Pokkaa myynnillesi voitto Suomen paras myyntiorganisaatio -kilpailussa

Organisaatiollasi on nyt mahdollisuus selvittää, miten sen myynti sujuu ja näyttää osaamisensa myös muille. Suomen paras myyntiorganisaatio -tittelistä kilpaillaan tänä vuonna jo 12. kerran. Yritykset saavat kilpailun kautta mahdollisuuden arvioida ja kehittää toimintamallejaan.

Kisan voittaja pokkaa tittelin Suomen parhaana myyntiorganisaationa. Samalla se saa näkyvyyttä omalle osaamiselleen ja asiantuntijoiden näkemyksen oman toimintansa kehittämiseen.

Suomen paras myyntiorganisaatio -kilpailun järjestämisestä vastaa Haaga-Helia ammattikorkeakoulu yhteistyössä Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n kanssa. Tänä vuonna yhteistyössä on mukana myös PwC. Kilpailun tavoitteena on seurata alan trendejä ja kehittämiskohteita sekä lisätä myynnin arvostusta.

– Koska ympäristömme ja asiakkaiden tarpeet muuttuvat dynaamisesti, myös myynnin toimintamalleja tulisi arvioida ja kehittää säännöllisesti. Vallitseva koronaviruspandemia on kiihdyttänyt myynnin murrosta entisestään, joten yritysten on reagoitava juuri nyt. Myös vastuullisuuteen liittyvät kysymykset on tiedostettava yhä laaja-alaisemmin, kertoo kilpailun koordinaattori, Haaga-Helian myynnin kehittämisen ja digitalisaation yliopettaja Pekka Polvinen.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA on ollut kilpailun tukijana jo usean vuoden ajan. Kilpailu on erinomainen tapa vaikuttaa myynnin arvostuksen nousuun.

− Kilpailun avulla organisaatio pääsee selvittämään myyntinsä osaamistason, mikä on etenkin näin korona-aikana erityisen tärkeää. Lisäksi osallistujat saavat käyttöönsä benchmark-raportin, joka auttaa organisaatiota ja sen ammattilaisia kehittymään, muistuttaa MMA:n puheenjohtaja Marko Hovinmäki.

Neljä syytä osallistua

Reflektointi

Vastaamalla kyselyyn voi välittömästi reflektoida oman organisaation toimintaa sellaisissa teemoissa, jotka on kansainvälisessä tutkimuksessa todettu keskeisiksi menestymisen kannalta.

Benchmark-raportti

Jokainen yritys saa kilpailusta yksilöllisen benchmark-raportin, josta näkee yrityksensä sijoittumisen osa-alueittain suhteessa muihin. Mitä useampia vastaajia yrityksellä on, sitä hyödyllisempi raportti on.

Laaja raportti

Kilpailusta koostetaan ladattava raportti, jossa käsitellään esiin nousseita trendejä sekä myyntiorganisaatioiden tilaa yleisesti. Mitä enemmän yrityksiä osallistuu kilpailuun, sitä laadukkaampi ja tarkempi raportti on.

Muutoksen tarkastelu

Kilpailuun aikaisemmin osallistuneet organisaatiot voivat tarkastella, kuinka heidän sijoittumisensa suhteessa muihin on muuttunut. Heillä on myös erinomainen mahdollisuus kilpailla finaalipaikasta, mikäli kehitystä on tullut.

Osallistu Suomen paras myyntiorganisaatio -kilpailuun!

Organisaatiosi voi osallistua kilpailuun 28.2.2022 asti. Finalistit haastatellaan maalis-huhtikuun 2022 aikana. Voittaja julkistetaan huhti-toukokuussa 2022.