Myyntialan palkkaero ei kapene – naiset tienaavat yhä noin 700 euroa miehiä vähemmän
Tutkimuksen analyysin mukaan palkkaero ei selity esimerkiksi työkokemuksella, tehtävän vaativuudella tai tehdyillä työtunneilla.
– Ei voida puhua tasa-arvosta, kun miesten palkka on useita satoja euroja kuukaudessa korkeampi verrattuna naisiin. Käytännössä naismyyjät tekevät 17. marraskuuta jälkeen loppuvuoden palkatta työtä miesten ansioihin verrattuna. On ensiarvoisen tärkeää, että palkitsemisen rakenteita tarkastellaan yrityksissä kriittisesti palkkauksen epätasa-arvon kitkemiseksi, korostaa MMA:n puheenjohtaja Marko Hovinmäki.
Käy lataamassa itsellesi laaja ja vain jäsenille suunnattu palkkatutkimuksen raportti Oma MMA:sta tai kaikille avoin palkkatiivistelmä lomakkeeltamme »
Myynnin mediaanipalkka nyt 6 160 euroa
Myyntitehtävissä mediaanipalkka nousi vuonna 2025 2,7 prosenttia ja on nyt 6 160 euroa kuukaudessa. Palkkakehitys on ripeää uran alkuvaiheen jälkeen. Korkeintaan kymmenen vuotta alalla työskennelleiden myyjien mediaanipalkka, joka sisältää myös bonuksen tai provision, nousi vuodessa 4 800 eurosta 5 440 euroon. Kasvua kertyi noin 13 prosenttia.
– Uravaihtoehtoja miettiville nuorille tämä on positiivinen viesti. Myynnissä hyvälle palkkatasolle voi päästä jo varhaisessa vaiheessa uraa, ja kokemuksen karttuessa ansiokehitys voi olla hyvin nopeaa. Tämä on yksi alan selkeistä vetovoimatekijöistä, sanoo Hovinmäki.
Vastoin yleistä uskomusta pelkkä provisiopalkka on nykyään enää hyvin harvalla myyjällä. Selvästi yleisin myyjien palkkausmuoto on kiinteän ja bonuksen yhdistelmä.
Tasaista nousua peruspalkoissa
Myynnin ammattilaisen työ yhdistetään usein provisioihin ja bonuksiin, mutta tutkimuksen mukaan myös peruspalkan osuus on noussut. Kasvu on ollut tasaista mutta jatkuvaa: vuonna 2025 peruspalkan mediaani myyjävastaajilla on 5 600 euroa, kun se kaksi vuotta aiemmin oli 5 040 euroa. Peruspalkat ovat nousseet kahdessa vuodessa yhteensä 11 prosenttia.
– Vastoin yleistä uskomusta pelkkä provisiopalkka on nykyään enää hyvin harvalla myyjällä. Selvästi yleisin myyjien palkkausmuoto on kiinteän ja bonuksen yhdistelmä. Bonukset voivat myös kasvattaa kokonaisansiota merkittävästi, Hovinmäki kuvaa alan palkkamalleja.
Tutkimuksen mukaan myynnin ammattilaisten palkankorotukset perustuvat useimmiten yleiskorotuksiin: näin kertoo 68 prosenttia myyjistä. Noin kolmannes myyjistä (31 %) kertoo ansioidensa kasvaneen henkilökohtaisen peruspalkan korotuksen ansiosta ja neljännes (25 %) parantuneiden tulosten ja bonusten kautta.
Etkö ole vielä jäsen? Palveluillamme pidät ammattitaitosi huipputerässä ja saat konkreettiset työkalut palkkaneuvotteluihin. Tutustu jäsenyyteemme ja liity mukaan »
Teollisuudessa korkeimmat palkat
Myyjien palkkataso vaihtelee merkittävästi toimialan mukaan. Vuonna 2025 teollisuudessa työskentelevien myyjien mediaanipalkka oli 6 676 euroa kuukaudessa. Palvelualoilla palkka oli 5 936 euroa ja kaupan alalla eli tukku- ja vähittäiskaupassa 5 779 euroa.
– Näkemyksemme mukaan hyvät vientiluvut vaikuttaisivat näkyvän myös alan myyjien palkkakehityksessä. Yksi selittävä tekijä on alan työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset vuosina 2024 ja 2025, kertoo Hovinmäki.
Lataa itsellesi kaikille avoin myynnin palkkatiivistelmä »
Lisätietoa:
Marko Hovinmäki
puheenjohtaja
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA
puh. 0400 747 333
marko.hovinmaki@mma.fi
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n palkkatutkimus 2025
MMA:n palkkatutkimuksen toteutti Aula Research Oy sähköisellä kyselyllä 7.–26.1.2026. Siihen vastasi yhteensä 2 033 myynnin ja markkinoinnin ammattilaista, joista 1 672 työskenteli koko vuoden 2025 täyspäiväisesti toisen palveluksessa. Palkkatutkimuksella tutkittiin bruttoansioita sisältäen kannustimet ja edut.
Tutkimuksessa käytetyllä lineaarisella regressioanalyysillä tutkittiin eri tekijöiden vaikutusta bruttokuukausituloihin. Tarkasteltavat muuttujat olivat: sukupuoli, maakunta, työkokemus vuosina, tehtävien vaativuustaso, työtehtävien keskittyminen myyntiin tai markkinointiin, työnantajan päätoimiala, palkanmaksussa sovellettava palkkamalli, toteutunut viikkotyöaika sekä palkan määräytymisestä sopiminen työpaikalla. Bruttokuukausitulot on laskettu jakamalla vuositulot 12,5:llä.
Vastaajista 75 prosenttia tavoitettiin MMA:n jäsenrekisterin kautta. Tutkimusaineiston keruuseen osallistuivat myös Markkinointi- ja MyyntiKollektiivit, Marketing Finland ja IAB Finland. Jokaisesta vastauksesta lahjoitettiin euro Mielenterveyden keskusliitto MTKL:lle.