Niklas Litmala perusti työnhaun Tinderin

Kun muut 5-vuotiaat leikkivät legoilla, Niklas Litmala leikki myyntiedustajaa. Nyt 22-vuotiaana hänen yrityksensä Tiitus on mukana yhdessä Suomen hallituksen kärkihankkeista.

Niklas Litmala on hiljattain opintonsa päättänyt tradenomi. Siinä vaiheessa ryhdytään yleensä katselemaan ensimmäistä vakituisempaa työpaikkaa.

Hän on kuitenkin ehtinyt jo käydä lukion, opiskella ensin merkonomiksi ja sitten tradenomiksi, työskennellä myyjänä, rekrytoijana, esimiehenä. Rakentaa myyntitiimin ja epäonnistua ensimmäisessä liikeideassa. Löytää uuden liikeidean ja perustaa nuorille suunnatun työnhakupalvelu Tiituksen, joka on mukana Työ- ja elinkeinoministeriön, ELY-keskusten ja KEHA-keskuksen digitaalisen rekrytointipalvelun, Työmarkkinatorin, rakentamisessa.

− Nuoruuteni on ollut vähän eri näköinen kuin monen muun nuoren, sillä olen tehnyt paljon töitä, Niklas toteaa.

Millainen se sitten tarkemmin ottaen on ollut henkilöllä, jolla on 22-vuotiaana LinkedInissä jo lähes 800 kontaktia.

Myynti imaisi mukaansa

Kun Niklas oli pieni, hänen isällään oli Lappeenrannassa kirjakauppa. Isä työskenteli myös toimistotarvikkeiden myyntiedustajana. Niklas kasvoi myyntiedustajan demopakkausten keskellä.

− Tiesin jo 5-vuotiaana, että minusta tulee myyjä. Kun muut pojat leikkivät legoilla, minä leikin myyntiedustajaa. Kokosin omat myyntikärryt isän ylimääräisistä esittelytarvikkeista.

− Kun taas muut ajoivat mopolla, minä autoin isää inventaariossa. 15-vuotiaana opin monista asioista enemmän kuin mitä koulu pystyi opettamaan.

Peruskoulun jälkeen Niklas ryhtyi suorittamaan kaksoistutkintoa, jolla tulisi kuitattua lukio ja merkonomin opinnot. Siinä vaiheessa hän hakeutui töihin perheyrityksen ulkopuolelle.

− Enää ei ollut kivaa olla töissä isän kaupassa. Ryhdyin myymään liittymiä Soneran ständillä.

Niklas oli päivät koulussa, illat ja viikonloput töissä. Työ tuntui mielenkiintoiselta.

− Kilpailimme työkaverin kanssa kaupoista ja jäin koukkuun myyntityöhön.

Tuo aika opetti Niklakselle paljon myynnistä.

− Ymmärsin, että kaikki on kiinni yksittäisen tuotteen myymisestä, mutta pitää osata katsoa isompaa kuvaa. En myy viittäsataa minuuttia puheaikaa, vaan tarvetta. Parhaat myyjät olivat niitä, jotka keksivät parhaita tarinoita. Myimme kännykkäkameroita selittämällä, että näiden avulla voi ottaa mökillä kalareissulla kuvan kalasta. Myynti tulee tarpeen luomisesta.

Helsinkiin ja takaisin

Niklas oli päättänyt jo ennen ylioppilasjuhlia, että hän lähtee Helsinkiin töihin. Hän löysi asunnon ja siirtyi Soneran ständille Helsinkiin. Helsinkiläinen elämänmeno kuitenkin yllätti, ja kaveritkin olivat muualla.

− Pääkaupunkiseutu näytti toisen puolensa. Täällä piti elää viikko etukäteen ja varata aika kaverin kalenterista. Muutin takaisin Lappeenrantaan.

Pian Niklas sai kuitenkin tiedon, että oli saanut opiskelupaikan Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta Helsingistä. Niklas palasi pääkaupunkiseudulle – ja Soneran ständille.

Opiskelupaikka helpotti sopeutumista. Opiskelupiireistä löytyi uusi verkosto ja opinnot toivat elämään uusia tavoitteita. Niklas teki edelleen töitä opintojen ohella, mutta huomasi, että ständillä olo ei enää riitä, hän haluaa lisää haasteita. Hän haki ja pääsi rekrytoijaksi silloin Celectus Oy:n nimellä kulkeneeseen uusmyynnin palveluyritykseen.

Esimiestyötä oppimassa

Celectus Oy:ssä, nykyisessä Rainmaker Oy:ssä, avautui aivan uudenlainen maailma.

− Se oli unelmamaailma. Huipputyöyhteisö ja ponnahduslauta uralla. Olin juuri ollut itse töissä ständillä, nyt olinkin työllistämässä ständiläisiä.

Elettiin syksyä 2014 ja Niklas huomasi, että Messukeskuksessa järjestettiin Nordic Business Forum. Hän haki vapaaehtoistyöhön asiakaspalveluun. Siellä Niklas kohtasi ihmisiä, jotka ajattelivat samoin kuin hän itse.

− Se oli minun paikkani. Hommat pyrittiin tekemään täydellisesti ja pieniäkin juttuja hiottiin.

Niklas nautti Nordic Business Forumin vapaaehtoistyöstä niin paljon, että haki seuraavaan tapahtumaan esimieheksi. Vuoden 2015 tapahtumassa hänen ohjauksessaan olikin noin 60 vapaaehtoista.

− En ole kasvanut ikinä niin paljon kuin sen vuoden aikana. Saimme perusteellisen esimieskoulutuksen. Se oli niin arvokas paketti, että en ollut yhtään harmissani siitä, että työstä ei maksettu palkkaa. Ymmärsin, että esimiehen rooli on saada muut innostumaan niin että he nousevat ylös kello 6.30 ja palvelevat asiakkaita. Opin myös johtamaan itseäni.

Samaan aikaan Niklas sai Rainmakerilta mielenkiintoisen työtarjouksen. Häntä pyydettiin vuodeksi mukaan rakentamaan uuden, myynnillisen liiketoimintayksikön konseptia.

− Pääsin myös ensimmäistä kertaa mukaan isoihin asiakasprojekteihin. Toimin parhaimmillaan 20 nuoren esimiehenä. Olin tekemisissä työsopimusten ja henkilöstöhallintoon liittyvien asioiden kanssa. Aloin ymmärtää, mihin rekrytoinnit vaikuttavat, mitä ne maksavat, miten päätöksentekoprosessi menee.

Liikeideasta toiseen

Työ- ja vapaaehtoisprojektit lisäsivät paitsi Niklaksen kokemusta ja osaamista, myös verkostoja. Nordic Business Forumin vapaaehtoistyössä Niklas tapasi Sami Ahosen. He olivat molemmat kiinnostuneita yrittäjyydestä.

Parivaljakko pohti liikeideoita ja päätti, että rakennusalan digitalisointi olisi hyvä bisnes. He ryhtyivät hakemaan tietoa rakennusalasta, ideoimaan liiketoimintakonseptia ja etsimään rahoitusta.

Idea ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen. Loppukesällä 2015 Niklas ja Sami istuivat koulun kirjastossa allapäin. Rahaa ei tullut, eivätkä asiat edenneet odotetusti. He ymmärsivät, etteivät tienneet rakennusalasta tarpeeksi. Jostain pitäisi kuitenkin saada palkkaa; pitäisikö ryhtyä työnhakuun?

− Melkein yhteen ääneen totesimme, että varmasti ei. Työnhaku on niin kankeaa ja ärsyttävää, satojen lomakkeiden täyttämistä. Miksei sitä voisi tehdä niin kuin Tinderissä, parilla pyyhkäisyllä?

Siinä se oli: uusi liikeidea. Niklas ja Sami ryhtyivät rakentamaan työnhakusovellusta, jonka avulla voi hakea työpaikkoja yhdellä profiililla ja joka auttaa tuomaan omaa persoonaa esiin videoiden, kuvien ja somesta poimittujen tähtihetkien avulla.

Sovellus hyödyntää keinoälyä ja ehdottaa hakijalle sopivia työpaikkoja. Työhakemuksen etenemistä voi seurata puhelimesta ja työnantajan kanssa voi chattailla jo ennen ensimmäistä työhaastattelua.

Kaikesta aikaisemmasta työkokemuksesta, erityisesti rekrytointialan kokemuksesta, oli hyötyä nyt, kun Niklas ryhtyi yrittäjäksi.

Pyydä mieluummin anteeksi kuin lupa

Tiitus-palvelun rakentaminen vei noin puolitoista vuotta. Helmikuussa julkistetussa palvelussa on nyt noin 5 000 rekisteröitynyttä työnhakijaa, ja yhteistyö valtion työvoimahallinnon kanssa on iso mahdollisuus.

Työ on vienyt paljon aikaa, jolloin sitä on jäänyt vähemmän ystäville ja harrastuksille.

− Jotkut ystävät olisivat halunneet auttaa Tiituksen kanssa, mutta minua auttaa jaksamaan, kun en puhu töissä vapaa-ajasta ja vapaa-ajalla töistä.

Niklas korostaa oppimista ja rohkeutta tarttua eteen tuleviin mahdollisuuksiin. Halu oppia kuvastuu myös Samin ja Niklaksen rooleissa yrityksessä.

− Sami tekee enemmän myyntiä, koska haluaa kehittyä siinä ja minun tittelini on talouspäällikkö, koska haluan oppia sitä.

Rohkeuteen liittyen Niklaksella on hyvä nyrkkisääntö.

− Pyydä mieluummin anteeksi kuin lupa. Olen saanut työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, jotka sanovat näin.

 

Niklas Litmala

  • Nuorille suunnatun Tiitus-työnvälityspalvelun toinen perustaja
  • Helsingissä asuva tradenomi
  • Nauttii matkustelusta ja ystävien tapaamisesta
  • Haluaa kehittyä ihmisten motivoinnissa ja tarinallistamisessa