Osa myynnin työpaikoista on täyttä roskaa

”Myyntialalla on yli tuhat työtöntä, vaikka avoimia myynnin työpaikkoja on tuhansia”. Ja niinpä alastamme muokkautuu kuva laiskureiden alana, jossa työ ei työttömiä kiinnosta.

Totuus on toisenlainen: suuri osa myynnin avoimista työpaikoista on täyttä roskaa. Siis osa niistä ei täyty, koska niillä ei voi elättää reilusti itseään. Ja alan osaajat tunnistavat tämän.

Miksi näin?

Osin siksi, että ammattialamme on monista muista poiketen sellainen, että kuka tahansa voi perustaa yrityksen tai tarjota töitä niin, että työntekijälle itselleen jää yrittäjäriskiin verrattava ”provisioriski” omaa työtään koskien. Ei onnistu monella muulla alalla.

Kuka tahansa voi siis pistää myyntineuvottelijan paikan haettavaksi, tarjota huonoa provisiopalkkaa kaupaksi menemättömän tuotteen myymisestä ja sitten paheksua, kun ei löydy hommaan tulijoita. Nämä paikat eivät ole joululahjoja kenellekään, vaikka niiden tarjoajat usein niin haluavat asian esittää.

Todellisiin syihin päästään kiinni, kun mukaan lisätään MMA:n tekemän selvityksen anti. Siinä paikkojen täyttymättömyyden syiksi paljastuivat huonot, ellei surkeat palkkaehdot, paikkoja tarjoavien yritysten epäluotettavuus, tai ainakin epäluotettavan kuvan antavat toimijat, ja ikärasismi.

Hiuksia nostattavia ovat kertomukset työpaikoista, joissa ensinnäkin tarjotaan huonoja palkka- ja työehtoja ja sitten vielä halutaan juuri sopivan ikäisiä hakijoita. ”Sopiva ikä” osaavalle ammattilaiselle näyttäisi usein olevan alle 50 vuotta. Toisaalta ”sopivan ikäinen” voi olla niin nuori hakija, että hän ei tunnista työhön ja siihen liittyvän ansaintalogiikan ongelmia.

Kunnollisen perkauksen vaatisivat ne puhelinmyyntityötä tarjoavat yritykset, joiden toiminnasta osa muodostuu pelkästään nuorten työntekijöiden kierrättämisessä samassa tehtävässä suorastaan laittomalla palkalla. Kun ensimmäinen huomaa, mikä on homman nimi, on seuraava jo palkattu tilalle.

Kunnollisista, luotettavien yritysten tarjoamista, työpaikoista on itse asiassa pulaa ja todellisuudessa kaikki asialliset myyntialan työpaikat täyttyvät. Myyntialan työntekijäpula ei koske tunnettuja tuotemerkkejä myyviä tai muuten ”normaaleina” pidettäviä pienyrityksiäkään, joiden tarjoamat työehdot muodostuvat muustakin kuin ”hakijalle budjetoidusta 100 000 euron provisiosta”.

Myynnin avoimet työpaikat täyttyisivät, jos a) myytävä tuote ominaisuuksineen ja hinnoitteluineen mahdollistaisi myynnin edustustyönä ja b) työstä maksettaisiin kilpailukykyinen palkka.

Lue MMA:n tiedote ja vastaajien kommentteja sisältävä juttu myyntialan avoimien työpaikkojen suuresta kuplasta.

Hyvää joulua ja lisää hyviä myyntialan työpaikkoja vuonna 2017!