Eläkeputken lisäpäivät poistuvat asteittain – tilalle muutosturvamalli 55 vuotta täyttäneille

Vuoden 2023 alusta tulee voimaan lakimuutos, jonka jälkeen työttömyysturvan lisäpäivät poistuvat asteittain. Tämän niin sanotun työttömyys- tai eläkeputken tilalle tulee uusi muutosturvamalli 55 vuotta täyttäneille.

Ansiopäivärahaa maksetaan yleensä enintään 300–500 päivältä. Lisäpäivillä tarkoitetaan oikeutta ansiopäivärahaan tämän enimmäisajan jälkeen. Oikeus lisäpäiviin edellyttää vaaditun iän täyttymistä ennen enimmäisajan päättymistä. Ikäraja on nykyisin 61–62 vuotta syntymävuoden mukaan.

Lakimuutoksen myötä lisäpäivistä luovutaan asteittain. Lisäpäivien ikäraja nousee vuodella vuonna 1963 ja 1964 syntyneiden kohdalla ja lisäpäivämahdollisuus poistuu kokonaan vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiltä.

Tämä tarkoittaa, että uudistus vaikuttaa ansiopäivärahaoikeuteen vuodesta 2025 alkaen, jolloin vuonna 1963 syntyneet saavuttavat lisäpäivien nykyisen 62 vuoden ikärajan. Lisäpäivien maksaminen päättyy kokonaan vuonna 2030.

SyntymävuosiLisäpäivien ikäraja muutoksen jälkeenHallituksen esittämä muutos
1957–196061 vuottaei muutosta
1961–196262 vuottaei muutosta
196363 vuottaikäraja nousee
196464 vuottaikäraja nousee
1965ei lisäpäiväoikeuttalisäpäiväoikeus poistuu

Muutosturvakokonaisuus 55 vuotta täyttäneille

Uusi muutosturvakokonaisuus 55 vuotta täyttäneille otetaan käyttöön vuoden 2023 alusta alkaen. Muutosturvan piiriin kuuluvilla on oikeus muutosturvarahaan, koulutukseen ja pidennettyyn työllistymisvapaaseen, kun:

  • muutosturvaraha vastaa kuukauden palkkaa
  • muutosturvakoulutus kestää enintään 6 kuukautta, ja arvo vastaa enintään 2 kuukauden palkkaa
  • työllistymisvapaa kestää 5 päivää tavallista pidempään.

Muutosturvan piiriin kuuluminen edellyttää, että henkilö on:

  • irtisanottu tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä (määräaikaisuuden päättyminen ei täytä ehtoa) 1.1.2023 tai sen jälkeen
  • täyttänyt 55 vuotta irtisanomiseen mennessä
  • ollut irtisanomiseen mennessä saman työnantajan palveluksessa vähintään 5 vuotta
  • 60 päivän kuluessa irtisanomisesta ilmoittautunut työnhakijaksi TE-toimistoon.

Irtisanomisen ajankohdalla tarkoitetaan päivää, jona irtisanomisilmoitus on annettu. Jos irtisanomisaika on pitkä, TE-toimistoon on siis ilmoittauduttava jo ennen työttömyyden alkua.

Muutosturvarahaa maksavat työttömyyskassat ja Kela. Muutosturvan suuruus on sama riippumatta siitä, maksaako etuuden työttömyyskassa vai Kela. Muutosturvaraha maksetaan työttömyyskassasta, vaikka jäsenyys kassassa olisi alkanut juuri ennen irtisanomista eikä henkilö ole ollut jäsen riittävän kauan saadakseen työttömyyskassasta ansiopäivärahaa.

Muutosturvaraha ei vaikuta työttömyysturvaan tai muihin etuuksiin lukuun ottamatta toimeentulotukea. Se ei myöskään edellytä työttömyyttä. Raha maksetaan, vaikka henkilö työllistyisi välittömästi uudelleen toiselle työnantajalle.

Muutosturvakoulutuksen hankkii TE-toimisto tai ELY-keskus. Muutosturvakoulutukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja siitä voi kieltäytyä ilman työttömyysturvan menetystä.

Lisätietoa muutoksesta saat KOKO-työttömyyskassastamme.