Muutos synnyttää disruptiota – jos itse olet paikallasi, ohi mennään eri puolilta.
Tutkimme Myyntipäällikköbarometrissämme myös ammattilaisen ja digitalisaation suhdetta. Sen mukaan noin kuusi prosenttia tutkimukseen vastaajista maalaa pirun seinälle ja siihen uskookin. Tämä ryhmä näkee digitalisaation suorana uhkana.
Hankalimpana tilanteensa näkevät toisen asteen (esimerkiksi ”vanha” merkonomin tutkinto) tai alemman tutkinnon suorittaneet – uhatuimmaksi itsensä tuntevista 71 prosenttia kuuluu tähän luokkaan. Aiempien selvitysten mukaan tässä ryhmässä olevat kertoivat korkeakoulutettuja useammin suoranaisesta työttömäksi joutumisen uhasta tai pelosta muutosten vuoksi. Uhkaa näytetään siis tunnettavan ehkä enemmän siellä, missä kouluttautuminen on jäänyt vuosien taakse.
Vastaajista 14 prosenttia ei taas usko digin muuttavan työtään. Siis pää pensaaseen?
Sukupuoletkin näyttävät ajattelevan hieman eri tavoin. Aikaisemman kyselymme mukaan miehet toivovat MMA:lta naisia enemmän perinteisiä ammattiliittotyyppisiä tukitoimia, kuten työehtoihin vaikuttamista ja myyntityön arvostuksen kasvattamista sekä autoiluun liittyvien asioiden edistämistä.
Miehillä korostuu naisia enemmän entisen haikailu ja uuden, omaa maailmaa muuttavan selittäminen tarpeettomaksi. Nämä miehet nimeävät naisia harvemmin digitaalisten taitojen koulutuksen haluamakseen tukitoimeksi. Mieluummin jotain sellaista, jossa liitto vain muuttaa maailman entiselleen. Tai pitää sen sellaisena.
Emme vaan taida kaikilta osin pystyä siihen.
Naiset taas näyttävät arvostavan enemmän itseään kehittäviä välinetaitoja, joiden he arvioivat auttavan heitä menestymään paremmin tulevaisuudessa. Naisilla näyttäisi siis olevan enemmän valmiutta ymmärtää ja sopeutua. Ja ehkä selvitä.
Yleisesti ottaen, ja onneksi, suurin osa barometrimme vastaajista on kuitenkin valinnut ”mukaan menemisen strategian”. Peräti kolme neljästä vastaajasta uskoo digitalisaation tuovan lisää mahdollisuuksia työhön. Heitäkin digitalisaatio heiluttaa ja muutoksen aallot lyövät, mutta erityisesti koulutus näyttäisi tuovan varmuutta digimurroksessa selviämiseen.
Esimiesasemassa tai ainakin päällikkötittelillä toimivat luottavat digitalisaation työntövoimaan enemmän: 89 prosenttia johtajista ja 81 prosenttia päälliköistä arvioi digitalisaation avaavan mahdollisuuksia. Mielenkiintoista on myös, että myyntipäällikköbarometritutkimuksen mukaan erot eri ikäluokkien välillä eivät ole valtavan suuria: esimerkiksi positiivisimmin digitalisaatioon suhtautuvat löytyvät 27-vuotiaista ja sitä nuoremmista (heistä 85 prosenttia) sekä yllättäen 43 – 47 -vuotiaista (84 prosenttia).
Viimetalvisessa, MMA:n kaikille jäsenille suunnatussa, Myyntipäällikköbarometria laajemmassa, jäsentutkimuksessa nousi esiin tarve saada koulutusta digitalisaation tuomiin haasteisiin. Lisäksi ikääntyneempien huoli omasta osaamisestaan korostui. MMA:n vuoden 2018 koulutustarjonnassa suunnataankin lisää fokusta valmennuksiin, joissa otetaan haltuun digi- ja sometaitoja.
Ei se mahdotonta ole. Ei ollut aikanaan puhelin, auto, faksi, tietokone ja internettikään, kun ne otettiin haltuun. Kahden viime mainitun piti jopa hävittää kaikki myyntityöt. Takavuosien pettynyt autokaupan ammattilainen, nettiautokaupan räjäyttäjä ennusti katteiden murtumista ja henkilökohtaisen kaupankäynnin hankaloitumista.
Osa yrityksistä etsii yhä paikkaansa digitaalisissa kanavissa. Ehkä juuri sinä voit olla työnantajallesi se lähde, joka neuvoo, mitä voitaisiin tehdä uusien kaupankäynnin ja markkinoinnin muotojen käyttöönottamiseksi.
Edelleenkin kaiken, minkä ympärilläsi näet, on joku myynyt tai markkinoinut. Toimintatavat vain muuttuvat ja on varminta olla mukana kehityksessä.