MMA:n asiantunteva lakipalvelutiimi tarkistaa mielellään muun muassa työsopimuksia ja neuvoo erilaisissa työelämän lakiasioissa myös ennakoivasti. Lakipalvelumme ei ole vain kriisitilanteisiin, se on jäsenen arkea varten.
– Usein olisi paljonkin tehtävissä, jos jäsen ottaisi yhteyttä meihin riittävän ajoissa. Omassa asiassaan kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin, sillä juristi tarvitsee aikaa asiaan perehtymiseen, Perttu kertoo.
Myös mahdolliset kanneaikojen vanhentumiset tulee muistaa, joten neuvoa kannattaa kysyä ehdottomasti ennemmin kuin myöhemmin.
MMA:n lakipalvelutiimin vahvistukseksi Perttu tuli toukokuun alussa.
– Arki on lähtenyt sujumaan hyvin. Työporukka ja jäsenet ovat todella mukavia ja minulla on ollut tervetullut olo. Töitäkin on näin parin kuukauden perusteella riittänyt. Meillä on jatkuvasti monta rautaa tulessa samaan aikaan.
Mietityttääkö jokin työelämään liittyvä pulma? Taitavat työsuhdejuristimme auttavat jäseniämme maksutta – vuosien rautaisella kokemuksella ja vahvalla myynnin ja markkinoinnin alan tuntemuksella. Tutustu lakipalveluumme!
Matala kynnys kokeilla uutta
Pertun tehtäviin kuuluu sama monipuolinen kirjo tehtäviä kuin muillakin lakipalvelutiimin juristeilla: jäsenten neuvonta, työ- ja edustussuhteisiin liittyvät asiat, sopimusten tarkistaminen ja laatiminen, riita-asioiden hoitaminen, oikeudenkäynnit, koulutus sekä ajankohtaisten artikkelien kirjoittaminen.
Työssä on myös mahdollisuus ennaltaehkäistä isompia ongelmia pienellä, ajoissa annetulla neuvolla. Lisäksi tarjolla on tilaisuuksia heittäytyä.
– On ollut tosi positiivista, että täällä on halutessani mahdollisuus kokeilla jotain täysin uutta matalalla kynnyksellä. Esimerkiksi somevideolla esiintyminen on ihan erilaista kuin mihin juristin työssä on tottunut, ja juuri siksi virkistävää.
Irtiottoa vapaa-ajalla
Juristin työ on aika intensiivistä, joten vapaa-ajalla on tärkeää tehdä työn vastapainoksi jotain muuta.
– Pyrin irrottautumaan työkuvioista ihan tietoisesti. Harrastan liikuntaa, luen paljon muutakin kuin oman alani kirjallisuutta ja kuuntelen musiikkia.
Pertun esimerkki onkin hyvä muistutus meille kaikille: hyvinvoinnin vaaliminen rakentuu usein pienistä, mutta tärkeistä arjen valinnoista.
Kuva: Riika Kastelehto