Vainulle Suomen paras myyntiorganisaatio -tunnustus

Vainussa panostetaan myynnin ja markkinoinnin yhteistyöhön ja hyödynnetään sujuvasti dataa.

Ohjelmistoyhtiö Vainu on valittu vuoden 2017 Suomen parhaaksi myyntiorganisaatioksi. Valinnan perusteina olivat Vainun aktiivinen ja asiakaslähtöinen ote myynnin, markkinoinnin ja innovatiivisten ratkaisujen kehittämiseen.

− Perimmäinen syy myyntiorganisaation menestykselle on se, että meillä on hyvä tiimi myyntiä tekemässä. Myynti ja markkinointi pelaavat saumattomasti yhteen. Myynnillämme on oma pelikirja, playbook, kuten urheilussa. Pelikirjassa meillä on myyntitilanteisiimme modernit työkalut ja pelisäännöt. Lähtökohtana on tietysti hyvä tuote, jota on helppo myydä ja joka istuu hyvin kohderyhmään, Vainun toimitusjohtaja Mikko Honkanen sanoi.

Voittajan valitsi alan huippuammattilaisista koostuva palkintoraati, johon kuuluu aiempien vuosien voittajayritysten myynti- ja markkinointijohtajia sekä muita alan asiantuntijoita muun muassa Aalto-yliopiston Markkinoinnin laitokselta.

Kahdeksatta kertaa järjestetyn Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailun tavoitteena on edistää myyntikulttuuria ja lisätä myyntityön arvostusta Suomessa. Osallistujat kaikille yrityksille avoimeen kilpailuun kerätään verkossa annettavien yritysehdotusten perusteella ja arviointi tehdään myynnin xRay-analyysiin perustuen. Kilpailun järjestämisestä vastaa tulevina vuosina Haaga-Helia ammattikorkeakoulu.

Pois siiloista

Vainu on vuonna 2014 toimintansa aloittanut ohjelmistoyhtiö, jonka B2B-yritysten myyntitiimeille kehitettyä sovellusta käyttää lähes 2 000 yritystä Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vainu auttaa myyjiä uusien myyntimahdollisuuksien löytämisessä ja tunnistamisessa.

Sovellus perustuu modernille yritystietokannalle, jossa on tällä hetkellä yli 150 miljoonaa yritystä ympäri maailman.

Vainulla on panostettu siihen, että myynti ja markkinointi toimivat yhteistyössä ja arvostavat toisensa tekemistä.

− Kun markkinointi saa liidin, se menee yhteiseen Slack-kanavaan, josta myynti näkee sen heti. Tämä lisää myynnissä markkinoinnin arvostusta. Pyrimme myös siihen, että myynnissä toimivat ovat työskennelleet hetken markkinoinnissa ja päinvastoin, Honkanen kertoo.

Myynti on se toiminto, jota on perinteisesti mitattu tarkasti. Honkanen korostaa, että myös markkinoinnissa kaiken pitää olla mitattavissa. Mitattu tieto on tärkeä työkalu markkinoinnille.

− Markkinoinnissa parhaiten toimivat sisällöt ja asiakastarinat, joissa on mitattua tietoa.

Kasvua niin liikevaihdossa kuin henkilöstömäärässä

Vainu lähes kolminkertaisti liikevaihtonsa viime vuonna ja palkkasi reilusti uutta työvoimaa. Henkilöstön määrä kolminkertaistui 150:een viimeisen vuoden aikana. Vainulla on toimistot Helsingin lisäksi Tukholmassa, Amsterdamissa, Oslossa ja New Yorkissa.

Viime vuonna Suomen myyntijohtajana toiminut Krista Mutila sanookin, että vuonna 2017 suurin haaste liittyi siihen, miten saada perehdytettyä ja opetettua tulokkaat. Uudessa roolissaan Sales Operations -toiminnon vetäjänä Mutila vastaa Vainun myynnin pelikirjan kehittämisestä ja käyttämisestä globaalisti. 

Voittajavalinnan suorittaneen ohjausryhmän puheenjohtaja Tarmo Kekki kiitteli Vainua panostuksesta osaamisen kehittämiseen ja kuvaili Vainun otetta myyntiin, markkinointiin ja asiakastyöhön energiseksi.

Honkasen mukaan yksi hyvän myyjän tunnusmerkki on kyky innostua ja palava kiinnostus myyntiä kohtaan. Toisaalta myyjä ei myy tyhjiössä, vaan hän saa lisää virtaa hyvästä tuoterepertuaarista. Myös yrityksen toimintakulttuuri on tärkeä.

−  Monilla toimialoilla tuotteen tai palvelun ominaisuuksien varaan voi olla vaikea rakentaa kestävää kilpailuetua, mutta hyvin öljytty myynti ja markkinointi voi olla varsin kestävä kilpailuetu.