Myyntialan palkat nousivat tasaisesti

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten mediaanipalkka on nyt 4 700 euroa. Taantuman takia uusia asiakkuuksia on haettu julkiselta sektorilta.

Palkkatyössä olevat myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset voivat olla tyytyväisiä, sillä alan palkkakehitys on säilynyt taantumasta huolimatta varsin hyvänä.

MMA:n tuore työmarkkinatutkimus paljastaa, että myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten mediaanipalkka eli keskimmäinen bruttokuukausiansio oli 4 700 euroa joulukuussa 2014, kun se vuotta aiemmin oli 4 500 euroa. Mediaanipalkkojen nousu myynti- ja markkinointitehtävissä oli 4,4 prosenttia.

Neljännes myynnin ja markkinoinnin ammattilaisista ansaitsee 5 800 euroa tai enemmän kuukaudessa. Vaikka naisen euro on noin 89 senttiä, myyntiala on naisten kannalta yksi tasa-arvoisimmista aloista. Alalla työskentelevistä naisista noin 5 prosenttia tienaa yli 6 000 euroa.

Tiedot perustuvat Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n Taloustutkimuksella teettämään työmarkkinatutkimukseen. Tiedot vastaavat vuoden joulukuun 2014 tilannetta ja kysely on toteutettu tammikuussa 2015.

Johtajien palkat nousussa

MMA:n jäsenten yleisiä titteleitä ovat muun muassa myyntipäällikkö, tuotepäällikkö, aluemyyjä, aluemyyntipäällikkö, aluepäällikkö, myyntiedustaja, automyyjä, alue-edustaja, tekninen myyjä tai myyntineuvottelija. Titteleitä löytyy jäsenistöstä parisataa.

Parhaiten ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kehittyneet aluemyyjien, aluemyyntijohtajien, asiakaspalvelupäälliköiden, lääke-edustajien, kenttämyyjien, osastopäälliköiden ja teknisten myyjien mediaanipalkat.

Mediaanipalkkaa eniten kasvattaneiden kärkipäässä ovat lääke-edustajat, joiden mediaanipalkka on noussut kymmenessä vuodessa 90 prosenttia ja oli 5 590 euroa vuonna 2014.

Ammattiaseman perusteella tarkasteltuna eniten on noussut johtajien mediaanipalkka, joka oli 6 690 euroa vuonna 2014. Nousua edellisestä vuodesta oli yli 10 prosenttia ja kymmenen vuoden tarkastelujaksolla 49 prosenttia.

Myyntialan palkkajohtajat myyvät ICT-palveluita ja -ohjelmistoja, teleratkaisuja, lääkkeitä, lääkintäkojeita ja -laitteita, sairaalatarvikkeita, hydrauliikkaa ja pneumatiikkaa, sähköteknisiä koneita ja laitteita, laboratoriolaitteita ja -välineitä, koneita ja laitteita sekä kuljetus- ja logistiikkapalveluita.

Päälliköiden mediaanipalkka oli viime vuonna 4 860 euroa (nousua 37 prosenttia 10 vuoden aikana) ja edustajien 3 950 euroa (nousua 40 prosenttia 10 vuoden aikana).

Yhä useampi myy palveluita

MMA:n jäsenistä työskentelee teollisuudessa 41 prosenttia ja heidän mediaanipalkkansa on 4 590 euroa. Teollisuus oli vielä kymmenen vuotta sitten työnantajana yli puolella jäsenistä, mutta sen osuus työllistäjänä on vähentynyt.

Sen sijaan palvelualalla työskentelevien osuus on kaksinkertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa ja on nyt jo 18 prosenttia. Yhä useampi jäsen työskentelee nyt siis esimerkiksi matkailun, ICT:n, pankki- ja vakuutusalan tai koulutuksen ja konsultoinnin parissa. Palvelualalla työskentelevien mediaanipalkka on 4 750 euroa.

Tukkukauppa on työnantaja jo 29 prosentilla jäsenistä. Vähittäiskaupan vaikeudet työllistäjänä näkyvät selkeästi tässä tutkimuksessa. Sen parissa työskenteli 12 prosenttia jäsenistä.

Tukkukaupan parissa työskentelevien mediaanipalkka on 4 620 euroa ja vähittäiskaupan parissa työskentelevien 3 800 euroa.

Mitä tuotteita myyvät parhaiten ansaitsevat myyjät? Tutkimuksen mukaan korkeimmat mediaanipalkat löytyvät puhelin- ja tietoliikennetuotteiden, lääkkeiden sekä laboratoriolaitteiden ja -välineiden myyjiltä. Yrityskonsultointia ja koulutusta tekevillä tilanne on kaksijakoinen: eniten tienaavien palkat kipuavat korkealle, mutta osan tulotaso on selvästi matalampi.

Asiakkuuksia julkishallinnosta

Jäsenten suurin asiakasryhmä on teollisuus (23 prosenttia), toiseksi suurin julkishallinto (20 prosenttia) ja kolmanneksi suurin vähittäiskauppa (19 prosenttia). Tyypillinen jäsen myy teollisuudelta ratkaisuja teollisuuteen tai kaupan ketjuun.

Taantuman pitkittyminen korostaa selkeästi julkishallinnon merkitystä. Julkishallinto on lisännyt osuuttaan tärkeimpänä asiakasryhmänä, kun taas taantuma syö teollisuuden, vähittäiskaupan ja yksityisen kuluttajan investointihaluja.

Tukkukauppa oli suurin asiakasryhmä 15 prosentilla vastaajista, palveluala 11 prosentilla ja yksityinen kuluttaja 10 prosentilla.

Työaika keskimäärin 40 tuntia viikossa

Myynti- ja markkinointialalla toimivilla keskimääräinen viikkotyöaika on 40 tuntia. Merkittävin muutos työajan jakaantumisessa on tapahtunut tarjouksiin ja raportointiin kuluvassa ajassa, joka on vähentynyt kolme tuntia viikossa. Sen sijaan työn suunnittelu on lisääntynyt kaksi tuntia.

Uusi tekniikka on jo jonkin aikaa vähentänyt matkustamiseen kuluvaa aikaa. Edellisvuoteen verrattuna matkustamiseen kuluva aika on vähentynyt tunnilla. Sen sijaan asiakaskontaktointiin käytettävä aika on lisääntynyt tunnilla.

Seitsemän kymmenestä tekee vähintään joskus töitä myös viikonloppuisin. Työtä tehdään asiakkaiden luona, tien päällä, hotelleissa ja tietotekniikkaa hyödyntäen.

MMA:n koulutus- ja tutkimuspäällikkö Jouni Röksä sanoo, että myyntiedustajien viikkotyöaika on ollut perinteisesti korkein, mutta taantuma on lisännyt erityisesti johtajien viikkotyöaikaa.

‒ Taloustilanne on jatkunut pitkään haasteellisena. Johtajien on täytynyt venyä, jotta tavoitteet on saavutettu ja firma pysynyt ylipäänsä pystyssä, Jouni Röksä sanoo.

Asiakastapaamiset ovat yli 95 prosentilla myynnin ja markkinoinnin ammattilaisista osa työnkuvaa. Koska myyntialue on yleensä laaja, työhön liittyen yövytään paljon hotelleissa. Työajojen mediaani oli viime vuonna 20 000 kilometriä ja neljännes ajoi yli 35 000 kilometriä vuodessa. Työajot vähenevät ja asiakastapaamisia korvataan verkkoneuvotteluin.

Myyntialalla matka-aikaa ei pääsääntöisesti lasketa työajaksi. Jos työmatka tapahtuu määritellyn työajan ulkopuolella, se on käytännössä työntekijän omaa aikaa. Joissakin työehtosopimuksissa matka-aika korvataan vastaavan pituisena vapaana.

Oman tilastollisen vertailupalkan arvioinnissa kannattaa ottaa lähtökohdaksi taulukot, joissa on kerrottu palkat päätuotteittain, palkat eri toimialoilla, palkat johtaja/päällikkö/edustaja-tehtävissä ja palkat ammattivuosittain ja palkkaustavoittain. Nämä löydät, kun kirjaudut jäsensivuille osoitteessa mma.fi.