Kiinteistönvälitysala ja asuntokauppa virkistymässä

Asuntokauppojen määrä kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla, ja asuntomarkkinoiden veto vaikuttaa vahvistuvan.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto kertoi heinäkuussa, että tämän vuoden tammi-kesäkuussa kauppamäärä kasvoi noin kolme ja puoli prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Pirteitä kuukausia olivat etenkin maalis- ja kesäkuu.

Suomen Hypoteekkiyhdistys Hypon nyt elokuussa julkaistun asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntokauppojen määrä kasvoi alkuvuonna peräti kymmenen prosenttia vertailukaudesta, mutta jäi silti alle normaalitason. Parhaiten myivät yksiöt Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla ja suuremmat asunnot Tampereella.

Tilastokeskuksen mukaan asuntojen hinnat kuitenkin laskivat toukokuusta kesäkuuhun pääkaupunkiseudulla 0,7 prosenttia ja muualla Suomessa yhden prosentin. Hinnat laskivat myös vuoden 2014 kesäkuuhun verrattuna. Viime keväänä hintakäyrät kurottivat ylöspäin, mutta nousu ei saanut jatkoa.

Piristymistä pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin

Asuntokaupan piristyminen ei ole pelkästään isojen kaupunkien ilmiö. Esimerkiksi kokkolalaisen kiinteistönvälittäjä Erja Gustafssonin mukaan edellisen vuoden kohmettunut kaupankäynti alkoi parantua Kokkolassa tammikuussa.

‒ Vuodesta 2015 on tulossa kiinteistönvälitysalalla sekä meidän yrityksessä että Kokkolan alueella tasaisella sykkeellä viimevuotista parempi vuosi.

Gustafssonin työnantajan, Kokkolan OP-Kiinteistökeskuksen tilanne peilannee kohtuullisen hyvin koko Keski-Pohjanmaan tilannetta, sillä alkuvuoden tilastojen mukaan yrityksen markkinaosuus esimerkiksi Kokkolan asuntokaupoista on noin 40 prosenttia.

Työttömyys- ja ansiokehitysvaikutuksia

Hypon mukaan koko Suomen asuntokaupan pitempiaikainen vilkastuminen edellyttää talouskasvua. Sen mukaan asuntojen hinnoissa on edelleen tinkimisvaraa. Työllisyyden ja ostovoiman ennustetaan pysyvän heikkoina, mutta toisaalta edulliset lainakorot puskuroivat kriisin pahimpia vaikutuksia.

Kiinteistönvälitysala heijastelee aina yhteiskunnan yleistä talouskehitystä, ja se kehitys vaikuttaa tietenkin myös kiinteistönvälitysalan työllisyyteen ja ansiokehitykseen, toteaa Myynnin ja Markkinoinnin Ammattilaiset MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen.

‒ Esimerkiksi alamme työttömyyskassassa ei ole näkynyt erityistä työttömyysbuumia kiinteistönvälitysalalta, mutta sen sijaan alalta työttömäksi joutuneilla on usein nähtävissä useampia palkattomia tai hyvin matalalle tulotasolle jääneitä kuukausia. Kauppojen vähäinen määrä on yksinkertaisesti provisiopalkkaisella alalla painostanut lopettamaan työnteon.

Paikallistalouden erotkin vaikuttavat. Erja Gustafssonin mukaan esimerkiksi Kokkolan alueen asuntokaupan kehitystä tukee jonkinlainen merellisyyden hakeminen ja sen esilletuonti markkinoinnissa sekä se, että paikallinen teollisuus on ainakin toistaiseksi selvinnyt ilman suuria takaiskuja.

‒ Myös jonkinlainen paluumuuttajuus näyttäisi olevan vähintäänkin orastava trendi alueemme asunnonostajien parissa.

 class=

Kauppamäärät liukuvat kohti normaalia tasoa Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Koko Suomessa on kuitenkin jäänyt tekemättä noin 20 000 asuntokauppaa noin reilun kahden vuoden kuluessa aiempaan tasoon verrattuna. Lähde: Hypon asuntomarkkinakatsaus, elokuu 2015.