Rekrytoinnin ammattilaisena minulta kysytään usein työpaikkojen määristä sekä yleisestä työllisyystilanteesta Suomessa. Seuraan aktiivisesti alaan liittyvää kirjoittelua ja maanantaina 21. marraskuuta silmiini osui Iltasanomien kirjoitus raflaavalla otsikolla ”Työttömät kertovat nyt Ylelle, miksi eivät ole töissä: Hakijoita on liikaa”. Artikkelissa käsiteltiin Ylen tekemää kyselytutkimusta työttömyydestä, johon vastasi 1 339 työtöntä.
Digitalisaatio ja automaatio tuovat omat mausteensa soppaan. Itsepalvelu lisääntyy, tukitoimintoja ja rutiinitöitä ulkoistetaan sekä automatisoidaan ja ostoksia tehdään joka päivä enemmän verkossa. Tietyille aloille koulutetaan edelleenkin saman verran ihmisiä kuin kymmenen vuotta sitten, vaikka työpaikkojen määrä on romahtanut. Nämä ihmiset siirtyvät valmistuttuaan suoraan kortistoon.
Omalta alalta ei ehkä enää löydy töitä
Työ- ja elinkeinoministeriön tuottama Ammattibarometri ennustaa keskeisten ammattien kehitysnäkymää lähitulevaisuudessa. Barometrista pääsee näkemään koko Suomen, sekä oman työssäkäyntialueensa tilanteen.
Trendit ovat kuitenkin samansuuntaisia alueesta riippumatta. Esimerkiksi assistentin ja sihteerin tehtäviin on yksinkertaisesti liikaa hakijoita suhteessa työpaikkoihin. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että työpaikan saaminen edellä mainituista tehtävistä on huomattavasti haasteellisempaa kuin aiemmin.
Kun löytää itsensä tilanteesta jossa on menettänyt työpaikkansa, lähdetään yleensä etsimään uutta työtä samalta alalta, jolla on aiemmin työskennellyt. Tällaisessa tilanteessa on viisasta pysähtyä miettimään mitä oikeasti haluaa tehdä. Varsinkin jos ala, jolla on työskennellyt, on murroksen vuoksi tilanteessa, jossa hakijoita on liikaa verrattuna avoimiin työpaikkoihin.
Rohkea vaihtaa tumman puvun uimapukuun
Teemme Target Headhuntingilla rekrytoinnin lisäksi myös mm. outplacement- eli uudelleensijoittumisvalmennuksia. Valmennuksen tarkoituksena on tukea ja auttaa irtisanottua henkilöä muutostilanteen läpikäymisessä ja uuden työelämäratkaisun rakentamisessa.
Tuotantoyrityksen johtotehtävästä irtisanottu henkilö kävi luonani yksilövalmennuksessa. Kuuntelin häntä viiden tapaamisen ajan ja hioimme yhdessä dokumentit sekä toimintastrategiat kuntoon. Kaikki meni hyvin ja erkanimme hymy huulilla halaten.
Mutta. Näin jälkeenpäin mietittynä. Tämän ihmisen silmät syttyivät loistamaan, kun hän puhui tyttärensä kanssa yhteisestä uimaharrastuksesta ja -valmennustoiminnasta. Jäin pohtimaan, olisiko tälläkin ihmisellä elämänsä tilaisuus siirtyä kokopäiväisesti tummasta puvusta uimapukuun. Mutta suuri muutos vaatii suuren määrän rohkeutta.
Kannattaa siis välillä pysähtyä tarkastelemaan rohkeasti omaa tilannetta ja miettimään, mitä oikeasti haluaa tehdä suurimman osan valveillaoloajastaan. Työnhaussa toimivat yleiset kaupankäynnin periaatteet. Jos tarjoamallesi osaamiselle ei löydy enää kysyntää, on sinun hyvä löytää joku toinen vahvuus, jota lähteä jalostamaan työllistymistäsi ajatellen.
Ja vinkkinä: innostuneita myynnin ammattilaisia tarvitaan aina.
Target Headhunting on MMA:n kumppani, joka välittää työpaikkoja ja uraneuvontaa MMA:n jäsenille.