Some työnhaussa

Suomessa rekrytoidaan ihmisiä jopa Tinderin kautta, mutta LinkedIn on yleisin rekrytoijan käyttämä somepalvelu. Näin hyödynnät sitä työnhaussa.

Jo vuonna 2015 toteuttamassani rekrytointitutkimuksessa haastatellut noin 450 rekrytoijaa nimesivät yli 30 eri somekanavaa, joissa rekrytointia tavalla tai toisella jalkautettiin. Sen jälkeen tuohon skaalaan on tullut vielä uusia palveluita, kuten Snapchat, WhatsApp ja jopa Tinder.

Kyllä, Suomessa rekrytoidaan ihmisiä jopa Tinderin kautta. Se ei välttämättä ole järkevää tai tehokasta rekrytointia, mutta sillä saadaan mediahuomiota, ja joskus ensimmäisenä uuden palvelun käyttöön ottanut kuorii kerman myös osaajien suhteen. Suuressa mittakaavassa Tinder-rekrytoinnit eivät tietenkään tule yleistymään, vaan ne jäävät kuriositeetiksi.

Aina kun vähintään 50 000 suomalaista on tavoitettavissa jossakin verkkopalvelussa, paikalle takuuvarmasti päätyy myös joku myyjä, markkinoija ja rekrytoija. Pidä siis silmäsi auki somessa, koskaan ei tiedä missä seuraava työpaikkasi sinua etsii tai odottaa.

Kolme ylitse muiden

Niin vuoden 2015 rekrytointitutkimus kuin kesällä 2017 julkaistu Baronan vastaava tutkimuskin selkeästi osoittavat, että Linkedin, Facebook ja Twitter ovat yleisimmät rekrytoijien käyttämät somepalvelut.

Baronan Jelpp-brändin alla toteuttaman tutkimuksen mukaan yli 92 % vastanneista rekrytoijista käytti somea. Linkediniä käytti yli 85 % vastaajista, Facebookia runsas 63 % ja Twitteriä reilu 42 %. Tulokset ovat Facebookin ja Twitterin osalta hyvin samankaltaiset kuin jo vuoden 2015 tutkimuksessa, Linkedinin yleisyys hieman laski.

Paljon on kiinni siitä, miten ja keneltä kysytään, mutta jos pitää valita yksi somekanava, johon keskittää työnhakunsa, valitsisin Linkedinin. Se on yleisistä somepalveluista ainoa, jonka ominaisuudet tukevat oman osaamisen esittelyä sekä työpaikkojen löytämistä ja hakua suoraviivaisesti.

Tule löydetyksi

Linkedinissä on monta ominaisuutta, joita niin rekrytoija kuin työnhakija voivat hyödyntää.

Henkilöprofiilillasi on itseisarvo: löydettävyys. Kun laadit laajennettua ansioluetteloa muistuttavan henkilöprofiilin, jossa korostat osaamisesi kulminoivia asiasanoja, kerrot selkeästi elämäntilanteesi ja työnhakusi statuksen, muistat tuoda yhteystietosi näkyville, ja verkostoidut oman alasi ihmisten (ja ehkä jonkun tutun rekrytoijan) kanssa, saatat hyvinkin tulla löydetyksi ja kontaktoiduksi.

Se riippuen täysin siitä, tuleeko osaamisesi oikein esille, onko se tällä hetkellä työmarkkinassa kysyttyä ja onko sinuun helppo ottaa yhteyttä.

Suorahakuja tehdään Linkedinissä paljon, eivätkä kyseessä ole vain johdon haut. Myös tavallisia asiantuntijoita kontaktoidaan mielellään suoraan. Silloin rekrytoijan ei tarvitse maksaa rekrytointi-ilmoituksesta, odottaa hakemuksia 30 päivää, käsitellä valtavaa määrää hakemuksia ja niin edelleen.

Tuottamalla kiinnostavaa osaamiseesi liittyvää sisältöä tilapäivitysten, artikkelien ja ryhmäkeskustelujen muodossa tai kommentoimalla fiksusti muiden tuotoksia, kasvaa tunnettuutesi sekä henkilöbrändisi ja tulet helpommin huomatuksi.

Hyödynnä ryhmiä

Jobs-osio, eli varsinainen työpaikkailmoitusosio, on Linkedinissä rekrytoinnin ja työnhaun keskipiste. Tekemällä osaamiseen, paikkatietoon ja yrityksiin liittyviä hakuja ja niistä hakuvahteja, voit hieman helpottaa työpaikkailmoitusten hakemisen tuskaa.

Linkedinissä on kuitenkin toinenkin työmarkkina, kuin mitä löydät virallisten työpaikkailmoitusten puolelta. Nimittäin ryhmissä ilmoitellaan kohtuullinen määrä työpaikkoja, jotka eivät löydy Jobs-osiosta ja joista ei tarvitse maksaa mitään.

Ryhmissä työpaikkojen ilmoittelu on täysin ilmaista, ja joka ainoasta ryhmästä löytyy oma Jobs-osionsa, jossa ryhmän jäsenet vinkkaavat toisilleen avoimista työpaikoista. Muista siis liittyä avoimiin työnhakuryhmiin, kuten Talent Pool Finland (www.talentpoolfinland.fi), Uratärpit ja ejobs.fi.

Liity myös toimialaryhmiin, alumni-ryhmiin, osaamisryhmiin ja yleisempiin ammatillisiin ryhmiin. Ryhmissä on myös muuta työnhakua tukevaa keskustelua ja neuvontaa.

Piilotyömarkkinan koko Linkedinissä on suuri, ja vaikka osa piilotyöpaikoista on löydettävissä muun muassa ryhmistä hyvin helposti, on niitäkin paikkoja tarjolla paljon, joita et hakemalla mistään löydä. Niitä saattaa tulla esiin niin suorien kontaktointien puitteissa kuin seuraamalla viestiseinääsikin.

Osa yrityksistä ilmoittelee työpaikkoja kohdennetun mainonnan puitteissa, jolloin sinut on jo valmiiksi profiloitu, jos viestivirrassasi näet ”Promoted”-tekstillä varustettuja työpaikkailmoituksia. Näissä paikoissa kilpailua on paljon vähemmän kuin avoimia paikkoja hakiessasi, joten niihin kannattaa panostaa, jos paikka osaamiseesi ja tavoitteisiisi istuu.

Hyödynnä myös omaa verkostoasi. Vinkkaa kavereillesi, että olet vapaana ja kerro mitä haet. Hyödynnä yritysten sisäisiä referenssejä hakiessasi paikkoja, ja pyydä rohkeasti verkostoasi vinkkaamaan sinulle sopivista paikoista tai jakamaan osaamisprofiiliasi eteenpäin.