Välillä oman ympyrän ulkopuoliset ajatukset tuntuvat vierailta ja kaukaisilta. On vaikea ymmärtää, ettei oma logiikka ole se selkein, eikä oma normaali ole normaali toiselle. Jopa yrittäjien kirjo on suuri. Kaikki eivät halua kasvattaa bisnestään, rakentaa brändiään, olla esillä ja kertoa toiminnastaan. Edelleen pelätään muiden kateutta ja siitä mahdollisesti seuraavaa huonoa onnea. Ei uskalleta haaveilla isoja, vähempikin riittää. Toivotaan itsepintaisesti, että hyvät tuotteet puhuvat puolestaan ja puskaradio toimii kaikille. Myyjänkään ei tarvitse lähestyä asiakasta, asiakas löytää tuotteen ja palvelun itsekin. Ei välttämättä tarvita edes nettisivuja, ainakaan selkeitä, koska kaikki potentiaaliset asiakkaat tunnetaan jo.
Työhaastatteluissa usein tiedustelen työnhakijoiden mediaseurantatapoja. Moni kertoo seuraavansa mediaa aktiivisesti ja lukevansa monipuolisesti eri julkaisuja. Kuulostaa hyvältä, kunnes selviää, että lukeminen rajoittuu niihin digitaalisesti julkaistuihin artikkeleihin, joita oma verkosto jakaa sosiaalisessa mediassa. Kyllä, ollaan siis paksussa somekuplassa.
Aktiivisimmat somettajat huutelevat omissa kuplissaan ja seuraajat nyökyttelevät. Kun tarpeeksi usein toistetaan, viestistä tulee nopeasti standardi, jota ei voi kyseenalaistaa. Kaikkihan jo tietävät, että digitalisaatio on tulevaisuus. Ja se kuuluisa mysteeri, sisältömarkkinointi, liittynee pääosin digitalisaatioon, sillä ainakin printin piti jo kuolla. No, ehkä ensi vuonna.
En yleensä tee uuden vuoden lupauksia. Nyt päätin toisin. Haluan kuulla ääniä, jotka ovat piilossa, somekuplien ulkopuolella. Ymmärtää paremmin niitä, joille oma maailmani on vieras. Sieltä voi löytyä todellisia timantteja. Ideoita, jotka isommassa mittakaavassa siivittävät meitä monia, ehkä koko Suomea, loikkauksia eteenpäin.