Pakkolait vähentävät MMA:n jäsenen bruttopalkkaa arviolta 3,3 prosenttia

pakkolait kuristavat

Akavan laskelman mukaan hallituksen ajama pakkolakipaketti leikkaisi palkansaajan bruttotuloa pahimmillaan 7,9 prosenttia vuodessa. Pakkolait vaikuttaisivat bruttopalkkaan muuttamalla kaksi arkipyhää työpäiviksi ilman korvausta, leikkaamalla palkkaa sairausloman ajalta, leikkaamalla lomarahaa ja lyhentämällä vuosiloman enimmäispituutta ilman korvausta. 

– Onneksi tuo kaikki ei kuitenkaan toteudu esimerkiksi myynti- ja markkinointialan ammattilaisen kohdalla, toteaa MMA:n toiminnanjohtaja Juha Häkkinen

– Tyypillisen b-to-b-myynnin ja markkinoinnin ammattilaisen kohdalla laskennallinen vaikutus tulisi olemaan noin 3,3 prosenttia bruttopalkasta eli 1 663 euroa vuodessa vaikkapa 4 000 euroa kuussa tienaavalta. 40 prosentin rajaveroasteella käteen jäävän nettopalkan vähentyminen olisi noin tuhat euroa vuodessa eli keskimäärin noin 80 euroa kuussa, jos leikkaus näkyisi suoraan nettopalkassa. Näin ei kuitenkaan ole, sillä laskelma perustuu tiettyihin oletuksiin ja koostuu suorasta ja epäsuorasta palkkaleikkauksesta. Osin palkka laskisi ja osin olisi tehtävä lisää työtä samalla palkalla.

Palkansaajakeskusjärjestöjen mielestä ehdotetuista pakkolakitoimenpiteistä tehdyt hallituksen vaikutusarviot perustuvat liiaksi oletuksiin. Ja pakkolakipaketin vaikutukset eivät tule kohdistumaan kaikkiin palkansaajiin tasapuolisesti. Häkkisen mukaan laskelman 7,9 prosentin palkan alenema on laskettu suhteessa tehtyihin työtunteihin ja koskee niitä, joilla on pisimmät vuosilomat. Sairausajan palkkakarenssi ja lomien leikkaukset kohdistuvatkin arvioiden mukaan kipeimmin julkisen sektorin naisvaltaisille aloille.

– Meidän alallamme, varsinkin liikkuvassa työssä, on vielä joissakin asioissa jäljellä tervettä vaikutusmahdollisuutta omaan työhön. Sairastunut voi ehkä pitää kotityöpäivän tai ottaa vaikkapa viikonlopputöistä ansaittuja vapaita niiksi päiviksi, jolloin joutuu jäämään kotiin. Kikkailua tai ei, niin tällaisiin kuvioihin ja sairaana töihin lähtemiseen palkattoman sairaslomapäivän sijasta muutos tulee osin johtamaan.

Häkkinen muistuttaa, että nämä laskelmat ja arviot koskevat tämänhetkistä lakien valmistelutilannetta. Neuvottelut ovat vielä kesken ja lopulliset vaikutukset nähdään, kun lopputulos syntyy ja mahdolliset ”pakkolait” on säädetty.

 

Akavan laskelmat: Pakkolakien vaikutus vuosituloon

Akava on koonnut sivuilleen Kysymyksiä ja vastauksia pakkolakien vaikutuksista