Kun päätöksiä ei tarkkaan kirjata, nousee luottamus ratkaisevaan asemaan. Tämä tarkoittaa yhteistä muistia, toisen luottamusta siihen, että toinenkin muistaa, mistä suullisesti sovittiin. Kollektiivista muistia hankaloittaa vieläpä se, jos sopassa on monta keittäjää. Jälkeenpäin viisasteltuna ei ole ihme, että tässä kävi niin kuin kävi. Ehkäpä maan kannalta äärimmäisen tärkeän sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen tavoitelinjaus olisi pitänyt kirjata sittenkin hallitusohjelmaan tarkemmin. Lähimuisti petti, kun ideologiat vetivät pitkäkestoisesta muistista toisistaan poispäin.
Pääministeri Sipilä osoitti viimeistään tässä surkuhupaisia piirteitä saaneessa prosessissa, mikä hän on miehiään. Kovassa paineessa yritysjohtajana kokenut mies alkoi soveltaa käytännön kautta saamaansa yritysjohtamisen oppia poliittiseen johtamiseen. Kun neuvottelut alkoivat toden teolla takkuamaan, hän asetti määräajan ja antoi ymmärtää, että ota tai jätä. Samalla hän kertoi julkisuuteen valmistautuvansa kävelemään presidentin luo. Tämä olisi tarkoittanut mahdollisesti hallituksen eroanomuksen viemistä presidentille. Valtiosääntö tosin on tässä kohdin tarkkaan mietitty. Presidentillä olisi vielä ollut mahdollisuus kehottaa pääministeriä jatkamaan neuvotteluja. Näin presidentti Niinistö olisi todennäköisesti tehnytkin. Kun maa ajelehtii näin syvissä vesissä, ei hallitusta kannata kaataa kysymykseen sote-alueiden määrästä.
Lopullisen ratkaisun taisi tehdä Kokoomuksen neuvottelijaryhmä punnitessaan lauantaita vasten yöllä, kumpi on pienempi paha, hallituksen kaatuminen vai suurempi määrä sote-alueita. Lopputuloksen tiedämme. Hallitus jatkaa ja sote-ratkaisu syntyi. Merkittävää ratkaisussa on alueiden määrän lisäksi yrityssektoria ja myös kolmatta, vapaaehtoistyöhön pohjautuvaa sektoria vapauttava valinnanvapauslainsäädäntö, joka saattaa Ruotsin kokemuksiin pohjautuen avata lukuisille pienyrityksille uudet markkinat. Joustavuutta se ainakin tuonee.
Hallituksen riveihin pääministerin tiukka ja tavoitehakuinen johtaminen aiheutti varmasti särön. Pääministerin tiukka asiapohjainen prosessijohtaminen on aiheuttanut sekä sote- että kilpailukykyä palauttavassa työmarkkinakysymyksessä törmäyksen, jonka jälkiä on vaikea paikata. Hallitus on edelleen kovan paikan edessä, kun päätöksiä pitää panna toimeen. Silloin vanhat kaunat palaavat mieliin. Se on inhimillistä. Ratkaisuja tehdään ihmisten kanssa. Pääministerin todelliset kyvyt mitataan siinä, miten hyvin tehdyt päätökset kyetään viemään käytäntöön. Toivon todella, että niissä ei enää kompastella.
Suomi ui syvällä. Kaivataan yhteisen tekemisen henkeä. Tunnetta siitä, että kaikki ovat mukana. Kun tuottavuustavoitteissa tingitään yhdellä rintamalla, on riskinä, että muutkin rintamat alkavat lipsua. Keskeistä yhteishengen rakentamisessa on luottamus.