Ramppikuume, esiintyjän paras kaveri vai pahin painajainen?

Esiintymistilanteeseen liittyvä oma tunnetila kertoo hyvin sen, mitä itse tavoittelet esitykselläsi. Oletko arka vai varma, ujo vai utelias, varautunut vai innostunut? Puhujalla on ”valta” – käytä siis sitä. Esitys on sinun tilaisuutesi vaikuttaa!

Perhosia vatsassa

Jännittäminen on luonnollista, sillä se kertoo, että pidät esiintymistilannetta tärkeänä. On siis todella huolestuttavaa, jos sinua ei yhtään jännitä ennen esiintymistä. Takki auki – tai soitellen sotaan -asenne kertookin enemmän omasta asennevammastasi kuin esiintymisen ammattilaisesta.

Hyvä nyrkkisääntö ramppikuumeen mittaamiselle on 200/100/10 -sääntö: 200 yksiköltä tuntuva kuume onkin todellisuudessa vain 100 yksikköä, josta kuulija aistii murto-osan eli ainoastaan 10 yksikköä.

Valmistautuminen

Epävarmuuden tunne tyypillisesti voimistuu viime hetken sähläyksistä ja säätämisestä. Kaikkeen et tietenkään voi, eikä kannatakaan varautua, mutta tietyt perusasiat kannattaa tehdä ja varmistaa hyvissä ajoin. Valmistautumisen olennaisin asia on miettiä, mikä on esitykseni tavoite sekä mitä haluan esitykselläni saada aikaan?

Ota selvää myös millainen tila ja tekniikka, keitä paikalla, tilaisuuden teema ja muut esitykset sekä oma esitysaikasi. Älä ikinä syytä tekniikkaa, vaan testaa sen toimivuus jo ennen esitystäsi ja mieti aina varasuunnitelma, ts. mitä teet jos tekniikka pettääkin täysin. Mikäli et entuudestaan tunne kuulijakuntaasi, on sinun tehtäväsi ottaa selvää osallistujista ja heidän tilanteestaan. Mieti siis huolella miten linkität esityksesi kuulijoiden ympäristöön sekä tilaisuuden muuhun ohjelmaan. Entä jos esitysaikasi loppuukin pahasti kesken, mitä jätät pois ja mitkä ovat tärkeitä kohtia, mitä kuulijalle ainakin tulee jäädä mieleen?

Ensimmäinen minuutti

Mustavalkoisesti kiteyttäen: sinulla on minuutti aikaa myydä itsesi, tunti yrityksesi ja loppuelämä edustamaasi osaamista, kuten tuotteita tai palveluita. Älä siis säästele tai jää odottelemaan, vaan ota heti selvästi tila ja tilanne haltuusi. Vältä aloituksessa perinteisiä latteuksia, kuten vähättelyä ja nöyristelyä: ”Tulin vähän kertomaan…” , ”En odottanut tällaista…” tai ”On ollut kova kiire, enkä oikein ehtinyt valmistautua…”.  Esittele persoonallisesti itsesi, kerro miksi olet paikalla, miten esityksesi rakentuu ja mitä itse odotat tilaisuudelta.

Muista, että oma positiivisuus ja innostuneisuus näkyvät ja tarttuvat. Voit vaikka etsiä heti alussa yleisöstä iloisen näköinen osallistujan ja ottaa häneen katsekontaktin. Elävöitä puhettasi kehosi kielen kautta, käytä käsiäsi – moni ottaa käteensä esimerkiksi kynän, joka edesauttaa käsien vapaampaa käyttöä. Pyri myös mahdollisimman nopeasti liikkumaan edes vähän, sillä paikalla seisominen on kuin kontaktiliima kengänpohjissasi, se tarttuu hetki hetkeltä alustaan voimakkaammin estäen liikkumisesi.

Aktivoi yleisösi

Mitä pidempään itse jatkat puhettasi, sitä kauemmaksi ajaudut kuulijoistasi ja samalla mahdollinen alun ramppikuumeesi saattaa jopa kohota. Liian moni luulee, että hiljaisen tai passiivisen yleisön saa mukaansa puhumalla enemmän, kovempaa tai innostuneemmin. Varmempi tapa ottaa yleisö mukaan on siirtää paine hetkeksi ja hetkittäin heille, siirtyä ns. iholle eli osallistaa heitä.

Esitä retorisia tai avoimia kysymyksiä, pyydä kommentteja tai avaa keskustelu, hae välihyväksymiä – tapoja on monia. Näin saat itsekin aikaa hetken hengähtää ja keskittyä kuuntelemiseen puhumisen sijasta. Yllättävän moni esiintyjä pelkää jo etukäteen yleisön reaktioita ja aktivointihan saattaa nostaa esiin vaikeita kysymyksiä tai jopa haastamista.

Kukaan tuskin odottaakaan sinun tietävän kaikkea ja useimpiin kysymyksiin ei edes ole ns. oikeaa vastausta, vaan erilaisia näkemyksiä. Terve haastaminenhan tuo tilaisuuteen lisää väriä ja tunnetta eli elävöittää, eikä ole pelkää teoriaa! Paljon nolompaa on saada osallistujilta vastaväitteitä tai näkemyseroja myöhemmin, kuten palautteissa vasta tilaisuuden jälkeen.

Ole aito

Olet todennäköisesti nähnyt useitakin mielestäsi hyviä esiintyjiä, joista jokainen on omalla tavallaan persoonallinen. Esiintymisessä yksi tärkeimpiä asioita on aitous, tapa joka sopii yhdelle voi matkittuna olla toisella jopa surkuhupaisaa.

Keskity ja kehitä omia vahvuuksiasi esiintyjänä, ole oma itsesi. Hyvä on myös muistaa ja tunnustaa, että lähes poikkeuksetta teemme virheitä tai unohdamme asioita esiintyessämme. Kukaan kuulijoista tuskin tietää, mitä aiot sanoa seuraavaksi tai mitä mahdollisesti unohdit sanoa, älä siis itsekään jää ajatuksiesi vangiksi. Itse uskon myös, että kuulijat haluavat esiintyjän onnistuvan, eli hekin ovat puolellasi, aivan kuten ramppikuumekin!

Lauri Seppälä

Kirjoittaja  on myynnintekijä Myyntipumpusta. Lisää mustavalkoisia totuuksia myynnistä ja johtamisesta löydät Myyntipumpun blogista.

LinkedIn | Myyntipumppu | Blogi