Satsataan myynnin ja markkinoinnin Pikkuleijoniin

Huippu-urheilussa urheilijan kirkkaimmat tähtisuoritukset tapahtuvat yleensä 18-35 vuoden iässä. Tätä ajanjaksoa edeltää enemmän tai vähemmän järjestelmällinen kehittyminen kohti huippua eri lajien junioritoiminnan parissa. Toivon mukaan nuori lupaus saa oman rakkaimman lajinsa löytämiseksi kokeilla siipiään mahdollisimman monen eri lajin parissa.

Huippuvuosien jälkeen on aika siirtyä eteenpäin, kenties valmentamaan seuraavia sukupolvia lajin kiehtovien erityispiirteiden äärelle. Aikanaan, pitkän valmennusuran jälkeen urheilija huomaa lajinsa suoritusten, tekniikan, sääntöjen sekä välineiden kehittyneen niin paljon, että oivaltaa valmentamiensa uusien tähtien kautta oppineensa itsekin aivan uuden ulottuvuuden entisestä omasta rakkaasta lajistaan.

Mitä jos myyntityössä kehittyminen ja siinä suoriutuminen tapahtuisi kuin urheilussa?

Sain hiljattain mahdollisuuden osallistua Aalto-yliopiston erään ainejärjestön illanviettoon. Illalliskeskustelun aikana tuli harvinaisen selväksi se, miten palavasti nuoret opiskelijat halusivat perustaa omia yrityksiään. En voi sanoa olleeni kovin yllättynyt, sillä yrittäjyyden sankaruus on oikeutetusti viime vuosina noussut arvoon, jonka se yhteiskunnassamme ansaitseekin.

Illallisen edistyessä keskustelumme kääntyi johtamiseen ja erityisesti johtajuuteen. Kysyin suoraan nuorilta opiskelijoita, mitä on hyvä johtajuus? Vastaus oli ”tärkeintä on kuuntelemisen taito ja avulias asenne”.

Tuskin olin yskinyt hämmästyksestä kurkkuuni takertuneen sushipalleron lautasliinaani, kun lausetta jo jatkettiin: ”ja tämä pätee tietysti myös myyntityöhön.”

Melko pitkän linjan myyntijohtajana tämä kristallinkirkas ajatus tunkeutui suoraan sydämeeni. Jäin loppuillaksi unelmoimaan siitä, miten upeat mahdollisuudet tällainen timanttisen yksinkertainen ajatusmaailma tarjoaakaan nuorille yrittäjänaluille heidän tulevaisuuden liiketoimintojensa parissa. Samalla jäin murehtimaan, miten vähän tätä ajattelua hyödynnämme tai jalostamme (suur)yrityksissämme. Tuemmeko riittävästi myyntityön ja johtajuuden junioritoimintaa ohitettuamme itse jo huippusuorittamisen optimaalisen aikaikkunan?

Junioreiden voima

Moni myyntiorganisaatio on tänä päivänä strategisen muutoksen äärellä. Yritystemme tulevaisuuden liiketoiminta ei noudata takavuosien logiikkaa vaan perustuu ketterään kokeilemiseen ja omien menestystarinoiden kyseenalaistamiseen. Asiakkaan onnistunut avustaminen ostamisen polun kaikissa eri vaiheissa on luonnollisesti kaiken keskiössä.

Niinpä myynti (ja markkinointi) ovat yksinoikeutetusti liiketoiminnan murroksen kuskin paikalla. Liiketoiminnan digimurrostakin ohjaa pääasiassa asiakas, jolloin markkinoinnin ja myynnin ammattilaisten velvollisuutena on jatkuvasti puhaltaa raikasta happea digitaalisen liiketoiminnan sytykkeisiin. Tulevaisuuden yrittäjiä kuunnellessani aloin ymmärtää, miten tärkeää olisi saada heidät johtamaan tätä muutosta jo olemassa olevissa yrityksissä.

Markkinoinnin ja myyntityön junioritoimintaan satsaaminen on mielestäni kaikin puolin kannattava investointi yrityksillemme. Ajatellaanpa vaikka seuraavia näkökulmia:

  1. Tie yrittäjäksi. Työpaikka suuren yrityksen myyntiorganisaatiossa ei välttämättä ole yrittämisestä haaveilevalle nuorelle kaikkein houkuttelevin valinta. Toisaalta sen voi myös nähdä yhtenä ”harjoitusohjelmana”, kun nuori valmentautuu kohti oman lajinsa huippua: yrittämistä. Hyvin johdettuna suurtenkin yritysten myyntityö tarjoaa oivan mahdollisuuden oppia ja turvallisesti harjoitella liiketoiminnan peruselementtejä. Ja jos kiekko sattuu juniorin lapaan oikealla hetkellä, niin mikseipä sitä näyttäisi kokeneemmille, miten se laitetaan luovasti ilmaveivillä maaliin.
  2. Uuden liiketoiminnan löytäminen. Kuten sanottu, asiakasrajapinta on olennaisimmassa roolissa etsittäessä uusia liiketoimintamalleja ja kehitettäessä asiakkaiden tarpeisiin uudenlaisia palveluja. Tämä vaatii myynniltä todella disruptiivista ajattelua, kyvykkyyttä sekä uskallusta. Väitän, että omasta yrityksestä palavasti haaveileva nuori on tähän rooliin mitä sopivin valinta. Henkilö, jota kaiken lisäksi ei kuormita yrityksen historialliset rajoitteet.
  3. Ennennäkemätön osaaminen. Työelämään siirtyvien nuorien osaaminen on usein hämmästyttävää. Ei niinkään samojen taitojen ja tietojen osalta, joita oma sukupolveni sujuvasti soveltaa vaan sellaisten, joita meillä ei luontaisesti ole. Tällaisia ovat esimerkiksi sisällöntuotantokyvykkyys, visualisoinnin taidot, globaali verkostoajattelu sekä tärkeimpänä ajan- ja elämänhallinta. Juuri tällaisia tuoreita taitoja tarvitsemme yritystemme perinteisten toimintamallien uudistamiseksi.

Minä uskon, että jo yllä olevissa on elementtejä todelliseen win-win-win-tilanteeseen. Myynnin ja markkinoinnin johtajina me olemme päävalmentajan asemassa. Meidän on taattava harjoittelumahdollisuudet, mutta myös annettava peliaikaa, vastuuta sekä vapautta. Määrätietoisesta myynnin junioritoiminnasta hyötyvät niin nuori yrittäjänalku itse, yritystemme digitalisaation aalloilla heittelehtivä liiketoimintamme, mutta loppujen lopuksi myös asiakas, jota avuliaalla asenteella taidokkaasti kuunnellaan.

Myyntijohtajan uran kääntyessä ehtoopuolelle voimme lämmöllä sitten katsoa, miten oman rakkaan lajimme suoritustapa, tekniikka, säännöt ja välineet ovat Pikkuleijonien käsissä kehittyneet aivan uusiin ulottuvuuksiin.