Käytännön myyntityön opiskelu koronapandemian aikana

Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa on voinut opiskella vaativaan henkilökohtaiseen myyntityöhön tähtäävää myynnin korkeakoulututkintoa jo 14 vuotta. Koulusta on valmistunut ja työelämän palvelukseen siirtynyt jo reilusti yli 500 myynnin tradenomia. Suurin osa heistä on työllistynyt yritysmyyntiin. Myynti, myyntiin liittyvät roolit ja toimintakulttuuri on erilaisia eri toimialoilla ja erilaisissa yrityksissä. Erilaiset henkilöt innostuvat ja viihtyvät erilaisissa myynnin tehtävissä!

Koulutusohjelman suunnittelijoille oli alusta lähtien selvää, että pelkästään luokkahuoneissa ja kirjoista lukemalla ei opiskelijoita voida tutustuttaa niihin monimuotoisiin uravaihtoehtoihin, joita eri yritykset voivat tarjota ja joihin myyntiosaaminen avaa ovia.

Koulutusohjelman pakollisiin opintoihin kuuluu opintojakso, jonka tavoitteena on opiskelijan ammatillisen kasvun tukeminen asiakaspalvelijasta ja tuotemyyjästä ratkaisumyyjäksi ja tutustuttaa heidät eri toimialojen yrityksiin ja myyntiin niissä. 21 päivää yritysmyynnissä -opintojakson keskeinen elementti on opiskelijoiden työskentely yhteistyöyrityksissä yritysten ohjauksessa. Opiskelijat saavat mahdollisuuden yksin tai parina tutustua ja osallistua laaja-alaisesti yrityksen myyntiin ja sitä tukeviin toimintoihin. Opintojakso on opiskelijoille silmiä avaava ja heidän ammatillista kasvua kokemusten mukaan mainiosti tukeva.

Opiskelijat tutustuvat opintojakson aikana oman työskentelyn ja opiskelijakollegoiden kokemusten kautta myyjän työhön, erilaisiin myynnin toimintaympäristöihin, myyntiorganisaatioihin, myyjien toimenkuviin ja tehtäviin.  Lisäksi opiskelijat pohtivat omia vahvuuksiaan ja työmotivaattoreitaan ja saavat coachingia omien uravaihtoehtojen tunnistamiseen. Yritystyöskentely tarjoaa mahdollisuuden soveltaa teoriaopintoja käytäntöön ja kyseenalaistaa sekä ymmärtää luettua teoriaa käytännön kokemuksen valossa.  Keväällä 2021 opintojaksolle osallistui yli 30 opiskelijaa ja 24 yritystä eri toimialoilta.

Järjestämme opintojakson kaksi kertaa vuodessa. Korona-aika on haastanut yritykset tämän yhteistyömuodon toteutukseen. Kevääseen 2020 asti opiskelijat jalkautuivat kumppaniyrityksiin ja tutustuivat paikan päällä yrityksen henkilökuntaan, myyjien tehtäviin ja toimenkuviin.

Keväällä 2020 alkanut koronapandemia muutti kaiken viikossa ja suunnitelmat menivät uusiksi sekä opettajilla, kumppaniyrityksillä että opiskelijoilla.  Rajoitusten ja vahvan etätyösuosituksen takia yritykset siirtyivät silloin lähes täysin etätyöskentelyyn ja työstivät uusia etätyöskentelymalleja omalle henkilöstölleen. Opiskelijat jännittivät yhdessä meidän ohjaajien kanssa, saadaanko opintojakso toteutettua.

Kaikki sopeutuivat nopeasti tilanteeseen, oli pakko. Teamsit, Zoomit ja muut etäilyyn kuuluvat välineet otettiin yön yli käyttöön. Saimme yhteistyön onnistumaan ja opiskelijoille mahdollisuuden oppia yrityksistä ja mennä opinnoissa eteenpäin. Keväällä 2021 osa opiskelijoista suoritti opintojakson etänä, osa hybridinä ja osa on päässyt työskentelemään toimistolle. Opiskelijat ovat työskennelleet samalla tavalla kuin yritysten vakituinen henkilökunta. Uudesta toimintamallista on tullut normaalia.

Kiinnostavaa on nähdä, mitä tästä ajasta on opittu ja mitä tulee jäämään pandemian jälkeiseen aikaan. On monta työskentelyyn ja myyntiin liittyvää asiaa, joiden on todettu toimivan paremmin etänä.  Etätyöskentely lisää myönteisesti työntekijän autonomiaa oman työnsä tekoon, luottamusta heihin ja vauhdittaa siirtymistä ajankäytön valvonnan sijaan tulosten arvioinnin suuntaan.

Osa myynnin kohtaamisista asiakkaiden kanssa jää jatkossakin verkkoon. Myös ne asiakaskohtaamiset ja myynti, joiden osalta ennen pandemiaa ajateltiin vaativan kasvokkain olemista. Se myytti on nyt rikottu. Asiakkaat tulevat vaatimaan tehokkaita tapaamisia, joihin heiltä on myös helpompi saada aikaa. Verkkotapaamiset säästävät myyjien aikaa ja myyntiorganisaation kustannuksia, kun siirtymät ja matkat asiakkaille sekä liikkumiseen ja liikenteeseen liittyvät riskit vähenevät. Kasvokkain tapaamisista asiakkaiden ja myyjän kesken tulee erityisiä juhlahetkiä. Tulevien tapaamisten laatu paranee, koska asiakkaiden odotukset niihin kasvavat entisestään!