Rekrytoijat ja työnhakijat kohtasivat Kisahallissa

Walk for Jobs -tapahtumassa oli mahdollisuus tehdä lyhyitä minityöhaastatteluja kävellen koripallohallin ylätasanteella.

Töölön Kisahalli Helsingissä täyttyi odotuksesta, kohtaamisen jännityksestä ja eteenpäin suunnatuista katseista, kun korkeasti koulutettujen rekrytointitapahtuma Walk for Jobs käynnistyi perjantaina 27.9. Mukana oli noin 50 yritystä, lähes 400 työnhakijaa, sekä liittojen edustajat ja uravalmentajat.

Aamupäivän aikana oli mahdollisuus tehdä lyhyitä minityöhaastatteluja kävellen koripallohallin ylätasanteella. Liittojen uravalmentajilta sai henkilökohtaista valmennusta oman uran suunnitteluun. Tietoiskuja pidettiin muun muassa yhden luukun palvelua tarjoavasta Työmarkkinatori.fi-palvelusta sekä LinkedInin käytöstä työnhaun apuna.

Tilaisuuden avasi Helsingin kaupungin apulaispormestari Anni Sinnemäki. Helsingin kaupungin ikärakenne on melko iäkäs, joten mahdollisuuksia työllistyä kaupungin palvelukseen on runsaasti. Sinnemäen mukaan muun muassa rakentamiseen tarvitaan runsaasti osaamista, mutta myös hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi on jatkuva rekrytointi meneillään.

– Kaikkien on hyvä olla työmarkkinoilla ennakkoluulottomia ja lannistumattomia. Työnantajille toivoisin avarakatseisuutta, että ei annettaisi iän tai repaleisen työhistorian estää rekrytointia. Monialainen tiimi, jossa on eritaustaisia ihmisiä erilaisella osaamisella, on paras tiimi, sanoi Sinnemäki.

– Ammattiliitoilla on tärkeä rooli tukea työnhakua ja laaja näkemys työllistymisen esteiden tunnistamisessa. Merkityksellistä on myös se, että jokaisella on yhteisö ympärillään työnhaun aikana, Sinnemäki jatkoi.

Moni yritys palasi tapahtumaan

Työnhakuveturin koulutuspäällikkö Sirpa Huttunen oli mukana jo neljännen kerran järjestämässä tapahtumaa yhdessä liittojen kanssa. Hänen arvionsa mukaan yrityksistä 30 prosenttia oli ollut mukana kaikkina vuosina, 30 prosenttia oli uusia yrityksiä ja 30 prosenttia oli ollut kerran aikaisemmin tilaisuudessa.

– Tänä vuonna uutta oli se, että myös kolmas sektori oli mukana, esimerkiksi Vantaa, Espoo ja TE-toimisto. Olen iloinen, että saimme mukaan Apotti-hankkeen, joka työllistää jatkuvasti paljon ihmisiä, sanoi Huttunen.

Rakennusten pölynhallintaan erikoistunut yritys Consair Oy haki tapahtumassa teknistä myyjää, jolla on riittävästi sähkötekniikan ymmärtämystä.

– Odotamme kokemusta myynnistä, mutta ennen kaikkea halua myydä. Myytävänä meillä on vain yksi laite, joten sen tekninen tuntemus on helppo oppia, kertoi Tommi Jäminki.

Osa yrityksistä on tehnyt jo alustavan varauksen ensi vuoden Walk for Jobs -tapahtumaan. Ennen sitä kuitenkin marraskuussa on mahdollisuus työnhakijoiden ja yritysten nopeaan kohtaamiseen Työnhakuveturin ”Speed Dating” -tapaamisessa.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA oli yksi tapahtuman järjestelyihin osallistuneista liitoista.