Ihmiset kiinnostavat, brändit eivät

Henkilöbrändi-keskustelu ei ole niin uusi asia, kuten viime vuosien hypestä voisi kuvitella. Kirjailija Tom Peters lanseerasi termin henkilöbrändi jo vuonna 1997. ”Ole oman elämäsi toimitusjohtaja” oli slogan, jonka Peters esitti ja joka lähti leviämään liike-elämän väen keskuudessa.

Samana vuonna Fast Company julkaisi Petersin artikkelin The Brand Called You. Peters kuvaa muutosta suoralla ajatuksella, jossa tavaramerkkibrändien lisäksi jokainen yksilö on brändi:

”Starting today you are a brand”

Työnkuva tai titteli ei määrittele brändiäsi, vaan se, kuka syvimmiltäsi ihmisenä olet ja millaiseksi versioksi itsestäsi haluat tulla.

Peters oli aikaansa edellä, mutta tosiasiassa vasta nyt meillä kaikilla on täysin samat mahdollisuudet oman osaamisemme markkinointiin ja henkilökohtaisen brändin rakentamiseen. Kotisivut, blogit ja sosiaalinen media ovat mullistaneet yksilön rajat.

Suomalaisessa työkulttuurissa sana ”henkilöbrändi” voi tuntua vieraalta, koska emme ole aiemminkaan pitäneet meteliä saavutuksistamme. On menty yrityksen brändi edellä, mutta kiinnostavien kasvojen aika on nyt.

Yritysten harmaat some-tilit eivät kerää seuraajia, mutta innostavat, keskustelevat ja osallistuvat hahmot kyllä. Henkilöbrändäyksestä ja sen tarpeellisuudesta ollaankin kahta mieltä: ne, jotka näkevät muutoksen työelämässä ja ymmärtävät henkilöbrändin vahvistamisen tärkeyden osana tätä muutosta sekä ne, jotka ajattelevat henkilöbrändäyksen olevan epäaitoa ja ”muovista”.

Keskustelu on erittäin tervetullutta, ja viimeisimpänä julkista keskustelua on hämmentänyt Facebookin operatiivinen johtaja Sheryl Sandberg Whartonin yliopiston haastattelussa. YouTube-videolla Sandberg vastailee kysymyksiin esimerkiksi henkilöbrändäyksestä. Toisin kuin olettaisi, sosiaalisen median kuningatar Sandberg ei innostu henkilöbrändin systemaattisesta rakentamisesta. Sandbergin mielestä ihmisiä ei voi paketoida samalla tavalla kuin tavaramerkkibrändejä, sillä silloin ihmisistä tulee tehottomia ja epäaitoja. Mitä Sandberg sitten neuvoo tekemään?

Lopeta paketointi, puhu rehellisesti ja löydä oma äänesi

On virkistävää, että yhden maailman suurimman sosiaalisen median johtaja uskaltaa uhmata yleistä mielipidettä ja haastaa ihmisiä ajattelemaan uudesta näkökulmasta. Itse olen sitä mieltä, että henkilöbrändäyksen stigma tulee karisemaan sen myötä, mitä enemmän siitä puhutaan sosiaalisen myynnin ja myyjän työkaluna sekä työn muutoksen yhteydessä.

Suosittelen Tom Petersin tapaa pysähtyä miettimään omia intohimojaan, vahvuuksiaan ja unelmiaan. Henkilöbrändäyksen on hyvä olla kombinaatio suunnitelmallisuutta; vahvuudet, oma ääni, kanavat, tavoitteet sekä spontaania toimintaa; keskustelut, kohtaamiset, sisällöt. Näistä rakentuu parhaimmillaan aito, rehellinen, lähestyttävä ja vaikuttava ihminen. Ja henkilöbrändi.

Laura Pääkkönen on yrittäjä ja Social Selling –valmentaja. B2B-myynnin ja digimarkkinoinnin kokemus yhdistettynä vaikuttamiseen ja vuoropuheluun somessa, ovat luoneet vahvan pohjan näkemykselliselle ja tulokselliselle myynnin modernisoinnille B2B –yrityksissä. Hän on rakentanut sosiaalisen myynnin yhteisöä ja nostanut teemaa keskusteluun niin Social Selling –Facebook-ryhmän kuin socialselling.fi – sivustonsa kautta. Pääkkönen on syyskuussa julkaisemassa esikoiskirjansa Social Sellingistä ja asiantuntijabrändäyksestä.