Verkkotesteistä tukea työnhakuun

Työpaikkahaastatteluun voi varautua ennakkoon tekemällä itse ammattitaito- ja henkilöarviointeja. Ne lisäävät itsetuntemusta ja auttavat valmistautumisessa.

Kullanarvoista kokemusta ja tärkeää tietoa tulevan varalle. Juuri sitä erilaiset verkosta saatavat testit saattavat tarjota. Täytyy vain osata poimia jyvät akanoista ja tietää, mitä oikeastaan haluaa mitattavan. Laadukkaistakin testeistä osa on ilmaisia tai erittäin edullisia.

Työnhakijan on tärkeää tunnistaa omat toimintatapansa ja vahvuutensa sekä toisaalta myös osaamisen alueet, joita tulisi kehittää.

Lisää itsetuntemustasi

Toimintatapa- ja tyyppitestit kertovat testattavalle henkilökohtaiset vahvuudet, kehittämispaikat ja toisaalta myös, miten nämä vahvuudet ilmenevät ja miten toiset ne puolestaan näkevät. Joskus kaupat jäävät tekemättä vain siksi, että lähestyy asiakasta väärällä tavalla.

Toimintatapatestien perusversioita löytyy verkosta ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan. MMA:n koulutus- ja tutkimuspäällikkö Jouni Röksä mainitsee muun muassa Belbinin tiimiroolitestin. Viime vuonna suoranaiseksi hitiksi tuli duunitori.fi:n ilmainen tyyppitesti.

– Testituloksissa voi piillä kasvun paikka. Testattava esimerkiksi pitää vahvuutenaan kuuntelutaitoa, mutta toimintatapatesti kertookin päinvastaista. On ihan tervettä tunnistaa erot luullun ja todellisuuden välillä. Työhaastattelussa on tärkeää pystyä myös osoittamaan, miten tietyt toimintatavat ilmenevät, Röksä sanoo.

Oman Reiss-motivaatioprofiilin kartoittaminen auttaa ymmärtämään, mitkä asiat ovat itselle niin työssä kuin elämässä luontaisesti tärkeitä. Lisätietoa Reiss-motivaatioprofiilista saat esimerkiksi Myynti & Markkinointi -lehdessä julkaistusta jutusta.

DiSC-analyysi ja -profiili auttavat tunnistamaan oman ja toisten tavan olla vuorovaikutuksessa. Tietoa eri profiilivaihtoehtoista löytyy esimerkiksi MLP Modular Learning Processes Oy:n sivuilta.

Oikotie-sivuston uratesti antaa osviittaa siitä, oletko oikeassa ammatissa. Se keskittyy persoonallisuuteen, paljastaa työn kannalta olennaiset ominaisuutesi ja vertaa sinua 160 000:een eri ammattiryhmissä työskentelevään henkilöön.

– Työhaastattelussa kyllä erottuu joukosta sellainen henkilö, joka on valmentanut itseään tilanteeseen testien avulla. Vahvuuksiaan ja heikkouksiaan kannattaa listata senkin vuoksi, että myönteinen testitulos voi tehdä itsetunnolle todella hyvää. Erityisesti pitkään työttömänä olleelle tällä voi olla ratkaiseva merkitys haastattelun onnistumisessa, rekrytointikonsultti Alexandra Kymäläinen Target Headhuntigista sanoo.

Osoita ammattitaitosi

Tavallisimpia ammattitaitoa mittaavia testejä ovat esimerkiksi kielten osaamista ja tietokoneen käyttöä kartoittavat kyselyt. Esimerkiksi opetushallituksella on internetissä useamman kielen osaamistestejä, joista veloitetaan vain nimellinen korvaus.

Ohjelmien käyttökoulutusta saa puolestaan verkon kautta täysin ilmaiseksi, mutta taitojen testaus maksaa hiukan. MMA:n Jouni Röksän mielestä testeihin kannattaa satsata, vaikka talous olisi työttömyyden takia tiukoilla.

– Testien avulla saa dokumentoitua todellisen osaamisensa. On aivan eri asia kirjoittaa työhakemukseen, että omaa tietokoneen ajokortit ABC kuin että on käyttänyt kymmenen vuotta Office-ohjelmaa, sanoo Röksä.

Moni tarvitsee työssään sosiaalisen median taitoja tai hakukoneoptimoinnin osaamista. Google Analytics Academy tarjoaa tavan opiskella verkossa analytiikan hyödyntämistä ja myös testata osaamistaan.

Rekrytoija testaa

Noin 230 000 suomalaista osallistuu joka vuosi johonkin henkilötestiin. Hakijoiden testaaminen kiinnostaa yrityksiä, koska virherekrytoinnit tulevat kalliiksi.

MMA:n koulutus- ja tutkimuspäällikkö Jouni Röksä pitää yllättävänä, että monessa yrityksessä suositaan toimintatapa- ja psykologisia testejä ammattitaitotestien kustannuksella. Hän itse pitäisi tärkeänä, että myös ammattitaito arvioitaisiin.

– Työttömälle työnhakijalle olisi erityisen hyvä, että yritykset käyttäisivät ammattitaitotestejä. Silloin työttömyydestä ei muodostuisi tekosyytä karsia joku hyvä, kokenut ammattilainen pois ehdokkaiden listalta. Mielestäni yritysten tulisi testata myynti- ja markkinointitaidot osana rekrytointiprosessia. Ammattitaidon testaaminen olisi varmasti myös edullisempaa kuin monien psykologisten testien tekeminen, Röksä pohtii.

Psykologiset testit hän näkee muiden testien antia täydentävänä. Vähintään yhtä tärkeää on testata luonteen lisäksi muita ominaisuuksia.

‒ Pelkästään psykologisia testejä tekemällä valintaprosessit ajautuvat helposti siihen, että tärkein eli ammattitaito mitataan vasta käytännössä. Se on kallista yrityksen kannalta. Valelääkärien tavoin saatamme saada valemyyjiä, jotka osaavat vain odottaa kaupan kotiuttamista, mutta jotka eivät kykene lisäarvoa tuottavaan myyntityöhön kovassa kilpailussa, Röksä sanoo.

Kymäläinen muistuttaa, että testien merkitys rekrytoinnissa vaihtelee tehtävän ja aseman mukaan. Ne korostuvat erityisesti silloin, kun tehtävään sisältyy vastuuta ja alaisia.

– Erilaisilla testeillä on paikkansa. Ei pidä mitata vain yhtä osa-aluetta. Tärkeintä on, että lopputulos olisi mahdollisimman luotettava, Kymäläinen painottaa.