisten ihmisten kanssa toimeen, ja huumorintaju auttoi kiperissä paikoissa.
Ystävällisyys kannattaa
Marja-Leena Korpi tutustui edustajiin jo myyjättärenä Rohdoskauppa & Parfymeria Durchmannilla. Hän oppi erottamaan hyvät myyjät huonoista.
Kerran liikkeeseen tuli edustaja, joka halusi esitellä tuotteitaan vain rouva Durchmannille. Marja-Leena kertoi, että rouva on asioilla. Edustaja jäi odottamaan katsellen kahta nuorta myyjätärtä nenänvarttaan pitkin. Vihdoin rouva Durchmann saapuikin, mutta häneltä ei liiennyt aikaa edustajalle. Hän kehotti tätä esittelemään tuotteensa myyjättärille kertoen, että he saavat päättää, mitä ostetaan.
– Koppavan edustajan kiusaksi tilasimme vain vähän tuotteita. Opin, että myyjättäret ovat tärkeitä ja kannattaa kohdella ystävällisesti ja arvostavasti koko kaupan henkilökuntaa. Edustajan on myytävä asiakkaalle ensin itsensä ja vasta sitten tuotteensa.
Ensimmäinen suomalaisedustaja
Marja-Leena kohosi nopeasti ykkösmyyjäksi ja sai vastuuta sisäänostajana. Näin hän tutustui tukkuliikkeiden edustajiin. Sodan jälkeen tuotteet myytiin ”herrasväelle” jo ennen kuin ne ehtivät tulla maahan.
Myynti alkoi kuitenkin takuta vuonna 1956, ja edustajille oli kysyntää. Erään tukkuliikkeen johtaja soitti Marja-Leenalle ja pyysi ”edustavaa ja reipasta tyttöä” tekemään historiaa ja ryhtymään kiertäväksi edustajaksi. Uudet työehdot kuulostivat hyviltä ja työ vaikutti kiinnostavalta, joten Marja-Leena suostui.
– Kun kerroin irtisanoutuvani, rouva Durchmann pyysi minua odottamaan kaksi tuntia. Hän soitti Ranskaan ja pyysi puhelun jälkeen kaksi päivää lisäaikaa.
Kahden päivän kuluttua Ranskasta lensi Suomeen Lancômen johtajistoon kuuluva mies, joka tenttasi Marja-Leenan myyntitaitoja ja kyseli, mitä myyntivaltteja tällä on kilpailijoihin verrattuna.
Marja-Leenalle tarjottiin Lancômen ensimmäisen myyntiedustajan pestiä Suomessa. Lancômella ei ollut tuohon aikaan muita naisedustajia, joten Marja-Leenasta tuli ensimmäinen nainen paikallaan. Palkkaa hän pyysi vähän enemmän kuin mitä kilpailija tarjosi. Pyyntö hyväksyttiin.
Marja-Leena kiersi ensin ympäri Suomea linja-autolla ja junalla, kunnes opetteli ajamaan autoa. Hän kiersi kemikaliokauppoja eri kaupungeissa. Siihen aikaan kosmetiikkaa myytiin vain kivijalkakaupoissa ja tavarataloissa. Tuotteet pakattiin posliinipurkkeihin, joten pakkaukset olivat painavia.
– Lancômen myymistä helpotti se, että tunsin kilpailijoiden tuotteet. Olinhan työskennellyt itse kemikaliokaupassa.
Marja-Leena huomasi pian, että ihmiset puhuvat mielellään itsestään. He ovat valmiimpia kuuntelemaan edustajaa, kun saavat ensin kertoa omat kuulumisensa rauhassa.
Ranskalainen liukkailla teillä
Kahdesti vuodessa Marja-Leena kävi työmatkalla Pariisissa Lancômen tehtaalla. Lancômen johtajat kävivät puolestaan Suomessa ja tutustuivat asiakkaisiin Suomen-edustajansa kanssa. Yhteistyö sujui, vaikkei Marja-Leena puhunut hyvin ranskaa eikä kovin hyvää englantiakaan. Vaan eipä kieliä tuolloin osannut moni muukaan.
Marja-Leena teki työmatkoja myös Hollantiin, Belgiaan ja Englantiin. Pariisi oli kuitenkin hänen suosikkikohteensa.
Kerran talvella oli niin huono ajokeli, että Marja-Leenan työsuhdeauto liukasteli tiellä matkalla Savonlinnasta Helsinkiin. Kyydissä istunut ranskalainen myyntipäällikkö arvosteli Marja-Leenan ajotyyliä, joten tämä laittoi päällikön rattiin.
Kouvolaan asti ajettuaan johtaja kävi soittamassa puhelun. Marja-Leena ajoi hiljaisuuden vallitessa Kouvolasta Helsinkiin pohtien, miten hänen mahtaa nyt käydä. Kun kaksikko pääsi perille, Marja-Leenalle kerrottiin, että häntä odottaa uusi auto, Citroën.
Itseään toteuttamassa
Tuotteiden esittelyn lisäksi Marja-Leena koulutti kemikalioiden henkilöstöä ja perehdytti heitä tuotteiden ominaisuuksiin. Edustettavien tuotteiden valikoima kasvoi, ja myyntipisteiden määrä lisääntyi. Marja-Leenasta tehtiin myyntipäällikkö, ja hän sai avukseen myyntiedustajia ja kosmetologeja.
Marja-Leena piti kovasti apulaisistaan ja työstään. Hänestä oli mukava päästä joka yö puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Iltoihin saattoi kuulua edustuspäivällisiä. Hotelleissa oli myös usein tarjolla tanssia, mutta Marja-Leena vetäytyi päivällisen jälkeen huoneeseensa lukemaan. Hän ei viihtynyt iltaisin baaritiskillä eikä tanssiravintoloissa.
Perhettä Marja-Leena ei koskaan perustanut, vaikka asuikin sittemmin 30 vuotta avoliitossa. Hän keskittyi töihin.
– Halusin näyttää myyntimiehille, että nainen pärjää tässä työssä yhtä hyvin kuin mieskin. Elämässä pitää olla sopivasti haasteita. Jotta ihminen voi olla onnellinen, hänen täytyy saada toteuttaa omia kykyjään – mieluiten omien kykyjen ylä- kuin alarajalla.
Työstä luopuminen kova paikka
Vaatimukset töissä alkoivat lisääntyä 1980-luvulla ja työ vaati veronsa. Marja-Leenan selkä petti. Kolmesta leikkauksesta huolimatta hän joutui jäämään sairauseläkkeelle 55-vuotiaana. Se oli kova paikka.
– Ensimmäisen vuoden siivosin ja tiskasin, mutta muuta en oikein saanut aikaiseksi. Mieleni oli maassa. Työn mukana menetin suuren osan ihmissuhteistani. Onneksi nuoruuden ystävät, joista olin joutunut työni vuoksi luopumaan, alkoivat palata takaisin elämääni. Vähitellen hyväksyin eläkkeellejäämiseni.
Marja-Leena liittyi Myyntimiesten veteraanikiltaan ja oli siellä jälleen ainut nainen. Seniorit tapasivat kerran kuussa. Pian hänet pestattiin killan sihteeriksi ja matkanvetäjäksi. Senioritoiminta toi sisältöä elämään.