Monilla aloilla palkankorotukset asettuvat noin 2–3 prosentin tasolle, ja reaaliansioiden kehityksen ennakoidaan kääntyvän maltilliseen kasvuun. Suositus antaa jäsenille konkreettisen pohjan palkkakeskusteluihin tilanteissa, joissa yleiskorotuksia ei ole määritelty.
Työehtosopimusten ulkopuolella työskenteleville palkankorotukset eivät ole automaattisia, vaan niistä sovitaan erikseen. Siksi oman palkkakehityksen seuraaminen ja palkasta keskusteleminen ovat keskeisessä roolissa.
– Tiukkoina ja epävarmoinakin aikoina kannattaa pitää palkkakeskustelua säännöllisesti esillä. Tämä suositus toimii hyvänä tukena omille perusteluille ja auttaa valmistautumaan neuvotteluun, sanoo MMA puheenjohtaja Marko Hovinmäki.
Hyödynnä suositusta palkkaneuvotteluissa
MMA kannustaa jäseniään käyttämään suositusta aktiivisesti osana omia palkkakeskustelujaan. Se antaa viitekehyksen palkkatason tarkasteluun ja tukee perusteluja tilanteissa, joissa palkasta neuvotellaan yksilöllisesti.
– Oman osaamisen kehittyminen, työn vaativuus ja vastuun lisääntyminen ovat keskeisiä tekijöitä palkankorotuksen perustelemisessa. Nämä kannattaa tuoda esiin palkkakeskustelussa, Hovinmäki muistuttaa.
Tukea palkkaneuvotteluihin ja urakehitykseen
MMA tarjoaa jäsenilleen monipuolista tukea palkkaneuvotteluihin ja urakehitykseen. Vuosittainen palkkatutkimus auttaa hahmottamaan oikeudenmukaista palkkatasoa ja toimii vahvana pohjana omille perusteluille.
– Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset ovat taitavia neuvottelijoita myös palkkansa osalta. Työnantajallekin on eduksi sitouttaa osaavat työntekijät tarjoamalla kilpailukykyiset palkat ja työehdot, sanoo Hovinmäki.
MMA kannustaa jäseniään hyödyntämään asiantuntijapalveluitaan matalalla kynnyksellä erityisesti työsopimusta neuvoteltaessa, jotta palkkakehityksestä ja sen perusteista sovitaan selkeästi jo sopimusvaiheessa.
Palkkatutkassa ajantasaista dataa neuvottelujen tueksi
Jäsentemme käytössä on Oma MMA:ssa palkkatutka, jonka data perustuu tuoreimpaan tutkimustietoon alojemme palkoista. Sen avulla voit arvioida, onko palkkatasosi ajan tasalla. Tiedon avulla voit myös valmistautua paremmin palkkakeskusteluihin.
Palkkatutkaan on päivitetty vuoden alussa toteuttamamme palkkatutkimuksen numerofaktat. Hyödynnä ajantasaista tietoa ja vahvista neuvotteluasemaasi!