
Hallituksemme nykyinen puheenjohtaja Marko Hovinmäki (MMA Pohjanmaa) valittiin jatkamaan tehtävässään. Valtuustomme uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pia Ryöppy (MMA Häme).
Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa toistaa kauttaan Katariina Haapanen (MMA Helsinki). Uuden valtuustomme varapuheenjohtaja valitaan ensimmäisessä valtuuston kokouksessa.
– Jäsenemme ovat yhä osaavampia, koulutetumpia ja moninaisempia. Juuri siksi olemme panostaneet toimintamme kehittämiseen vastaamaan paremmin alan todellisuutta, totesi kolmatta kertaa hallituksemme puheenjohtajaksi valittu Marko Hovinmäki puheessaan.
Hovinmäki painotti myös, että tulevaisuus edellyttää vahvaa vaikuttamistyötä, kestävää jäsenhankintaa ja tiivistä yhteistyötä sekä alueyhdistysten että tärkeiden sidosryhmien ja kumppanien kanssa. Ne ovat avain siihen, että MMA pysyy merkityksellisenä ja on alan vaikuttavin toimija jatkossakin.

Uusi hallituksen kokoonpano
Liittokokouksessamme hyväksyttiin sääntömuutos, jonka mukaan MMA:n hallituksen kokoonpano uudistuu. Jatkossa hallituksessamme on kuusi jäsentä alueellisella jaolla: Eteläinen (2 hallituspaikkaa) sekä Läntinen, Keskinen, Itäinen ja Pohjoinen (1 hallituspaikka kullekin). Lisäksi hallituksessa on nyt kaksi varajäsentä. Muutos tiivistää hallituksen rakennetta ja vahvistaa alueellista edustavuutta.
Seuraavasta listasta pääset kurkkaamaan, ketkä kaikki liittokokouksemme valitsi tulevien neljän vuoden ajaksi MMA:n hallitukseen ja valtuustoon. Paljon onnea valituille!
Uusi hallituksemme
Hallituksen puheenjohtaja
Marko Hovinmäki (MMA Pohjanmaa)
Hallituksen varapuheenjohtaja
Katariina Haapanen (MMA Helsinki)
Hallituksen jäsenet:
Eteläinen
Jyri Järvinen (MMA Helsinki)
Ida Saalsto (MMA Etelä-Suomi)
Läntinen
Petri Fahler (MMA Pohjanmaa)
Keskinen
Topi Jaskari (MMA Pirkanmaa)
Itäinen
Tommi Teittinen (MMA Etelä-Karjala)
Pohjoinen
Terhi Karresmaa (MMA Kainuu)
Hallituksen varajäsenet:
Taina Laurila (MMA Oulun seutu)
Jari Heinonen (MMA Varsinais-Suomi)
Uusi valtuustomme
Valtuuston puheenjohtaja
Pia Ryöppy (MMA Häme)
Valtuuston jäsenet ja varajäsenet
MMA Etelä-Karjala
Varsinainen jäsen: Veli-Matti Ahonen
1. varajäsen: Marko Kouvo
2. varajäsen: Marko Riikonen
MMA Etelä-Kymenlaakso
Varsinainen jäsen: Matti Leinonen
1. varajäsen: Kari Turunen
2. varajäsen: Marko Montonen
MMA Etelä-Pohjanmaa
Varsinainen jäsen: Mikko Pajaniemi
1. varajäsen: Jani Keto-oja
2. varajäsen: Antti Ala-Varvi
MMA Etelä-Savo
Varsinainen jäsen: Hanna Airas
1. varajäsen: Heidi Grommi-Hukkanen
2. varajäsen: Markku Olkkonen
MMA Etelä-Suomi
Varsinainen jäsen: Maritta Kerajärvi
1. varajäsen: Heli Reinberg
2. varajäsen: Minna Knuuttila
MMA Helsinki
Varsinainen jäsen: Mikko Nenonen
1. varajäsen: Raakel Koittola
2. varajäsen: Minna-Maria Ollila
MMA Kainuu
Varsinainen jäsen: Minna Leskinen
1. varajäsen: Mikko Heikkinen
2. varajäsen: Nina Kähkönen
MMA Häme
Varsinainen jäsen: Jarmo Hiittu
1. varajäsen: Jarkko Tuovinen
2. varajäsen: Heli Kultalahti
MMA Karjala
Varsinainen jäsen: Tuula Mikkonen
1. varajäsen: Tarja Tuunanen
2. varajäsen: Niina Mikkonen
MMA Keski-Suomi
Varsinainen jäsen: Jarkko Sinisalo
1. varajäsen: Tomi Purho
2. varajäsen: Kimmo Tulkki
MMA Kokkola
Varsinainen jäsen: Olli Wiklund
1. varajäsen: Erja Gustafsson
2. varajäsen: Hanna Piilola
MMA Kouvola
Varsinainen jäsen: Sami Suokas
1. varajäsen: Viljami Taimisto
2. varajäsen: Eveliina Gainullina
MMA Lappi
Varsinainen jäsen: Mervi Suopajärvi
1. varajäsen: Seija Erkkilä
2. varajäsen: Matti Latva
MMA Oulunseutu
Varsinainen jäsen: Terhi Lotvonen
1. varajäsen: Timo Tuppurainen
2. varajäsen: Teija Ruokamo
MMA Pirkanmaa
Varsinainen jäsen: Hannu Mäkelä
1. varajäsen: Arsi Ahopelto
2. varajäsen: Kari Kivipensas
MMA Pohjanmaa
Varsinainen jäsen: Kaj Ohls
1. varajäsen: Tiina Haikkala
2. varajäsen: Jan Lahtinen
MMA Pohjois-Savo
Varsinainen jäsen: Anna-Mari Huuskonen
1. varajäsen: Sirpa Kananen
2. varajäsen: Pikka Juvonen
MMA Rauma
Varsinainen jäsen: Marika Leppänen
1. varajäsen: Janne Gorski
2. varajäsen: Risto Ruoho
MMA Salo
Varsinainen jäsen: Martti Mäki
1. varajäsen: Simo Järvelä
2. varajäsen: Jussi Aaltonen
MMA Satakunta
Varsinainen jäsen: Juho Apajasalo
1. varajäsen: Jari Salmela
2. varajäsen: Johanna Liljegren
MMA Savonlinna
Varsinainen jäsen: Jussi Laukkanen
1. varajäsen: Pekka Jakonen
MMA Varsinais-Suomi
Varsinainen jäsen: Reko Sipilä
1. varajäsen: Aki Lahti
2. varajäsen: Jani Rantanen
Läsnä- ja puheoikeudella:
Lääke- ja sairaalatarvike-edustajat LSE ja Myynnin ja markkinoinnin yrittäjät MMY
Varsinainen jäsen: puheenjohtaja
1. varajäsen: varapuheenjohtaja
Mitä valtuustomme ja hallituksemme tekevät?
MMA:ssa ylintä päätösvaltaa käyttävät liittokokous sekä valtuusto, jonka liittokokous valitsee neljän vuoden välein. Toimeenpanovalta on neljän vuoden välein valittavalla hallituksella, jonka apuna toimii työvaliokunta. Heidän ammattitaitoiset päätöksensä luotsaavat meitä eteenpäin alojemme ammatillisena etujärjestönä.
- Valtuustomme kokoontuu säännöllisesti vähintään kahdesti vuodessa. Sen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu päättää järjestömme taloudesta, toimintasuunnitelmasta ja esimerkiksi jäsenmaksun suuruudesta.
- Hallituksemme johtaa etujärjestömme toimintaa sääntöjen sekä liittokokouksen ja valtuuston päätösten ja linjausten mukaisesti. Se kokoontuu useita kertoja vuodessa tekemään päätöksiä, jotka koskevat järjestömme toimintaa.