Aktiivimallia on järkeistettävä

aktiivimallia_jarkeistettava

MMA:n ja keskusjärjestö Akavan mielestä aktiivimalliin on saatava sen vaatimuksia järkeistäviä ja työttömän tilannetta helpottavia uudistuksia.

Akava vaatii, että omatoiminen työnhaku lisätään aktiivimalliin kriteeriksi, jolla voi välttyä työttömyysturvan leikkaukselta.

Lisäksi Akava esittää, että aktiivisuutta osoittavien palveluiden joukkoa laajennetaan. Aktiivimalliin on otettava mukaan muutkin kuin työvoimaviranomaisen järjestämät työllistymistä edistävät palvelut.

– Monet ammattiliitot ovat vuosia tehneet hyvää ja tuloksellista työtä työttömien opastamiseksi ja auttamiseksi takaisin työuralle. Työllistymisyhdistysten ja ammattiliittojen järjestämä työllistymisvalmennus olisi myös luettava aktiivimallin edellyttämäksi aktiivisuuden osoitukseksi, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder huomauttaa.

– MMA:nkin jäsenilleen tuottama työllistymistä tukeva koulutus ja muu palvelu tulisi lukea aktiivimallin vaatimaksi koulutukseksi, MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen linjaa.

MMA pitää aktiivimallissa vaaditun 18 tunnin työajan kertymisen tapaa epäoikeudenmukaisena.

– Monessa työsuorituksessa – myös myyntiin- ja markkinointiin liittyvässä koulutus- ja keikkatyössä – voi työntekijä joutua tekemään valmistelutyötä.  Tätä ei ole otettu huomioon palkkion maksuun liittyvien työtuntien laskennassa.

Akavalle on tärkeää, että työttömänä opiskelu sallittaisiin nykyistä selkeästi vapaammin työttömän omaa työllistymissuunnitelmaa hyödyntäen.

Akava edellyttää, että aktiivimallin korjaukset ja soveltamista koskevat säädökset tehdään nopeasti, eikä työttömyysturvaan suunniteltua toista uudistusta toteuteta.

– Ensimmäinen tarkastelujakso on jo käynnissä. Työttömien oikeusturvan kannalta on välttämätöntä, että heillä on tiedossa, miten turvan leikkaukselta voi välttyä, Sture Fjäder sanoo.

Suomen hallitus on luvannut lisäresursseja TE-toimistoille. Akava pitää tätä välttämättömänä, mutta korostaa, että palveluiden laatua on kehitettävä.

– Työvoimapalveluiden tarjoajilla on oltava osaamista korkeakoulutettujen työmarkkinoista, osaamisen kehittämisestä ja piilotyöpaikkojen löytämisestä. Osaamista on oltava viranomaisilla, mutta sitä on hankittava muiltakin palveluntarjoajilta, kuten kasvupalveluiden tavoite on, Fjäder painottaa.

MMA ei ole mukana mielenilmauksessa

MMA ei ole mukana ensi viikon perjantain mielenilmauksessa. Noudatamme tässä keskusjärjestö Akavan kantaa.

– Mielenilmaisuun osallistuminen on jokaisen jäsenen itse päätettävissä, MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen sanoo.