Näin teet yhteistyötä tubettajan kanssa

Myynti & Markkinointi -lehti listasi viisi vinkkiä onnistuneeseen yhteistyöhön.

1. Ole aito ja läpinäkyvä

A-lehtien ja Tubeconin tekemän tutkimuksen mukaan 88 prosenttia katsojista suhtautuu neutraalisti tai positiivisesti YouTube-videon kaupallisuuteen. Mainosyhteistyön tubettajan kanssa pitää kuitenkin olla läpinäkyvää ja rehellistä.

Tubettajat ovat merkittäviä vaikuttajia alle 20-vuotiaiden elämässä, ja nuoret luottavat tubettajiin kuin vertaissuosittelijoihin. Jopa 48 prosenttia kyselyyn vastanneista on ostanut tai harkinnut ostavansa kaupallisella YouTube-videolla näkemänsä tuotteen tai palvelun.

2. Ideoi yhdessä tubettajan kanssa

77 prosenttia kyselyyn vastanneista näkee tärkeimpänä asiana mielenkiintoisen sisällön – oli kyse sitten kaupallisesta julkaisusta tai ei.

Markkinointimaailmasta tuttu laatu ei vakuuta tubettajien seuraajia. Tärkeintä on tehdä yhteistyötä tubettajan kanssa tubettajan tavalla.

– Youtube-videoiden kirjo haastaa markkinoijan ja erilaisiin videotyyppeihin kannattaa tutustua huolella, muistuttaa Demin päätoimittaja Anni Lintula.

Videotyyleihin liittyy myös paljon sanastoa, joka on asiaan vihkiytymättömälle tuntematonta: Haul-videolla tubettaja esittelee ostamansa tuotteet, Lifehack-videoilla puolestaan jaetaan arkielämää helpottavia vinkkejä. Erilaiset My day -videot, joilla kuvataan oman päivän kulkua, ovat suosittuja erityisesti nuorten naisten keskuudessa.

3. Kunnioita tubettajan tyyliä

Tubettamisen yleistyessä myös suomalaiset tubettajat alkavat erikoistua ja luoda omaa tyyliään. Tällöin tubettajalla on selkeä konsepti, jota videolla noudatetaan.

Yksi esimerkki tarkasta konseptista on suomalainen Hydraulic Press Channel, jossa murskataan tuotteita hydraulisella puristimella. Yhteistyöyritys saattaa haluta oman tuotteensa murskattavaksi mahdollisimman näkyvän logon kanssa, mutta tubettajat itse osaavat paremmin kertoa, mikä videolla toimii ja minkälainen sisältö kerää katsojia.

Videoyhteistyössä kannattaakin varhaisessa vaiheessa ottaa yhteyttä mediatoimistoon, joka toimii mainostajan ja tubettajan välissä. Näitä ovat Suomessa esimerkiksi Splay ja Töttöröö Network.

4. Tiedä, mitä tilaat

Mikäli suunnittelet yhteistyötä tubettajan kanssa, lähde etsimään itse mielenkiintoisia tubettajia ja tutustu heidän tuottamaansa sisältöön. Tällöin on helpompi ymmärtää tubettamisen maailmaa ja asettaa toiminnalle tavoitteet.

– Yli 30-vuotiaan on mahdotonta ymmärtää tubettajan ja fanin välistä vuorovaikutusta, Tubeconin myyntijohtaja Ossi Lehto sanoo.

YouTuben lisäksi tubettajat käyttävät aktiivisesti myös muita somekanavia, erityisesti Instagramia sekä Snapchatiä. Nämä kanavat kannattaa valjastaa mukaan markkinointikampanjaan.

5. Uskalla kokeilla

Tubettajat ovat isoja vaikuttajia nuorten elämässä, joten ideoiden kanssa kannattaa olla rohkea ja unelmoida suuria. Muutamilla tubettajilla on Suomessa jopa omia vaatemallistoja.

Sekä tubettajan että mainostajan uskottavuutta parantaa pitkäaikainen yhteistyö. Tällöin myös tubettaja itse löytää mainostamastaan tuotteesta niitä puolia, joita hän haluaa tuoda esille. 86 prosenttia katsojista kokee tärkeäksi, että tubettaja on aidosti kiinnostunut mainostettavasta tuotteesta tai palvelusta.

 

Tubecon Industry Dayssä Tubeconin myyntijohtaja Ossi Lehto ja Demin päätoimittaja Anni Lintula esittelivät A-lehtien ja Tubeconin tekemää tutkimusta ja antoivat vinkkejä toimivaan yhteistyöhön tubettajan kanssa.