Mitkä ovat parhaat keinot myyjien motivoimiseen?

MMA vastaa Tommi Puran kysymykseen.

MMA tutki hiljattain sitä, millaiset asiat motivoivat myyntialan ammattilaisia. Yksi asia nousi ylitse muiden: raha. Yli 500 euron rahallinen korvaus motivoi eniten kaikkia ikäryhmiä, mutta erityisesti alle 30-vuotiaita. Rahallisen korvauksen tulee kuitenkin olla riittävän suuri, jotta se motivoi.

Rahan jälkeen motivoivimmat tekijät määräytyvät hyvin pitkälle sen mukaan, minkä ikäinen henkilö on kyseessä.

31-62-vuotiailla toiseksi eniten motivoi ylimääräinen vapaa ja kolmanneksi eniten vapaa-ajan matka. 

Yli 40-vuotiaita motivoi myös uuden oppinen. Mielenkiintoisten koulutusmahdollisuuksien tarjoaminen voi olla työnantajan kannalta hyvä palkitsemismuoto, mutta myös panostus tulevaisuuteen. Työntekijän osaamisen kehittyminen kun koituu myös firman hyväksi.

26-30-vuotiaita kiinnostaa ylennys ja illanvietto työporukan kanssa, kun taas yli 30-vuotiailla työroolissa tehtävät palkintomatkat sekä elämykset ja illanvietot työporukan kanssa jäävät listan häntäpäähän.

Kyselyn valossa näyttää siltä, että tavaralla palkitseminen on tullut tiensä päähän. Tavaralahja pitää jumbosijaa kaikkien ikäryhmien vastauksissa.

Kyselyssä näkyi myös se, että sanallinen kiitos tai tunnustus olisi työntekijöiden arvostama tapa kiittää hyvästä työsuorituksesta. Yllättävän monelle riittäisi arjessa se, että joku taputtaisi selkään tai heittäisi ylävitoset.