Jori Vainiolla on ollut parisen vuotta oma markkinointialan yritys Järvenpäässä. Aiemman työuransa hän teki teknologiateollisuudessa, jossa työskenteli Metso Paperilla myynnin tuen tehtävissä kahdeksan vuotta.
– Lähdin sieltä myyntiduuneihin tele- ja onlinemediamyyntiin, sekä myyntipromoottoriksi tietotekniikka- ja panimoalalle. Sieltä siirryin tapahtuma-alalle Helsingin Messukeskukseen seitsemäksi vuodeksi, joista kaksi vuotta olin myyntiryhmän esihenkilö.
– Olen vielä toistaiseksi yksinyrittäjä. Tavoitteena on toki löytää kumppani yritykseeni lähivuosien aikana, kun homma taas koronapandemian jälkeen normalisoituu. Vaikka yksin on kiva toimia, toisinaan helpottaisi, jos työarkea olisi toinen jakamassa.
Kädet vapaana tehdä ja toteuttaa
Oman yrityksen perustaminen oli Vainiolle monipuolisen markkinointikokemuksen jälkeen luontevaa.
– Ansioluettelossani on uratavoitteen kohdalla lukenut oma yritys. En minä kyllä mitenkään koe, että sitä kohti olisin määrätietoisesti edennyt, mutta jotenkin idea kypsyi siinä matkan varrella ja tuntui lopulta aika turvalliselta hypyltä.
– Ammatillisia verkostoja ja itseluottamusta omaan osaamiseen syntyi vuosien aikana paljon eri asiayhteyksissä, duunien kautta sekä luottamustoimissa. Tapahtuma-ala vei jotenkin mukanaan, ja siinä ajatus kypsyi, että näitä palveluita voisi hyvin tarjota myös oman yrityksen kautta.
Yrittäjyys kiehtoo Vainiota; yrittäjä on oman itsensä herra, kädet ovat vapaat tehdä ja toteuttaa.
– Yksi tärkeimmistä motiiveista on vapaus. On hienoa, että saa itse päättää tekemisistään. Omassa työssäni yhdistyvät kivasti myynti, tapahtumat, ”oikea tekeminen” sekä tekniikka ja teknologiat, Vainio tuumaa.
Vainion alkuperäinen liikeidea oli tarjota tapahtumien myynnin ulkoistuspalveluita. Hän hankkisi asiakkaan tapahtumalle yrityskumppanit tai myisi messutapahtumaan näyttelytilaa, mutta liikeidea laajeni sittemmin.
– Jo ensimmäisen toimintavuoden aikana liiketoiminta muuttui paljon enemmän tapahtumanjärjestämisen ja tapahtumaprojektien vetovastuun suuntaan. Näin se on tänäkin päivänä, toki muita tapahtumien myyntivastuita on edelleen monia.
Mustat vuodet kurittivat yrittäjiä
Peräti 29 prosenttia suomalaisista yrittäjistä on harkinnut yritystoiminnan lopettamista pandemian aikana. Tieto käy ilmi Suomen Yrittäjäturvan teettämästä tutkimuksesta, johon vastasi 400 yrittäjää. Syitä lopettamiselle ovat pandemian pitkittyminen, pitkäaikainen työkyvyn menetys, liiallinen byrokratia sekä päälle iskevä lama.
Vainion mielestä luvut ovat järisyttäviä.
– Toki pandemia on vaikuttanut paljon. Lopettamisen syyt ovat itsellenikin tuttuja asioita, ja niihin on joiltakin osin helppo yhtyäkin. Itsekin on tullut moneen kertaan miettineeksi, millä eväin sitä jaksaa loppuun asti. Vaikka pää pelaisi, miten terveys kestää.
– Monille meistä yrittäjistä tämä lienee myös jonkinlainen elämäntapa: mennään sumussa kohti uusia haasteita ja siinä sivussa unohdetaan muut tärkeät asiat, kuten oma hyvinvointi, elintavat ja niin edelleen. Niistä on niin helppo karsia, kun on muuta tärkeämpää tekemistä, kunnes sitten jossain vaiheessa se pysähdys tulee.
Markkinointi Jori Vainio Oy joutui sekin koronapandemian kurimukseen, kun asiakkaiden toiminta supistui. Yrityksen liikevaihto laski 60 prosenttia.
– Eiväthän nuo luvut kovinkaan mairittelevat ole, kun tuli kaksi aika mustaa vuotta. Niiden jälkeen alkaa taas uudelleenrakentaminen. Jännittää toki osin myös nähdä, mihin ala palaa, mikä on uusi normaali. Varmastikaan seuraavien vuosien talouskasvu ei päätä huimaa, mutta en lähtisi nyt laman perään huutelemaan. Niukkaa kasvu varmasti on, työelämä ja monet asiat muuttuvat, mutta toisaalta tulee iso määrä uusia mahdollisuuksia.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Koronapandemian opetuksena Vainio miettikin liikeidean monipuolistamista.
– Yritykselle tulee uusia tukijalkoja, jotka eivät liity tapahtuma-alaan. Muuten yritystoiminnan ajatuksena on sellainen perin suomalainen maltillinen kasvu.
– Koronan myötä toimintani siirtyi tapahtumien osalta enemmän verkkototeutuksiin, ja samalla aloin tekemään myynnin toimeksiantoja, jotka eivät liittyneet tapahtumiin.
Vainio itse haluaa nähdä ajassa myös paljon hyvää.
–Minulle ja yritykselleni tämä oli sellainen välitilinpäätös. Käytin paljon aikaa kouluttautumiseen, kehittämiseen ja rönsyjen karsimiseen, mihin aikaisemmin ei ollut aikaa. Hyödynsin myös ELY-keskuksen tarjoamia konsulttipalveluita.
– Elän vahvasti sellaisessa ajatusmaailmassa, että yrittäjien määrä tulee kumminkin kasvamaan merkittävästi tulevaisuudessa. Syntyy erilaisia kevytyrittäjyyden muotoja, joista työnantajan on todella helppo ostaa palvelua ja työtä sitoutumatta henkilöstöön pidemmäksi aikaa.
Suomen Yrittäjäturvan tutkimuksen vastaajia huoletti ylivoimaisesti eniten työkyvyn menetys, esimerkiksi pitkäaikainen sairastuminen (58 %). Miten Vainio pitää huolta omasta työkyvystään?
– Poden jo kysymyksestä huonoa omaatuntoa. Ihan peruskeinoilla: unen, ravinnon, liikunnan ja perheen kautta. Parasta vastapainoa yrittämiselle ovat aivot narikkaan -jutut, kuten omakotitalopuuhastelu, ulkoilu ja joskus jopa pleikkarilla pelaaminen.
Kuntoaan Vainio sanoo pitävänsä yllä fillaroimalla niin sisällä kuin ulkona metsässäkin.
– Sisäpyöräily on siitä hyvä tapa, että samalla voi opiskella.
Jori Vainio
- Markkinoinnin tradenomi, Haaga-Helia
- Yrittäjä, Markkinointi Jori Vainio Oy, 2018–
- Myyntiryhmäpäällikkö, Helsingin Messut, 2016–2018
- Myyntipäällikkö, Helsingin Messut, 2011–2016
- Myyntipromoottori, Harva Marketing (Expression Oy), 2010–2011
- Myyntipromoottori, Sinebrychoff, 2010
- Myynti, Suomen 16100, 2009–2010
- Myyntitrainee, Helsinki Sales Academy, 2009
- Myynnin tuki, Metso Paper, 2001–2009
- MMA:n hallituksen jäsen, MMA Etelä-Suomen hallituksen varapuheenjohtaja
- Asuu Järvenpäässä vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa.