Kehityksen kelkassa

Ole myyjänä siellä, missä asiakkaasi ovat, neuvoo Jokipiin pellavan myyntipäällikkö Mika Sahikallio.

Mika Sahikallio näkyy paljon Jokipiin pellavan somekanavissa. Hänen oma ensisijainen kanavansa on LinkedIn, jossa hänen verkostoonsa kuuluu jo noin 15 000 henkilöä – ja se näkyy jo kaupallisissa euroissa.

– Kaikkien ei tarvitse olla suuna päänä somessa, mutta omalla tyylillään ja omana itsenään. En oikein muuta vaihtoehtoa tänä päivänä näe, Sahikallio sanoo.

Sosiaalinen media kasvattaa luottamusta myyjän ja potentiaalisen asiakkaan välillä ennen ensimmäistäkään kontaktia.

– Vaikka asiakas on meidän firmalle uusi, hän saattaa olla jo minun verkostossani, ja minä tunnun silloin jo tutulta. Luottamus on myyntityössä kaikista tärkeintä.

Sahikallio arvostaa suomalaisen myyntikulttuurin suoruutta ja rentoutta. Vuosien aikana myyntityön arvostus on kasvanut.

– Myyjä on aiemmin ollut lähes kirosana. Nyt myyjien arvoa kuitenkin nostetaan hienosti. Myyjä ei ole perävalotakuulla oleva kaveri, joka käy pikkusen viilaamassa linssiin.

Kaikista tärkeintä myyntityössä menestymiselle on Sahikallion mukaan kuitenkin omalta mukavuusalueelta poistuminen.

– Jos ei pysy kehityksen kelkassa, kaverit ajavat ohi nopeasti. Kannustan myyjiä rohkeasti tekemään uusia juttuja ja verkostoitumaan somessa. Ikinä ei tiedä, mitä löytyy, kun vähän tutkii.

Kuva: Pia Inberg / Keksi Agency