Kiinteistönvälittäjä: Älä jää työsopimuksesi kanssa yksin

Kiinteistönvälittäjien työsopimukset voivat olla etenkin alalla aloittavalle välittäjälle outoja ja sekavia. Ennen kuin allekirjoitat sopimuksen, sinun on hyvä ymmärtää mihin sitoudut.

Työsuhteen ehdoista voi vapaasti sopia työnantajan ja työntekijän välillä. Kiinteistönvälittäjien sopimuksissa sovitaan usein esimerkiksi erilaisista provisiomalleista, jotka voivat myöhemmin osoittautua työsuhteen kompastuskiviksi.

− Riidoiltakaan ei aina vältytä. Sopimuksen huolelliseen läpikäymiseen ennen siihen sitoutumista on hyvä käyttää riittävästi aikaa, korostaa työsuhdejuristi Tuuli Lahikainen MMA:n lakipalvelusta.

Kiinteistönvälittäjillä on yleensä joko pieni kiinteä pohjapalkka tai ei pohjapalkkaa ollenkaan, joten provisioehdot ovat erityisen merkitykselliset. Hankintaprovision ja myyntiprovision määräytymisperusteiden ja suuruuden lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, maksetaanko provisioita, jos työsuhde päättyykin kesken toimeksiannon.

Nykyisin työsuhteiden lisäksi kiinteistönvälittäjiä työskentelee myös niin kutsutulla vuokrapöytämallilla.

− Näissä sopimuksissa on tärkeää huomata, että joidenkin viranomaisten tulkinnan mukaan tällaisella sopimuksella työskentelevä ei olekaan työsuhteessa, vaan välittäjä katsotaan yrittäjäksi, muistuttaa Lahikainen.

Kiinteistönvälittäjän muistilista

  1. Käy huolellisesti sinulle tarjottu työsopimus läpi
  2. Kiinnitä huomiota siihen, miten sopimukseen kirjattava provisiomalli vaikuttaa tuloihisi
  3. Vuokrapöytämallilla työskentelysi voi olla joidenkin viranomaisen tulkinnan mukaan yrittäjyyttä

Lakipalvelumme on apunasi

MMA:n jäsenenä voit saada lakipalvelumme kommentit työsopimukseesi, joten sinun ei tarvitse olla asian kanssa yksin. Kokeneet juristimme pystyvät kertomaan, onko sinulle tarjotussa sopimuksessa ehtoja, joita ehkä pitäisi muuttaa tai ainakin täsmentää jotenkin. Vaikka et saisikaan kaikkia työsuhteen ehtoja muutetuksi, tiedät ainakin, mitä ehdot käytännössä tarkoittavat ja millaisia tulkintaerimielisyyksiä niistä voi mahdollisesti tulla.

Teetkö kiinteistönvälittäjän hommia yrittäjänä?

Yrittäjäjäsenenämme hyödyt palveluistamme, joilla selviät tiukoistakin paikoista. Pääset muun muassa osallistumaan satoihin koulutuksiin sekä hyödyntämään lakipalvelumme asiantuntemusta yrittäjien lakikiemuroissa.

Tulisitko liidiksemme?

Haluaisimme sinut kernaasti mukaan liidilistallemme. Vastineeksi saat muutaman kerran vuodessa myynnin parasta sisältöä suoraan meiliisi.

Täytä alla olevalle lomakkeelle tietosi, niin kuulet meistä pian!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.