Vastaa kyselyymme polttoainekustannusten muutoksesta

Olemme MMA:ssa äärimmäisen huolestuneita polttoainehintojen viimeaikaisesta rajusta noususta, mikä näkyy suoraan työtehtävien vuoksi paljon autoa käyttävien jäsentemme matkustamisen kustannuksissa. Haluamme nyt kuulla, miten kohonneet polttoainekustannukset näkyvät omassa työssäsi.

Polttoainekustannusten lisäksi käynnissä on vihreä siirtymä kohti vähäpäästöisempää liikennettä. Suomi ja EU ovat sitoutuneet merkittäviin liikenteen päästövähennyksiin. Autovalmistajilta tulee myös koko ajan uusia vähäpäästöisempiä autoja markkinoille. Samaan aikaan akuutti kriisi Ukrainassa on nostanut polttoaineiden hinnat uusiin ennätyksiin.

Kutsumme sinut vastaamaan kyselyymme, jossa keräämme tietoa alojemme ammattilaisten työmatkustamisen nykytilasta ja näkemyksiä lähitulevaisuuteen. Vastauksesi on tärkeä, sillä teemme asiassa vaikuttamistyötä. Sitä teemme yhteistyössä keskusjärjestömme Akavan kanssa.  

Toivomme, että käytät pienen hetken arvokasta aikaasi kyselyyn vastaamiseen. Aikaa tähän sinulta menee noin 5–10 minuuttia.  

Lähetäthän vastauksesi viimeistään perjantaina 25.3.2022. Vastaukset käsittelemme täysin anonyymisti, joten sinua ei voida tunnistaa antamistasi vastauksista.    

Halutessasi voit osallistua myös arvontaamme kyselyn lopussa. Kaikkien sähköpostiosoitteensa jättäneiden vastaajien kesken arvomme kolme 50 euron arvoista lahjakorttia. 

Kysy lisää 

Heräsikö sinulla jotain kysyttävää tutkimuksesta? Ota rohkeasti yhteyttä, lisätietoa sinulle antaa mielellään: 

Marko Hovinmäki
Puheenjohtaja
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA
puh. 0400 747 333
marko.hovinmaki@mma.fi

Samuli Myllyharju 
Kehityspäällikkö 
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA 
puh. 020 122 4409 
samuli.myllyharju@mma.fi