Mitä sinä olet myynyt tänään?

Myyntitaitojen merkitys kasvaa jatkuvasti. Alalla kuin alalla, työssä kuin työssä myynnilliset taidot ovat tarpeen. Myyntitaitoja tarvitaan myös ihan tavallisessa jokapäiväisessä elämässä.

Sunnuntai-iltana kotonani tätä kirjoittaessani pohdin, mitä olen tänään myynyt. Siis mitä? Sunnuntaina? Vapaapäivänä myyntiä? Kyllä. Olen myynyt ajatuksiani ja ideoitani perheelleni ja ystävilleni. Myyntiähän sekin on, vaikka siksi ei Sitä ei aina miellä myynniksi, mutta sitähän se myynti on. Myös tässä blogissa myyn ajatuksiani sinulle, hyvä lukija.

Tiedän, että jokainen voi oppia hyväksi myyjäksi.

Työssäni nuorten myynnin opiskelijoiden parissa olen huomannut, että myyntityö on oivallinen kasvualusta kasvaa ja kehittyä ihmisenä ja ammattilaisena. Työ vaatii hyviä ihmissuhdetaitoja, vuorovaikutustaitoja, asiaosaamista ja oikeaa asennetta. Myyntiosaaminen vaatii myös luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Siinä työssä saa nopean palautteen työstään erilaisilta ihmisiltä ja oppii. Lisäksi onnistumiset ruokkivat nuoren ja miksi ei meidän vanhempienkin itsetuntoa ja rohkeutta.

Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa vuosi 2018 on myynnin teemavuosi. Olemme myynnin koulutuksessa kärkiosaaja Suomessa. Opiskelijamme ovat juhlavuoden vietossa avainasemassa. Tästä mainio esimerkki on kevään tärkein myyntiin liittyvä tapahtuma, Best Seller Competition Haaga-Heliassa Pasilan kampuksella.

Best Seller Competition -myyntikilpailu on suunnattu korkeakoulutasoisille myynnin opiskelijoille, jotka kisaavat torstaina 19. huhtikuuta parhaan myyjän tittelistä asiantuntijayleisön arvioivien silmien edessä. Kilpailun tavoitteena on ammattimaisen myyntityön arvostuksen nostaminen sekä Suomen talouselämällekin tärkeän myyntiosaamisen kehittäminen.

Torstain kilpailu tulee olemaan hurjan jännittävä. Tiedän jo nyt, että kaikki neljä finaaliin selviytyvää kilpailijaa ovat erinomaisia myyjiä. He kaikki ovat treenanneet koko kevään kilpailua varten, uhranneet lukemattomia tunteja harjoitteluun, tunteneet matkan varrella onnistumisen iloja, mutta myös epäonnistumisen tuskaa. He ovat laittaneet itsensä peliin.  Heistä jokainen tulee saamaan varmasti koulutustaan vastaavan työtarjouksen, jopa useampia. Ja ennen kaikkea he tulevat saamaan mahtavan hienon ja antoisan kokemuksen tulevaisuutta varten riippumatta siitä, miten he menestyvät itse kilpailussa.

Myyntiosaamisen ja Best Seller Competitionin ilosanoma on kantautunut eri puolille Suomea. Tänä vuonna meillä on kilpailussa mukana ennätysmäärä B2B-myyntityöhön opetuksessaan panostavia korkeakouluja. Haaga-Helian Pasilan kampuksella kilpailee 24 myyntityön opiskelijaa Jyväskylän, Kaakkois-Suomen, Laurean, Tampereen, Turun ja Haaga-Helia ammattikorkeakouluista.

Ilman loistavia yritysyhteistyökumppaneita tämäkään kilpailu ei olisi mahdollista. Kiitos heille siitä! Yritysten edustajat toimivat kilpailussa tuomareina ja ostajina.

Tervetuloa seuraamaan mielenkiintoista ja jännittävää Best Seller Competition 2018 -kilpailun huipennusta torstaina 19. huhtikuuta Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Pasilan kampukselle tai live-streamin ääreen. Lisää tietoa kilpailusta ja linkin striimiin löydät osoitteesta www.bestsellercompetition.fi

MMA on yksi Best Seller Competitionin tukijoista ja MMA:n edustajat Igor Parri ja Jorma Peuha ovat mukana kilpailun tuomaristossa.

Kirjoittaja toimii Haaga-Helian myyntityön koulutusohjelmassa lehtorina. Pirjolla on yli 20 vuoden kokemus markkinoinnin, brändien, myynnin ja asiakkuuksien johtamisesta Suomen suurimmissa vähittäiskaupan yrityksistä. Pirjo on kiinnostunut asiakaskokemuksen kehittämisestä, coachauksesta ja mentoroinnista. Hänen intohimonsa on kannustaa ja auttaa korkeakoulutettuja nuoria löytämään oma sisäinen motivaatio ja innostus.

Pirjo Purovesi Twitterissä