Video edistää kiinteistönvälittäjän kauppaa

Kiinteistönvälittäjä Petri Vauramo kertoo juonnetun asuntovideon avulla, millaista on asua juuri tässä kodissa.

Kiinteistönvälittäjä Petri Vauramo teki ensimmäisen juonnetun asuntoesittelyvideonsa noin neljä vuotta sitten. Videon käyttö kiinteistönvälityksessä ei ollut silloin vielä kovin yleistä. Vauramo sai idean Yhdysvalloista, missä oli tehty juonnettuja asuntovideoita jo vuosia.

Kiinteistömaailmassa yrittäjänä työskentelevä Vauramo palkkasi kuvaajan tekemään ensimmäisen videon ja pakottautui epämukavuusalueelle. Nyt hän tekee ammattikuvaajan avustuksella 2-3 videota kuukaudessa ja koko ketjussa on ryhdytty tekemään videoita systemaattisesti. Kiinteistömaailman videoita katsottiin 2,7 miljoonaa kertaa vuonna 2016.

Video täydentää kuvia

Vauramo korostaa, että video ei ole itsetarkoitus, vaan sen pitää tuoda jotain lisäarvoa asuntojen markkinointiin. Se ei myöskään poista hyvien valokuvien tarvetta.

− Edelleen pitää olla sisustuslehtitasoiset valokuvat, videosisältö täydentää niitä. Parhaimmissa myyntivideoissa on tarina, mutta niitä näkee vähemmän, Vauramo sanoo.

Vauramo sanoo, että arvokohteista kertoviin videoihin voi toki olla helpompi luoda sisältöä kuin pienestä yksiöstä kertovaan. Asunnon koko ei kuitenkaan määrittele sitä, tehdäänkö asunnosta video vai ei.

− Jos kyseessä on pieni yksiö Helsingin Punavuoressa, videolla voidaan osoittaa, miksi siitä kannattaa maksaa. Vaikka seinien sisäpuolella ei ole paljon kuvattavaa, seinien ulkopuolelta eli sijainnista voi löytyä se syy, miksi joku haluaa asunnon ostaa.

Hyvä asunnonmyyntivideo ei ole mekaanista kaakeleiden kuvaamista tai valokuvista luotu slideshow.

− Hyvä video on juonnettu ja siinä esiintyjä tuo lisäarvoa katsojalle. Hän näyttää, millaista on asua kyseisessä kodissa ja ympäristössä.

Vauramolla itsellään on nykyisin tasokas kuvauskalusto, mutta ajansäästösyistä hän ulkoistaa videoiden teon.

Apua ostopäätöksen tekoon

Petri Vauramo on saanut asiakkaita, jotka on nähneet hänen asuntoesittelyvideoitaan ja haluaa samanlaista, nykyaikaista markkinointia myös omalle asunnolleen.

Videoiden hyöty näkyy kuitenkin erityisesti siinä, että ne auttavat tekemään ostopäätöksen.

− Kysyn aina kauppojen jälkeen asunnon ostajilta, että katsoivatko he videon. He kertovat erittäin usein, että ennen ostopäätöstä ja tarjouksen tekoa videota on kelattu ja jaettu sukulaisille ja ystäville. Sitä on ollut helpompi jakaa kuin esimerkiksi myyntiesitettä tai valokuvia. Se on antanut itselle uskoa, että näitä kannattaa tehdä.

Videot ovat tehokas markkinointikeino myös siitä syystä, että niitä on helppo levittää sosiaalisessa mediassa. Facebookissa kohteita voi mainostaa hyvinkin tarkasti määritellylle kohderyhmälle.

Vauramon mielestä suurin este videoiden hyödyntämiselle markkinoinnissa on kiinteistönvälittäjä itse.

− Moni ei halua esiintyä kameran edessä, eikä se ollut minullekaan aluksi helppoa. Mutta jos haluaa pysyä alalla vauhdissa mukana, ei voi olla jalka jarrupolkimella.

 

Petri Vauramon esittelyvideoita:

Kampin kattohuoneisto

Kolmio Helsingin Lauttasaaressa

Kolmio Kampin Hietalahdessa