Matkatyöntekijä arvostaa sujuvaa arkea

Matkatyöstä on tullut yhä enemmän osa normaalia arkea verrattuna aiempiin vuosikymmeniin. Vaivattomat yhteydet, hyvinvointia vahvistava kuntoilu ja levolliset yöunet tarjoava hotelli kiinnostaa matkatyöläistä. 

– Hyväksi havaituissa hotelleissa on helppo yöpyä uudelleen, kertoo Wihuri Oy:n Teknisen Kaupan aluepäällikkö Jouni Ronkainen. Puhelinhaastattelua tehtäessä hän on juuri heittänyt matkatavarat autonsa takakonttiin ja ajamassa Kuopiosta kohti Sokos Hotel Vuokattia Sotkamossa.

Työmatkaöitä Ronkaisella on keskimäärin kaksi viikossa. Vastuualue ulottuu Lappeenrannasta Kajaanin seudulle asti. Ajokilometrejä kertyy noin 60 000 vuosittain.

– Kolmekymmentä vuotta sitten ei ollut käytössä tietokoneita. Silloin iltaohjelmaan kuului ihmisten kohtaaminen baarin puolella. Nykyään käydään korkeintaan syömässä yhdessä, sen jälkeen työpäivä jatkuu hotellihuoneessa tietokoneen äärellä.

Ronkainen on huomannut myös, että myyntityö on muuttunut suunnitelmallisemmaksi. Asiakastapaamiset sovitaan ennakkoon ja sovittuja aikoja myös noudatetaan. – Tänä päivänä ei kannata enää mennä ex tempore -käynnille asiakkaan luokse, koska silloin ei tavoita ketään.

– Perusmyyntityö on kuitenkin pysynyt samanlaisena kuin ennenkin, Ronkainen toteaa.

Ronkaisen uran aikana hotellien palvelutarjonta on laajentunut liikuntamahdollisuuksien tarjontaan. – Hotelleissa kuntosali kutsuu, sillä autossa istumisen vastapainoksi kroppa tarvitsee liikuntaa.

–Tuttuun hotelliin on siinäkin mielessä mukava mennä, että vakioasiakkaana olen silloin tällöin saanut hieman paremman huoneen käyttööni, Ronkainen kiittelee.

Työhuoneita hotellien auloihin

S-ketjun hotelleissa on huomattu, että tarve ihmisten kohtaamisiin ei ole vähentynyt. Original Sokos Hotelleissa muutetaan parhaillaan aulatiloja cowork-tiloiksi, joilla vastataan niin liikematkaajien kuin paikkakunnan etätyöntekijöiden tarpeisiin.

– Myös paikkakuntalaiset voivat tulla työskentelemään auloihimme ja antamaan samalla omat ajatuksensa henkilökunnalle cowork-tilojen kehittämiseksi, kertoo Markus Siitonen, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksen konseptipäällikkö.

Cowork-tiloja sisustetaan ja rakennetaan lisää hotelliuudistusten yhteydessä. Cowork-tiloja on tällä hetkellä käytössä jo Hämeenlinnan, Seinäjoen ja Vaasan Original Sokos Hotelleissa. Seuraavat ovat tulossa Jyväskylään ja Mikkeliin.