Tällä hetkellä maalaaminen on Melissa Mikanojan sydäntä lähimpänä oleva harrastus. Se tuo vastapainoa tekniseen järjestelmäasiantuntijan työhön.
– Maalaaminen on oma terapia- ja rentoutumiskeinoni. Siinä minun ei tarvitse miettiä yhtään mitään, vaan pääsen tekemään tunteella. Jos saan jonkun vision maalauksesta, siitä tulee minulle melkein pakkomielle. Minun täytyy piirtää visioni ylös, tai muuten se pyörii koko ajan mielessäni.
Maalaamisen lisäksi Mikanoja harrastaa savi- ja betonitöitä, puukaiverrusta, ompelemista, vanhojen tavaroiden tuunaamista ja piirtämistä. Harrastuksiaan varten häneltä löytyy kerrostaloasunnostaan laaja työkalupakki, mikä herättää monesti hyvällä tavalla huvitusta hänen lähipiirissään.
– Työkaluja löytyy vaikka ja mihin. On sahaa, kaiverrusvälineitä ja monenlaisia maaleja.
Mikanoja on lapsena käynyt muutamilla piirustus- ja käsityöleireillä, mutta käytännössä kaiken kuvataide- ja käsityösaamisensa hän on kerryttänyt itsenäisesti toimeen ryhtymällä. Apuna oppimisessa ovat toimineet YouTube ja Google.
– Monesti minulta esimerkiksi kysytään, miten voin olla näin hyvä piirtämään. Uskon siihen, että jokaisella on mahdollisuus tulla hyväksi melkein missä vain, mitä tekee paljon. Olen säilyttänyt omia vanhoja töitäni, ja ne ovat aivan hirveitä. On ihana nähdä, kuinka paljon omassa tekemisessään voi kehittyä.
Projektiluontoista harrastamista
Mikanoja on työskennellyt MMA:ssa kahdeksan vuotta. Hän tuli aikoinaan taloon jäsenpalvelun harjoittelijaksi, mistä hän on edennyt viestinnän ja markkinoinnin tehtävien kautta järjestelmäasiantuntijan rooliin. Vuodet ovat vierähtäneet Mikanojan mukaan nopeasti ihanien työkavereiden ja -ilmapiirin ansiosta.
Työssään Mikanoja on monen MMA:n IT-järjestelmän, esimerkiksi Microsoft Dynamicsin, pääkäyttäjä. Hän kehittää järjestelmiä ja opettaa niiden käyttöä muille. Lisäksi Mikanoja opiskelee Haaga-Heliassa tietojenkäsittelyn tradenomiksi.
Harrastukset tuovat mukavaa vaihtelua työhön ja opintoihin, ja maalaaminen ja piirtäminen ovat osa Mikanojan jokaviikkoista elämää. Piirtämisen hän kertoo aloittaneensa 4-vuotiaana, ja ensimmäisen taulunsa hän maalasi yläasteella. Kiinnostus kädentaitoja ja DIY-juttuja (Do It Yourself) kohtaan kulkee suvussa.
Harrastaminen on projektiluontoista, eli Mikanoja tekee sitä inspiraation iskiessä. Tuumasta toimeen ryhtyminen on helppoa, koska Mikanoja harrastaa kuvataidetta ja käsitöitä itsenäisesti kotonaan.
– Kun saan idean tauluun, haluan lähteä toteuttamaan sitä heti. Joskus saatan tehdä seitsemän tuntia putkeen ja havahtua kolmelta yöllä siihen, että apua, nyt pitäisi mennä nukkumaan.
Huomio yksityiskohtiin
Uuden taulun toteuttaminen alkaa kuitenkin laajasta tutkimustyöstä. Mikanoja tykkää tutkia vanhoja uskontoja ja uskomuksia, joiden kautta hän miettii, mitä haluaa maalata. Inspiraatiota hän etsii netistä, museoista ja taidenäyttelyistä.
– Tutkimustöistä oppii todella paljon historiaa. Tykkään käydä museoissa ja taidenäyttelyissä, joissa pääsen näkemään muiden töitä.
Erityisesti mytologiahahmot kiehtovat Mikanojaa. Tällä hetkellä hän työstää isoa 100 x 140 senttimetrin kokoista taulua antiikin Kreikan kuoleman jumala Haadeksesta. Taulusta tulee väritykseltään mustavalkoinen.
– Pääsiassa maalaan tauluni akryylimaaleilla, koska tykkään siitä, että maali on notkeaa. Käytän väreinä yleensä mustaa ja valkoista. Saan tauluihini moniulotteisuutta käyttämällä pointillismia eli pistemaalausta.
Mikanoja uskoo, että jokainen voi tulla hyväksi lähes missä tahansa, kunhan käyttää siihen tarpeeksi aikaa.
Yksityiskohtien rakentaminen tauluihin on Mikanojalle tärkeää. Hän kertoo maalaavansa mielellään kauniita koruja ja päähineitä.
– Nykyajan pukeutuminen on aika tylsää, mutta kun etsin tietoa vanhan ajan vaatteista ja koruista, niissä on enemmän yksityiskohtia. Rakastan sitä.
Tarkka selvitystyö ja yksityiskohdat vievät aikaa, ja Mikanoja kertoo, että pienen taulun (n. 30 x 45 cm) tekemiseen uppoaa 40 tuntia, kun taas ison taulun (n. 100 x 140 cm) tekemiseen voi mennä yli sata tuntia.
Kun Mikanoja taiteilee yhdessä 7-vuotiaan poikansa kanssa, yksityiskohtiin ei kiinnitetä samalla tavalla huomiota.
– Joka päivä piirrämme yhdessä poikani kanssa. Poikani ei suostu värittämään kuvia värityskirjoista, vaan vaatii, että minä piirrän hänelle värityskuvat. Se on meidän yhteistä puuhaa.
Tärkeintä on rentoutuminen
Sekä taiteessa että IT-järjestelmissä Mikanojaa kiehtoo uuden oppiminen. Molemmissa pitää miettiä myös sitä, miten pieniä osia sisältävä suuri kokonaisuus saadaan toimimaan hyvin yhdessä.
– Molemmat ovat laajaa, mutta pikkutarkkaa tekemistä.
Mikanoja kertoo nauttivansa teknologiasta ja sen kehittämisestä niin paljon, että ei haluaisi tehdä taidetta päätyönään. Hän uskoo, että jos tulot olisivat riippuvaisia taiteesta, harrastaminen voisi alkaa tuntua ikävällä tavalla työltä. Silloin pitäisi ottaa myös vastaan projekteja, jotka eivät olisi niin kiinnostavia.
Mikanoja näkisi itsensä kuitenkin tekevän taidetta sivutoimisena yrittäjänä.
– Kun teen tauluja muutenkin, voisin esimerkiksi digitalisoida niitä ja myydä eteenpäin julisteina. Yksi selkeä haaveeni liittyy printtikuvioiden tekemiseen: niitä haluaisin suunnitella vaatteisiin tai tehdä bändeille.
Kaikkein tärkeintä kuvataiteessa ja käsitöissä Mikanojalle on kuitenkin se, että hän pääsee rentoutumaan, toteuttamaan ideoitaan ja luomaan käsillään jotain uutta.
Melissan vinkit helpon ja kauniin marmoritaulun maalaamiseen
1. Hanki canvas ja haluamasi väriset akryylimaalit.
2. Maalaa tausta kokonaan yhdellä taustavärillä.
3. Notkista päälle tulevia erivärisiä maaleja vedellä. Sekoita kunnolla.
4. Laita erivärisiä maaleja päällekkäin canvas-taululle.
5. Puhalla hiustenkuivaajalla maaleja eri suuntiin.