Pioneeri

Sateenkaari-ihmiset ovat kohderyhmä, jossa piilee valtava bisnespotentiaali. Se jätetään kuitenkin lähes täysin hyödyntämättä, sateenkaariviestinnästä kouluttava Hannu Medina sanoo.

Pohjoismaat ovat kärkikahinoissa sateenkaariystävällisiä matkakohteita lainsäädännön perusteella listattaessa. Tämä ei kuitenkaan näy maiden markkinoinnissa. Ennen kuin Hannu Medina perusti sateenkaarimatkailijoille suunnatun Gay Travel Finland -sivuston vuonna 2018, esimerkiksi hakutulos ”gay friendly Turku” ei tuonut Googlessa yhtään osumaa. Yrityksensä alkuvuosina Medinan työ painottuikin matkailualalle.

− Suomalaisyritykset unohtavat, että suuressa osassa maailmaa homoseksuaalisuus on rikos. Mistä voi tietää olevansa tervetullut, jos sitä ei sanoiteta ja siitä ei viestitä mitenkään?

Suomalaiset ajattelevat asian olevan niin itsestään selvä, ettei sitä tarvitse sanoa ääneen.

− Ihminen saattaa ajatella, että minä olen niin suvaitsevainen. Hänen pitäisi kuitenkin mennä oman päänsä sisältä sateenkaari-ihmisen pään sisään, Medina sanoo.

− Totuus on, että homojen elämä on aika erilaista kuin heteroiden. Trans- ja muunsukupuolisilla on vielä vaikeampaa.

Hiljalleen Medinan liiketoiminta laajeni myös muille toimialoille. Hänen toinen brändinsä on We Speak Gay. Yhteisöön kuuluvat organisaatiot saavat koulutuksen ja tunnuksen, joka osoittaa yrityksen olevan sateenkaariystävällinen toimija ja haluavan edistää moninaisuutta ja inklusiivisuutta.

Kevät ja alkukesä ovat Medinalle kiireisiä, mutta sateenkaari-ihmisten huomioiminen vain Pride-aikaan on hänen mukaansa lähes pelkkää pinkkipesua.

− Jossain vaiheessa mietin, pitäisikö kieltäytyä pitämästä koulutuksia kesäkuussa ja ehdottaa, että pidetään silloin hauskaa ja tehdään duuni 11 kuukauden aikana. Nyt yhden kuukauden tai viikon aikana yritetään tehdä kaikki ja loppuvuosi ollaan hiljaa.

Valtava myyntipotentiaali

Sateenkaariviestintä sai alkunsa Yhdysvalloissa 1970-luvulla, kun yritykset halusivat houkutella sateenkaariyhteisön kuluttamaa rahaa. Nyt siellä on perustettu sateenkaaribisneksen ympärille massiivisia tapahtumia. Kyseessä on oma teollisuudenalansa.

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan 20 prosenttia z-sukupolven edustajista kokee kuuluvansa sateenkaariyhteisöön. Yhdysvalloissa on tutkittu myös, että sateenkaariystävällinen alue houkuttelee muita enemmän yrityksiä, sijoituksia, uusia asukkaita ja matkailijoita.

Sateenkaarikohderyhmässä siis riittäisi yrityksille potentiaalia. Suomessa kuitenkin pelätään, että viestintä menee överiksi.

− Suomessa ollaan hirveän varovaisia, vaikka kuvitellaan, että ollaan rohkeita. Sateenkaariviestinnässä saa mennä överiksi, Medina sanoo.

Vaikka sateenkaariviestintä mielletään usein HR:n asiaksi, sen pitäisi näkyä yrityksen kaikissa toiminnoissa: myynnissä, markkinoinnissa ja esimerkiksi ostopuolella. Inklusiivisuus kuitenkin lähtee työkulttuurista ja sen sanoittamisesta, että kaikki työntekijät hyväksytään sellaisina kuin ovat.

”Sateenkaarikohderyhmä tarvitsee sanoittamista, koska muuten ei voi olla varma, että on tervetullut omana itsenään”, Hannu Medina sanoo.

EU:n perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan 92 prosenttia sateenkaari-ihmisistä Suomessa ei koe voivansa olla työpaikalla täysin oma itsensä. Suurin pelko on tulla hylätyksi. Medinan slogan on, että yhdeksän kymmenestä sateenkaari-ihmisestä on kaapissa, ja yhdeksän kymmenestä heterosta on väärässä: oletetaan asioiden olevan kunnossa, koska ei tiedosteta todellisuutta.

− Viestintä on ydinjuttu, jolla luodaan turvallisuuden tunne sekä työyhteisössä että asiakkaille.

Yrityksen kannattaa kiinnittää sanojen lisäksi huomiota kuvitukseen: näkyykö mainonnassa moninaisuus? Myös esimerkiksi sateenkaarisymbolit sisustuksessa luovat turvallisuuden tunnetta.

− Kun kuljen suomalaisena maailmalla ja näen jossain Suomen lipun, se resonoi, Medina vertaa.

Todellinen minä

Nykyisin Medinan on vaikea saada kontaktia kymmenen vuoden takaiseen itseensä. Tuolloin hän eli aivan toisenlaista, heteronormatiivista elämää. Hän tiesi tuntevansa vetoa miehiin, mutta sulki sen osan itsestään pois.

Kaiken muutti yksi pään räjäyttänyt suudelma: sen jälkeen oli mahdotonta jatkaa entistä elämää. Alkuvuosi 2015 oli Medinalle henkisesti todella rankka, sillä puolen vuoden sisään hän menetti isänsä, tuli kaapista, jäi työttömäksi ja kävi läpi raskasta avioeroa.

Medina kuitenkin löysi todellisen itsensä. Hän tapasi Instagramissa tulevan aviomiehensä, joka muutti Meksikosta Suomeen. Pari avioitui alkuvuodesta 2017, samana päivänä, kun samaa sukupuolta olevien avioliitosta tuli laillinen.

Medina huomauttaa, että ihmiset voivat olla kaapissa minkä tahansa asian takia.

− Kaapissa ihmiset pienentävät itsensä, elävät käsijarru päällä. Omasta potentiaalistaan menettää silloin paljon. Siihen koko tämä inklusiivisuus ja moninaisuus kulminoituvat: että saisi olla ylpeästi ja näkyvästi se, mikä on pelkäämättä rangaistusta.

Medina kehottaa epävarmoja yrityksiä katsomaan, miten muut tekevät sateenkaariviestintää.

Kouluttajanuransa alussa Medina yritti muuttaa yrityksiä sateenkaariystävällisiksi, mutta se kävi henkisesti liian raskaaksi. Nyt hän auttaa jo valmiiksi sateenkaariystävällisiä yrityksiä tulemaan paremmiksi.

Medina saa usein kuulla, ettei jotakuta kiinnosta hänen seksuaalisuutensa, koska sillä ei ole mitään väliä. Mutta sateenkaariviestinnässä juuri sillä on väliä – sillä, että tiedostaa ja ymmärtää toisen erilaista elämää.

− Tämä ei ole aina hirveän kivaa duunia. Vaikka teen tätä bisneksenä, teen omalla identiteetilläni. Asiakas ottaa tietyllä tavalla tahtomattaan kantaa myös minuun ja minun pelkoihini. Tulee olo, ettei minun tunteitani ole olemassa.

Medinan koulutusten kysyntä lähti viime syksynä nousuun, ja alkuvuoden aikana se on räjähtänyt. Kyselyitä tulee yhä enemmän myös ulkomailta. Tähän asti jokin on pidätellyt Medinaa Suomessa, mutta siihen on tulossa muutos.

− Visioni on olla kansainvälisesti arvostettu puhuja ja asiantuntija.

Hannu Medina

  • Kouluttaa organisaatioita sateenkaariviestinnästä ja sateenkaari-inklusiivisuudesta.
  • Gay Travel Finland -sivuston ja We Speak Gay -yhteisön perustaja.
  • Valmistui Turun kauppakorkeakoulun kansainvälisen markkinoinnin linjalta 1994.
  • Haaveili diplomaatin urasta ja pääsi opiskelemaan poliittista historiaa, mutta päätyi töihin Nokialle, jossa vastasi osasta Euroopan markkinoista.
  • Tehnyt myyntiä ja markkinointia it-, tapahtuma-, verkkokauppa- ja pankkialalla sekä johtanut hiihtokeskusta.
Kuvat: Timo Porthan