Myyntipäällikköbarometri: Kasvu vahvistuu entisestään vuonna 2019

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten luottamus Suomen talouteen on kasvanut merkittävästi 12 viime kuukauden aikana. Samana aikana yritysten myynti, liikevaihto ja kannattavuus ovat parantuneet. Kehityksen uskotaan jatkuvan vieläkin vahvempana.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n teettämän Myyntipäällikköbarometrin mukaan myyntipäälliköiden luottamus Suomen talouteen on huipputasoa. Jopa 63 prosenttia kertoo luottamuksensa talouteen vahvistuneen vuoden aikana, kun luottamuksen heikkenemisestä raportoi vain 7 prosenttia vastaajista. Tulokset ovat hieman maltillisempia kuin viime vuonna, jolloin 70 prosenttia vastaajista ilmoitti luottamuksensa kasvaneen.

Pohjois-Suomi näyttäytyy nyt erityisen vahvana alueena, jossa 66 prosenttia vastaajista ilmoitti luottamuksen Suomen taloutta kohtaan kasvaneen. MMA:n hallituksen jäsenen, rakennuskoneiden vuokrausyritys Cramo Finlandin Lapin asiakkuuspäällikön Kai Kuukasjärven mukaan pohjoisessa on erityisen hyvät näkymät rakentamisessa ja matkailussa.

Luottamusta kansantalouteen ovat vahvistaneet positiiviset signaalit työpaikoilta. Barometrin perusteella yritysten myynti ja liikevaihto sekä panostukset myyntiin ovat kasvaneet selkeästi. Vastaajista lähes 60 prosenttia sanoo yrityksensä myynnin kasvaneen vuoden aikana, kun taas liikevaihto on kasvanut 56 prosentissa ja panostukset myyntiin 48 prosentissa yrityksistä. Kasvua havaittiin kaikilla toimialoilla, voimakkaimmin porskuttivat rakentaminen sekä ICT-, sovellus ja ohjelmistoala, joissa myös panostukset myyntiin olivat kaikkein korkeimpia.

Myyntipäälliköt uskovat kasvun vahvistuvan entisestään seuraavan 12 kuukauden aikana. Myynnin kasvua ennakoi 65 prosenttia, liikevaihdon 63 prosenttia ja yrityksen kannattavuuden 52 prosenttia. Panostuksen myyntiin odotetaan kasvavan joka toisessa yrityksessä. Hyvien uutisten odotetaan jatkuvan erityisesti lääke- ja sairaalatarvikealalla, rakentamisessa ja IT-alalla.

Kansainvälisillä yrityksillä suurimmat kasvuodotukset

Lähes kolmannes myyntipäälliköistä odottaa yli 10 prosentin kasvua edustamansa yrityksen liikevaihtoon ensi vuodeksi. Kovimmat tavoitteet ovat vientiyrityksillä. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että mitä kansainvälisempi yritys on, sitä suuremmat ovat kasvuodotukset.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston digitaalisen markkinoinnin apulaisprofessori Joel Mero pitää Myyntipäällikköbarometrin tuloksia Suomen talouden kannalta lupaavina.

”Myynti- ja markkinointihenkilöstöllä on näköalapaikka kansantalouden kehityssuuntaan. Vienti on elintärkeä osa Suomen taloutta, joten etenkin vientiyritysten myyntihenkilöstön näkymät antavat tärkeää indikaatiota talouden suunnasta. Myyntipäällikköbarometrin ilahduttavimpia tuloksia onkin, että vientiyrityksillä on erityisen positiiviset näkymät liikevaihdon, viennin arvon ja myynnin kasvuun.”

Myyntihenkilöstön määrä kasvaa erityisesti Pohjois-Suomessa

Vastaajista 27 prosenttia arvioi, että myyntihenkilöstön määrä tulee kasvamaan heidän edustamissaan yrityksissä, kun vain 7 prosenttia povaa laskua henkilöstön määrään. Erityisesti Pohjois-Suomessa odotetaan kasvua henkilöstön määrään myös ensi vuonna.

Myynti- ja markkinointihenkilöstön tilanne on kuitenkin jonkin verran polarisoitunut: joka yhdeksäs kokee irtisanomisen tai lomautuksen uhkaa.

Myyntipäällikköbarometri toteutettiin vuonna 2018 toista kertaa ja sen tarkoituksena on toimia tulevaisuuteen katsovana indikaattorina Suomen talouden ja yrityskentän näkymistä. Myyntipäällikköbarometrin toteutti Aula Research Oy Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n toimeksiannosta.

Barometriin osallistui 1 168 myynnin ja markkinoinnin ammattilaista yrityksistä eri puolilta Suomea. Vastaajien yleisimmät tehtävänkuvat olivat johtaja, päällikkö, asiantuntija ja myyjä ja he ovat Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n jäseniä. Selvityksen otos kerättiin sähköisellä kyselyllä aikavälillä 10.8.–29.8.2018.