Jäsenmaksumme maksumuistutuksen eräpäivä oli perjantaina 13. marraskuuta. Jos maksusi on jäänyt maksamatta, sait maksumuistutuksen postissa.
Jos olet tottunut maksamaan jäsenmaksun kolmessa erässä, huomaathan, että tänä vuonna maksu on jaettu neljään erään. Oman jäsenmaksutilanteesi voit käydä tarkistamassa menemällä verkkosivujemme oikeasta yläkulmasta Jäsensivuille ja sieltä Omat tiedot -osioon.
Ärsytyskynnyksen ylittänyttä muistuttelua
Viime viikkoina osa jäsenistä on saanut jäsenmaksuun liittyvän muistutuskirjeen, työttömyyskassan kuulemiskirjeen ja jäsenmaksulaskun. Osa on saanut vielä lisäksi tekstiviestimuistutuksen. Olemme saaneet näistä paljon palautetta.
Osa muistutuspostia saaneista on ärsyyntynyt viestitulvasta ja viestien sävystä, sillä monelta lasku on vain jäänyt epähuomiossa maksamatta. Moni on tottunut maksamaan jäsenmaksun kolmessa erässä ja siksi neljäs erä on jäänyt maksamatta.
Olemme todella pahoillamme ja lupaamme ottaa palautteesta opiksemme.
Siirry vaivattomaan sähköiseen laskutukseen
Voit tilata MMA:n jäsenmaksun e-laskuksi. Tällöin saat paperisen laskun sijasta sähköisen laskun verkkopankkiisi.
Tee laskusopimus omassa verkkopankissasi. Valitse laskuttajaluettelosta MMA tai Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset. Saat jatkossa e-laskut suoraan verkkopankkiisi, jossa sinun pitää vain tarkistaa ja hyväksyä lasku. Voit myös liittää e-laskun automaattiseen maksamiseen, jolloin pankki veloittaa laskun automaattisesti eräpäivänä tililtäsi.
Tilaa e-lasku verkkopankistasi nyt, niin saat jäsenmaksulaskut sähköisesti vuonna 2016.