Liittokokous 2021 – Ketkä luotsaavat meitä eteenpäin seuraavat neljä vuotta?

Lauantaina 28. elokuuta Espoon Hanasaaressa järjestetyssä liittokokouksessamme valittiin etujärjestömme uudet toimijat tulevaksi neljäksi vuodeksi. Liittokokous oli 126-vuotisen historiamme ensimmäinen hybridikokous, joten etänä osallistuvat jäsenemme pääsivät seuraamaan kokousta striimin välityksellä.

Niin hallituksemme puheenjohtaja Marko Hovinmäki kuin valtuustomme puheenjohtaja Ari Lipponen valittiin jatkamaan tehtävissään. Hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Katariina Haapanen ja toiseksi varapuheenjohtaksi Kari Laakso. Valtuustomme varapuheenjohtaja valitaan syyskokouksessa, joka pidetään marraskuussa.

– Meitä ohjaa jäsentemme menestys. Se on kaikkein tärkein asia, totesi toista kertaa hallituksemme puheenjohtajaksi valittu Hovinmäki puheessaan.

Hovinmäki myös painottaa työelämän kovaa muutostahtia, mikä heijastelee suoraan myynnin ja markkinoinnin tekijöiden työuriin. Pirstaleiset työsuhteet, useat työt samaan aikaan, pätkätyöt ja alanvaihto ovat tulleet yhtä vankemmaksi osaksi nykypäivän työelämää. MMA:n tehtäväksi jääkin elää mukana tässä muutoksessa, jotta voimme pitää jäsenistämme huolta.

– Kyllä myynnin ja markkinoinnin osaamista kaivataan joka sektorilla – tämä porukka vie nimittäin Suomea eteenpäin sekä luo liikettä ja sen myötä työpaikkoja. Sloganimme kuvaa meitä, sillä me olemme tiennäyttäjiä.

Läsnäolleet uuden hallituksemme jäsenet sekä valtuustomme puheenjohtaja asettuivat kokouksen jälkeen ryhmäkuvaan merellisessä maisemassa. Takana vasemmalta oikealle hymyilevät Marko Hovinmäki, Katariina Haapanen, Juha Jokinen, Kari Laakso, Petri Fahler, Jyri Järvinen, Anne Tamminen ja Ari Lipponen. Eturiviin asettuivat Jori Vainio ja Pia Ryöppy. Kuvasta puuttuvat etänä kokoukseen osallistuneet hallitukseemme valitut Jarno Korolainen, Juha Ahola, Maarit Paldán ja Simo-Eemil Nurmela.

Seuraavasta listasta pääset kurkkaamaan, ketkä kaikki liittokokouksessa valittiin tulevien neljän vuoden ajaksi hallitukseemme ja valtuustoomme. Paljon onnea valituille!

Uusi hallituksemme

Hallituksen puheenjohtaja
Marko Hovinmäki (MMA Pohjanmaa)

Hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja
Katariina Haapanen (MMA Helsinki)

Hallituksen toinen varapuheenjohtaja
Kari Laakso (MMA Varsinais-Suomi)

Hallituksen jäsenet ja varajäsenet

Helsinki, Etelä-Suomi
Jyri Järvinen (MMA Helsinki), varalla Maria Kankaanpää (MMA Helsinki)
Jori Vainio (MMA Etelä-Suomi), varalla Nina From (MMA Helsinki)

Pirkanmaa, Päijät-Häme ja Kanta-Häme
Anne Tamminen (MMA Pirkanmaa), varalla Hannu Mäkelä (MMA Pirkanmaa)
Pia Ryöppy (MMA Kanta-Häme), varalla Mika Nyman (MMA Päijät-Häme)

Varsinais-Suomi, Satakunta, Rauma ja Salo
Kari Laakso (MMA Varsinais-Suomi), varalla Veli-Matti Pölönen (MMA Salo)

Pohjois-Savo, Keski-Suomi ja Karjala
Jarno Korolainen (MMA Pohjois-Savo), varalla Tuula Mikkonen (MMA Karjala)

Oulun seutu, Lappi ja Kainuu
Juha Ahola (MMA Oulun seutu), varalla Hanna Piilola (MMA Kainuu)

Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Kokkola
Petri Fahler (MMA Pohjanmaa), varalla Kai Erikoinen (MMA Etelä-Pohjanmaa)

Etelä-Karjala, Kouvola, Etelä-Savo, Etelä-Kymenlaakso ja Savonlinna
Maarit Paldán (MMA Kouvola), varalla Jouni Suppola (MMA Savonlinna)

MMA Yrittäjät paikalla
Juha Jokinen (MMA Päijät-Häme), varalla Jarmo Hautamäki (MMA Pirkanmaa)

Opiskelijat
Simo-Eemil Nurmela (MMA Helsinki), varalla Esa Sairanen (MMA Helsinki)

Uusi valtuustomme

Valtuuston puheenjohtaja
Ari Lipponen (MMA Etelä-Suomi)

Valtuuston jäsenet ja varajäsenet

MMA Etelä-Karjala
Varsinainen jäsen: Anu Kontunen
1. varajäsen: Jari Hämäläinen
2. varajäsen: Marko Riikonen

MMA Etelä-Kymenlaakso
Varsinainen jäsen: Kalle Salli
1. varajäsen: Matti Leinonen

MMA Etelä-Pohjanmaa
Varsinainen jäsen: Jani Keto-Oja
1. varajäsen: Mikko Pajaniemi
2. varajäsen: Antti Ala-Varvi

MMA Etelä-Savo
Varsinainen jäsen: Markku Olkkonen
1. varajäsen: Hanna Airas
2. varajäsen: Saara Isoaho

MMA Etelä-Suomi
Varsinainen jäsen: Maritta Kerajärvi
1. varajäsen: Ida Saalsto
2. varajäsen: Keijo Neffling

MMA Helsinki
Varsinainen jäsen: Markku Castrén
1. varajäsen: Maria Kastruni
2. varajäsen: Tiina Juselius

MMA Kainuu
Varsinainen jäsen: Minna Leskinen
1. varajäsen: Terhi Karresmaa
2. varajäsen: Henna-Mari Närhi

MMA Kanta-Häme
Varsinainen jäsen: Virpi Juutinen
1. varajäsen: Jarmo Hiittu
2. varajäsen: Moonika Virta

MMA Karjala
Varsinainen jäsen: Jaana Lehikoinen
1. varajäsen: Anne Silvast
2. varajäsen: Tarja Tuunanen

MMA Keski-Suomi
Varsinainen jäsen: Kimmo Tulkki
1. varajäsen: Olli-Pekka Hallikainen

MMA Kokkola
Varsinainen jäsen: Olli Wiklund
1. varajäsen: Patrick Kallström
2. varajäsen: Erja Gustafsson

MMA Kouvola
Varsinainen jäsen: Nita Ahola
1. varajäsen: Pihla Salminen
2. varajäsen: Jaana Pehu

MMA Lappi
Varsinainen jäsen: Mervi Suopajärvi
1. varajäsen: Edvard Chirokov
2. varajäsen: Keijo Pakarinen

MMA Oulunseutu
Varsinainen jäsen: Taija Kulju
1. varajäsen: Mervi Komulainen
2. varajäsen: Jan Arbelius

MMA Pirkanmaa
Varsinainen jäsen: Jorma Muhonen
1. varajäsen: Joona Koivisto
2. varajäsen: Seppo Jussila

MMA Pohjanmaa
Varsinainen jäsen: Kai Ohls
1. varajäsen: Jukka Laitalainen
2. varajäsen: Tiina Haikkala

MMA Pohjois-Savo
Varsinainen jäsen: Sirpa Kananen
1. varajäsen: Minna Tillonen
2. varajäsen: Lea Sutinen

MMA Päijät-Häme
Varsinainen jäsen: Anne Helin
1. varajäsen: Marko Hiljanen
2. varajäsen: Jarkko Tuovinen

MMA Rauma
Varsinainen jäsen: Marika Leppänen
1. varajäsen: Janne Gorski
2. varajäsen: Erkki Koivunen

MMA Salo
Varsinainen jäsen: Simo Järvelä
1. varajäsen: Martti Mäki
2. varajäsen: Taina Vainio

MMA Satakunta
Varsinainen jäsen: Jari Salmela
1. varajäsen: Juha Apajasalo
2. varajäsen: Johanna Liljegren

MMA Savonlinna
Varsinainen jäsen: Jussi Laukkanen
1. varajäsen: Pekka Jakonen
2. varajäsen: Petri Inkinen

MMA Varsinais-Suomi
Varsinainen jäsen: Aki Lahti
1. varajäsen: Reko Sipilä
2. varajäsen: Jari Heinonen

Läsnä- ja puheoikeudella:

Lääke- ja sairaalatarvike-edustajat LSE ja Myynnin ja markkinoinnin yrittäjät MMY
Varsinainen jäsen: puheenjohtaja
1. varajäsen: varapuheenjohtaja

Mitä valtuustomme ja hallituksemme tekevät?

Järjestössämme ylintä päätösvaltaa käyttävät liittokokous sekä valtuusto, jonka liittokokous valitsee neljän vuoden välein. Toimeenpanovalta on neljän vuoden välein valittavalla hallituksella, jonka apuna toimii työvaliokunta. Heidän ammattitaitoiset päätöksensä luotsaavat meitä eteenpäin alojemme etujärjestönä.

  • Valtuustomme kokoontuu säännöllisesti vähintään kaksi kertaa vuodessa. Valtuustomme merkittävin tehtävä on päättää järjestömme taloudesta, toimintasuunnitelmasta ja esimerkiksi jäsenmaksun suuruudesta. 
  • Hallituksemme taas johtaa järjestömme toimintaa sääntöjemme sekä liittokokouksen ja valtuustomme antamien päätösten ja suuntaviivojen mukaisesti. Käytännössä hallituksemme kokoontuu vuoden aikana useaan kokoukseen päättämään monista etujärjestömme toimintaan liittyvistä asioista.