Akava: tarjous hallitukselle palkansaajien yhteistyönä

Akava vaatii, että palkansaajat tekevät yhteistyössä maan hallitukselle tarjouksen tasapuoliseksi paketiksi, jolla viiden prosentin kilpailukykyhyppy voidaan saavuttaa.

– Rakenteellisia uudistuksia on tehtävä, mutta siten, että ne koskettavat tasapuolisesti kaikkia, tiivistää Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder Akavan torstaina kokoontuneen hallituksen linjauksen.

Akavan mielestä ratkaisun tulee sisältää keinoja, joissa on jotakin yhteistä kaikille ja sen lisäksi alakohtaisesti sovittavia elementtejä. Akava on valmis liikkumaan lomarahoissa tai vaihtoehtoisesti työajoissa.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA haluaa, että työttömien ongelmaa ei unohdeta tulevissa ratkaisuissa.

– Parasta olisi, jos aikaansaatavat ratkaisut suoraan tai vähintään välillisesti tukisivat työllistymistä. Ikääntyneiden rakenteelliseen työttömyyteen on puututtava tehokkaasti, painottaa MMA:n puheenjohtaja Jarmo Hyvärinen.

Akavan mielestä työnantajamaksujen alentaminen johtaisi nykyisessä työttömyystilanteessa joko etuuksien leikkaamiseen tai palkansaajien maksujen nostoon. Akava huomauttaa, että työttömyyttä ei voi maksattaa vain palkansaajilla tai leikkaamalla työttömiltä.

Akavan hallitus kritisoi hallituspuolueiden tapaa ajaa viiden prosentin kululeikkauksia yhdellä ja samalla tavalla kaikille toimialoille, koska eri toimialojen sekä yritysten välillä ja tarpeissa on suuria eroja.