Keskimääräisessä kokonaisveroasteessamme onkin vielä varaa korottaa sitä useita kymmeniä prosenttiyksiköitä, jotta oltaisiin edes lähellä sataa prosenttia. Ja sitä paitsi, prosentti on vain yksi sadasosa. Sata prosenttia on siis yksi kokonainen. Mikä estää perimästä veroja sataa prosenttia? Tai enemmänkin?
Esimerkiksi sadan kymmenen prosentin veroaste tarkoittaisi vasta sitä, että veronmaksaja maksaisi omasta omaisuudestaan – jos sellaista on – vain yhden vaivaisen kymmenyksen lisää veroina yhtä ansaitsemaansa euroa kohden. Ei kyllä ole kohtuutonta – rahathan menisivät hyvään tarkoitukseen, yhteiseen hyvinvointiimme. Joka siis koko ajan paranee sitä mukaan, kun veroja nostetaan.
Ja tällä systeemillä – kunnon nostojen jälkeen – jonkin ajan kuluttua kaikkien veroaste asettuisi tasan sataan ja olisi siten tasa-arvoinen. Vähän samaan tapaan kuin Aarno ”loka” Laitinen kirjoitti aikoinaan, että ”kaikkien pitäisi saada vähintään keskipalkkaa”. Se jos mikä, olisi tasa-arvoista.
Ongelmaksi kuitenkin muodostunee se, että kaikki tahot eivät hyväksy tasaveroa veromalliksi.
Miksi emme iloiten voisi ottaa vastaan sellaista järjestelmää, jossa yhä useamman ihmisen ja palkansaajan hyvinvointi ja toimeentulo perustuisi yhä enemmän verovaroista maksetuista yhteiskunnan tulonsiirroista saatavaan rahaan? Sen sijaan, että joutuisimme vaivaamaan päätämme sillä, miten käyttäisimme omasta tai puolison palkasta suuremman käteen jäävän osuuden, jos veroja ei korotettaisikaan. Tai peräti laskettaisiin.
Ajattele, eikö ole älytöntä. ”La Sistema” vain helpottaisi elämäämme.
Juha Häkkinen
—
Kirjoittaja on Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n toiminnanjohtaja