– Henkisen kestävyyden ja kriisinsietokyvyn merkitys korostuu, kun turvallisuustilanne on muuttunut erittäin nopeasti ympärillämme. Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden resursseja pitää edelleen vahvistaa. Mahdollisimman monen pitää olla työelämässä, sillä työnteko luo myös turvallisuutta, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
– Julkisen talouden kestävyydestä on huolehdittava, jotta pärjäämme tulevina aikoina ja tulevissa kriiseissä. Vastuullinen talouspolitiikka edellyttää uskottavaa suunnitelmaa julkisen talouden tervehdyttämiseksi ja velkaantumisen lopettamiseksi, Fjäder painottaa.
– Poliittisten päättäjien tehtävänä on määritellä hyvinvointiyhteiskunnan tehtävät ja laajuus sekä huolehtia riittävien resurssien osoittamisesta niistä suoriutumiseen. Korkeampi työllisyys on keskeistä, jotta voimme varmistaa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus. Tavoitteenamme Akavassa on, että yhteiskuntamme on osaava, menestyvä ja turvallinen, Fjäder jatkaa.
Ostovoima on turvattava
Nykyisessä inflaatiokehityksessä on syytä arvioida tuloverotuksen keventämistä. Elo–syyskuun vaihteessa pidettävän hallituksen budjettiriihen pitäisi olla muutakin kuin hallituksen loppukauden tekninen kokous.
– Jos inflaatio on tänä vuonna valtiovarainministeriön ennusteen mukainen neljä prosenttia, ja yleinen ansiotaso kohenee noin 2,5 prosenttia, palkkojen ostovoima heikkenee nykyisillä veroperusteilla hieman runsaan prosentin. Hallituksen pitää siis tehdä päätöksiä, joilla turvataan ostovoimaa, sanoo Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.
Lue puheenjohtaja Fjäderin liittokokouspuhe (muutosvarauksin)
Yhteyshenkilö
Sture Fjäder
puheenjohtaja, Akava
Puh: +358 400 609 717
sture.fjader@akava.fi