Viestinnän melussa on oltava napakka

Oletko huomannut, kuinka LinkedIn-palvelussa osalla ihmisistä lukee tittelin sijaan hurjan pitkä sepustus, esimerkiksi Helping companies to explore their full potential in domestic consumer markets?

Tarkoitus on jo otsikkokentässä avata omaa roolia pelkän tittelin sijaan, näin ovat asiantuntijat neuvoneet. Hyvä ajatus, mutta metsään meni käytännössä. Tittelin tarkoitus on kiteyttäen kertoa mitä henkilö tekee, siihen ei pitäisi tarvita 11 sanan ympäripyöreää sepustusta kuinka intohimoinen työntekijä on jossain, mistä ensinäkymässä näkyy vain neljä sanaa.

Ehkä työelämäni suunnan kannalta tärkein oppituntini oli ala-asteella, tiivistämisen oppitunti. A4 tekstiä tiivistettiin ensin puoleen alkuperäisestä ilman, että asiasisältö muuttui. Sen jälkeen viiteen ja lopuksi vain yhteen lauseeseen. Joskus mietityttää, eikö tiivistämisen taito kuulunutkaan yleiseen opetussuunnitelmaan?

Nykyisessä työssäni lehtijulkaisujen parissa merkkimäärät ovat tiukat. Tiivistää saan edelleen ammattitoimittajienkin tekstejä. Napakkuudessa lipsutaan verkossa, vaikka täällä se on erityisen tärkeää huomion ylläpitämiseksi. Onneksi Twitter on vähän herätellyt näitä taitoja, pakottaen tiivistämään ydinajatuksen 140 merkkiin.

Viestinnän selkeys on myös myyntityössä ehdoton valtti. Tuotteen tai palvelun on oltava paketoitu niin selkeäksi kokonaisuudeksi, että yhteyshenkilösi voi ilman päänvaivaa esitellä sen muillekin organisaatiossaan. Myyntimateriaalista on heti nähtävä, mistä on kyse ilman kummempaa perehtymistä. Enintään 100 sanaa sähköpostin viestikentässä, 2-3 sanaa otsikossa. Alustus, hyödyt, ehdot, kysymys. Jos asiakkaasi tarvitsee lisätietoja, hän kysyy tietopankiltaan, sinulta.

Pitkille kirjoituksille on oma paikkansa. Mielestäni ne toimivat parhaiten muualla kuin verkossa. Itse haen syvempää näkemystä lehdistä ja kirjoista, joihin saan uppoutua keskittyneesti. Myös tv-produktiot toimivat, kaupallisetkin, jos ovat sisällöltään kiinnostavia. Aikana, jolloin viestintä on meluisaa, voittajia ovat ne, jotka herättävät ajatuksia oikeissa kanavissa.