MMA kannattaa Fjäderiä Akavan puheenjohtajaksi

Sture Fjäder on kerännyt taakseen jo yli puolet Akavan liittokokousäänistä ja valtaosan liitoista puheenjohtajavaalia varten. Akavan puheenjohtaja seuraavaksi nelivuotiskaudeksi valitaan toukokuussa.

Fjäderiä kannattavat liitot kertoivat puheenjohtajaehdokkaansa vahvuuksista lehdistötilaisuudessa Helsingissä maanantaina 8. helmikuuta.

Sture Fjäder on toiminut Akavan puheenjohtajana pian viisi vuotta. Tänä aikana hän on selkeästi nostanut Akavan profiilia ja lisännyt keskusjärjestön näkyvyyttä ja tunnettuutta yhteiskunnassa. Fjäder on kirkastanut järjestön merkitystä sekä ennen kaikkea sen osaavien jäsenten merkittävää roolia suomalaisessa yhteiskunnassa. Akavan tarpeellisuutta yli puolen miljoonan suomalaisen puolestapuhujana ei kukaan enää kyseenalaista.

Fjäderin tukijat kiittelevät hänen aktiivista neuvotteluhaluaan ja -kykyään. Tästä esimerkkinä ovat useaan otteeseen käynnistetyt yhteiskuntaneuvottelut, joissa Fjäder on aina korostanut Akavan halua saada sopimus aikaan.

– Yhteiskunnan kokonaisetua ajavaa näkemystä ja työtä on peräänkuuluttanut myös Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA, toteaa puheenjohtaja Jarmo Hyvärinen.

Mukana olevien liittojen mielestä keskusjärjestöä hyvän kasvun ja kehittymisen tiellä tulee ohjata ammattilaisen, jolla on vahva kokemus tehtävästä. Tällä tavoin luodaan akavalaisille parasta tulevaisuutta uudistuvassa työelämässä.

Sture Fjäderin taakse tähän mennessä asettuneet liitot löytyvät alta. Näiden 20 liiton äänimäärät riittävät jo takaamaan Fjäderille selkeän enemmistön toukokuun vaalissa. 

Lisätietoja: Puheenjohtaja Jarmo Hyvärinen, p. 040 596 9143

 

Fjäderiä tukevat liitot yhteyshenkilöineen:

  • Agronomiliitto ry, toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, p. 040 901 1640
  • Akavan Yleinen Ryhmä ry, puheenjohtaja Klaus Krokfors, p. 050 375 8301
  • Diakoniatyöntekijöiden Liitto ry, puheenjohtaja Merja Korpela, p. 050 441 8049
  • Kirkon akateemiset AKI ry, toiminnanjohtaja Jussi Junni, p. 09 4270 1507
  • Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liitto ry, toiminnanjohtaja Arja Lusa, p. 044 595 8562
  • KTK Tekniikan Asiantuntijat ry, puheenjohtaja Keijo Houhala, p. 0400 442 055
  • Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL, toiminnanjohtaja Jari Lehto, p. 0400 667 045
  • Metsänhoitajaliitto ry, toiminnanjohtaja Tapio Hankala, p.09 6840 8112
  • Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA, toiminnanjohtaja Juha Häkkinen, p. 020 122 4408
  • Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry, puheenjohtaja Olli Luukkainen, p. 020 748 9601
  • Sosiaalialan korkeakoulutettujen järjestö Talentia ry, puheenjohtaja Tero Ristimäki, p. 040 583 2657
  • Suomen Ekonomit, puheenjohtaja Timo Saranpää, p. 050 523 6005
  • Suomen Farmasialiitto, toiminnanjohtaja Mika Leppinen, p. 050 373 5716
  • Suomen Lääkäriliitto, varatoiminnanjohtaja Hannu Halila, p. 0500 459 955
  • Suomen Psykologiliitto ry, puheenjohtaja Annarilla Ahtola, p. 040 687 7677
  • Suomen Puheterapeuttiliitto ry, toiminnanjohtaja Heta Piirto, p. 040 505 2019
  • Suomen työterveyshoitajaliitto ry, puheenjohtaja Pilvi Österman, p. 040 761 7152
  • Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat ry, toiminnanjohtaja Kukka Junno, p. 040 507 3648
  • Upseeriliitto ry, puheenjohtaja Jari Rantala, p. 050 386 9101
  • Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, toiminnanjohtaja Jaakko Kiiski, p. 0400 442 055