Sakset vaihtuivat sisältöön – Viivi löysi paikkansa markkinoinnista

Kun Viivi Kampman siirtyi parturi-kampaajan penkiltä markkinoinnin maailmaan, mukana kulki yllättävän paljon tuttua: luovuutta, asiakastyön rytmiä ja kykyä heittäytyä. Alanvaihdos ja muutto Kajaanista Helsinkiin veivät Viivin Haaga-Heliaan koulun penkille ja lopulta MMA:n markkinointitiimiin harkkariksi.

Viivin tie markkinointiin lähti vitsistä. Hän oli viettämässä iltaa Helsingissä ennen seuraavan päivän ulkomaan reissua, ja eläväinen kaupunki pullollaan opiskelijoita sai jotain nytkähtämään liikkeelle.

– Siinä hetkessä heitin, että pitäisikö hakea kouluun Helsinkiin, Viivi sanoo.

Heitto jäi elämään. Parturi-kampaajana häntä oli alkanut kiehtoa oman kädenjälkensä esittely somessa, minkä myötä ura markkinoinnin parissa tuntui kiehtovalta suunnalta. Pian Viivi tutkaili eri ammattikorkeakoulujen kurssitarjontaa ja päätyi hakemaan koulupaikkaa Haaga-Heliasta.

– Mun mielestä siellä oli mielenkiintoisin kattaus markkinoinnin kursseja. Vannoin, että jos johonkin muutan opiskelemaan, niin vain Helsinkiin.

Opinnot Haaga-Heliassa ovat vastanneet odotuksia.

– Tykkään siitä, että pääsen räätälöimään kokonaisuutta oman kiinnostukseni mukaan. Se tekee opiskelusta omannäköistä ja motivoivaa.

Erityisesti digitaalinen markkinointi, verkkosivujen suunnittelu ja sisältömarkkinointi ovat vetäneet puoleensa.

– Niissä yhdistyy luovuus ja suunnitelmallisuus – saa käyttää sekä visuaalista silmää että järkeä.

Sama käytännönläheisyys, johon hän oli tottunut vuosien saatossa asiakastyössä parturi-kampaajana, jatkuu myös koulun penkillä. Yhdellä mieleenpainuvimmista kursseista Viivi pääsi suunnittelemaan ja toteuttamaan verkkosivustoa alusta saakka. Se oli silmiä avaava kokemus.

– On kiva päästä oikeasti tekemään. Se sopii mulle paremmin kuin pelkkä teoria.

@mmaliitto

Mitä jos työnhaussa roolit kääntyisivät toisinpäin? Työnhakija kysyisi haastattelijalta suoraan: – Saako provisiot myös loma-ajalta vai pitääkö lähteä läppäri kainalossa etelään? 🌴 – Lasketaanko lomapalkka lain mukaan – vai mututuntumalla? Nämä on kysymyksiä, joita harva uskaltaa esittää! Me MMA:lla tiedämme, että reilut työehdot eivät toteudu itsestään. Niitä pitää vaatia – ja niistä pitää voida puhua avoimesti. Mitä sä kysyisit työnantajalta työhaastiksessa? 🔥 Kerro kommenteissa! myynti markkinointi työnhaku työnhakuvinkit

♬ original sound – MMA – MMA

Maaliskuussa Viivi aloitti MMA:n markkinointi-viestinnän tiimin opiskelijaharjoittelijana. Somejulkaisujen tekeminen, verkkosivuston päivittäminen ja muu sisällöntuotanto ovat osa arkea, mutta yksi asia on kaikkein jännittävintä: lyhytvideot.

– Minulle tuli yllätyksenä, että pääsin olemaan kameran edessä. Alkuun jännitti, mutta ekan kuvauspäivän jälkeen fiilis oli tosi hyvä. Kuvaamme rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä, jossa on helppo heittäytyä ja välillä vaikka mokatakin.

Lyhytvideoilla Viiviä nähdään myynnin ja markkinoinnin ammattilaisen rooleissa, joissa hän tuo alan arkea ja ilmiöitä lähemmäs katsojaa. Hän on myös antanut kasvonsa monelle tärkeälle teemalle, kuten palkkatasa-arvolle. Kameratyö on kasvattanut itsevarmuutta ja tuonut vaihtelua ruudun ääressä naputtamiseen.

– Oon huomannut, että kameran edessä työskentely on hauskempaa kuin mitä kuvittelin. Ja kun aihe on tärkeä, se antaa tekemiselle lisää merkitystä.

MMA:n lyhytvideot löydät Tiktokista – kurkkaa videot, nappaa vinkit talteen ja syvenny myynnin ja markkinoinnin alaa puhututtaviin aiheisiin!

Viivi on saanut harjoittelun aikana nähdä, kuinka monessa organisaatiossa markkinointi jää yhä liian vähälle huomiolle.

– Resursseja ei aina nähdä investointina. Mutta ilman markkinointia ei ole myyntiä – eikä näkyvyyttä, hän kiteyttää.

Viiville on ollut erityisen merkityksellistä päästä seuraamaan läheltä, miten MMA ei ainoastaan edusta markkinoinnin ja myynnin ammattilaisia vaan toimii aktiivisesti alan äänenä.

– MMA:n tavoitteena on oikeasti nostaa esiin epäkohtia ja tehdä asioille jotain. Esimerkiksi lyhytvideoilla pyrimme tarttumaan epäkohtiin ja lisäämään myynnin ja markkinoinnin arvostusta.

Viivin oma suhtautuminen ammattiliittoihin on muuttunut kuluneiden kuukausien aikana.

– Aiemmin ammattiliitot tuntuivat etäisiltä, vähän kuin pakolliselta pahalta. Nyt tajuan paljon paremmin, mitä kaikkea liitto oikeasti tarjoaa. On tärkeää, että ammattilaiset järjestäytyvät ja puhuvat omien oikeuksiensa puolesta.

Niille, jotka miettivät alanvaihtoa, Viivillä on selkeä viesti.

– Kannattaa mennä kohti uutta, vaikka jännittäisi. Usein parhaat asiat odottavat juuri mukavuusalueen ulkopuolella.

Viivi uskoo, että uusien taitojen opiskelu voi avata ovia, joita ei olisi muuten edes nähnyt.

– Mulle tämä ei ollut vain alanvaihto vaan myös itseni löytämistä uudella tavalla. Koskaan ei ole liian myöhäistä kokeilla uutta!

Kuva: Riika Kastelehto